En ole kuullut kenenkään kristityn käyvän kuolemansa jälkeen tervehtimässä maan kamaralle jääneitä ystäviään saatika "vihollisiaan".
Onko syynä se että eivät pääse kun makoilevat Sanan mukaan haudoissaan odottamassa tempaustaan?
Tempauksen jälkeen tervehdyskäynnit lienevät turhia kun näkökenttään levittäytyy poltettua maata ja piiloihin kiputtavia rottia.
Onko syynä se että eivät pääse kun makoilevat Sanan mukaan haudoissaan odottamassa tempaustaan?
Tempauksen jälkeen tervehdyskäynnit lienevät turhia kun näkökenttään levittäytyy poltettua maata ja piiloihin kiputtavia rottia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kristitty sielu odottaa ikuisen elämän alkua. Odotusaika on lyhyt, koska kuolleilla ei ole aikaa eli eivät siihen sidottuja, kuten hengellinen maailma yleensäkään.
Kuollut ateistikaan ei kummittele.
Sen sijaan sielunvihollisella on armeija henkiä, jotka saapuvat kiusaamaan niitä kutsuvia ihmisiä, eli kummittelevat.
Raamatun kertomuksen mukaan kuolleet voivat nähdä toisensa myös eri puolilla, paratiisissa tai siellä vaivan paikassa, mutta eivät voi vaihtaa olinpaikkaansa toiselle puolelle.
Nämä tietysti ovat osittain myyttisiä kertomuksia, mutta myyteissä on joskus enemmän totuutta kuin toisten "totuudessa"
nauttivat Jumalan paratiisissa oleskelustaan.
Liharuumis on maatunut ja madot ovat siitä selvää tehneet, (syödyistä säilytysaineista huolimatta)
Uskosta osattomien taas tuonelassa odottavat viimeistä tuomiota...eivät sieltä pääse mihinkään, vaikka tahtoisivat.
kuolleet ovat haudoissa odottamassa Jeesuksen paluuta.
1. Tess. 4:16,17 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
nousee, koska tunnemme taivaassakin toisemme, mutta tarkoitin sitä paratiisia, johon Jeesus vei Häneen ristillä turvaavan ryövärin ja kaikki ne VT:n Pyhät, jotka Hän siirsi Tuonelan siitä osasta pois, josta Raamattu käyttää mm nimeä "Aabrahamin helma".
Kun Jeesus oli haudassa, Hänhän meni astui alas Tuonelaan ja OTTI haltuunsa Kuoleman ja Tuonelan avaimet. Hän vei samalla VT:n uskovat samaan paratiisiin kuin ryövärin ristiltä.
Näin Jumala sai Jeesuksen kautta Riemuvoiton.
Kuolemahan ei voinut Jeesusta pitää, koska Hän ei ollut koskaan rikkonut Isän tahtoa.
Jos luet Raamatusta ja katsot viitteitäkin, löydät näitä asioita selventämään asiaa.
Siunausta sinulle
olisi puhunut ihan omiaan ja muualta Raamatusta löytyvillä viitteillä on merkitystä.
Mitä viitteitä tarkoitat?
olevansa vielä elossa kun Jeesus tulee takaisin "sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin". Jos hän oli kolossalaiskirjeen kirjoittaja, siitä kai on epäilyksiä.
Tunnemme toisemme-
Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet. Ilm.1:18 ...ja minä elän; ja minä olin kuollut ja katso minä elän aina ja iankaikkisesti ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
1.Tess.4:13-17 Uskovien ylöstempaus, kuolleitten ja elossa olevien.
Kirkastettu ylösnousemusruumis, koska liha ja veri eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Luukas 16:19- 31 Rikas mies ja Lasarus kertomus vastaa moniin kysymyksiin, vaikka jotkut sanovat että se on vain vertaus, kuten tuhlaajapoikakin, mutta se kertoo vastauksia asioihin, joista täällä on kirjoiteltu, kuten kuolleitten mahdollisuudesta tulla tänne kummittelemaan, jne
Anteeksi että vastaus jäi vajaaksi, olen ollut kokousmatkalla koko iltapäivän ja tulin vasta kotiin. Olen melko väsynyt.
ja silloinkin ovat jostain kumman syystä hyvissä voimissa ja terveitä, meinaan jos omainen on ollut kovin sairas, vanha ja vuodepotilas.
kun olet heitä niin huonosti kohdellut ja nimitellyt tällä palstalla, ellet sitten tee totista parannusta!