Billy Graham Helsingissä.

Baptistien saarnaaja Billy Graham kävi aikoinaan myös Helsingissä, vuosikymmenten odottelun jälkeen, kun Suomen poliittinen ilmapiiri suhteessa Neuvostoliiton kontrolliin oli vapautunut siinä määrin, että jenkkiläinen supersaarnaaja sai tulla tänne. Olin kuuntelemassa häntä, mutta tästä on jo kauan aikaa. Mikäli oikein muistan, itse evankelis-luterilaisen Kansan Raamattuseuran (KRS) merkittävin saarnaaja Kalevi Lehtinen oli silloin hänen tulkkinaan. Onko täällä muita, jotka olivat paikalla? Grahamia olen aina pitänyt ns. old skool-evankelistana, joka piti evankeliumin asian aina selkeästi ykkösjuttuna, eikä ruvennut sekoilemaan epäolennaisuuksiin. Korjatkaa, jos olken väärässä.
471201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

se että pyysi Bushin hyökkäämään Irakiin.

Äänestä
  • onko lähde varma?

    Äänestä

  • Pekka, Pekka. Ota nyt järki käteen, jos sinulla sellaista on. Graham on ollut, siis; OLI, loistava evankelista menneinä vuosikymmeninä. Annetaan nyt äijän jäädä rauhassa eläkkeelle. Uskonasiat uskonasioina ja politiikka politiikkana. Graham on voinut pyytää Bushia hyökkäämään, ja jos sinulla on siitä faktaa, niin laita FAKTAT PÖYTÄÄN. Meistä kahdesta MINÄ en sitten muuten ollut se ihminen, joka siirtyi puhumaan politiikasta, enkä ole Bushin fani.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Pekka, Pekka. Ota nyt järki käteen, jos sinulla sellaista on. Graham on ollut, siis; OLI, loistava evankelista menneinä vuosikymmeninä. Annetaan nyt äijän jäädä rauhassa eläkkeelle. Uskonasiat uskonasioina ja politiikka politiikkana. Graham on voinut pyytää Bushia hyökkäämään, ja jos sinulla on siitä faktaa, niin laita FAKTAT PÖYTÄÄN. Meistä kahdesta MINÄ en sitten muuten ollut se ihminen, joka siirtyi puhumaan politiikasta, enkä ole Bushin fani.

    maailman tilanteeseen negatiivisemmin kuin yksikään toinen evankelista.    

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    maailman tilanteeseen negatiivisemmin kuin yksikään toinen evankelista.    

    Jaaha. Vai niin. KIISKI, KIISKI, KAHEN KILON KIISKI! VASTARANNANKIISKIHÄ SE SIELLÄ! (Oletko nähnyt You Tuben kotivideota nimeltä "Ice fisching Finland", tunnetaan myös nimellä "Kahen kilon siika"?

    Äänestä

mutta en muista tilaisuudesta mitään muuta kuin, että 100 markalla sai ostaa pieniä radioita.

Äänestä
  • Minä muistan sen, että oli sadetta, kun paikalle mentiin, ja järjettömän kylmä oli värjötellä kovalla penkillä, kun en ollut varautunut sateenvarjolla. Pieniä radioita en muista.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Minä muistan sen, että oli sadetta, kun paikalle mentiin, ja järjettömän kylmä oli värjötellä kovalla penkillä, kun en ollut varautunut sateenvarjolla. Pieniä radioita en muista.

    en muista tarkasti liittyikö se myynti jollain tapaa
    evankelistan sanan kuulemiseen. Niitä oli ainakin punaisia ja kullankeltaisia myynnissä. Isäni osti 2 radiota ja se oli hauskaa. Olivat n. 15cm korkeita ja n. 10cm leveitä, syvyys n. 4cm. Radiot olivat hyvää laatutavaraa ja itse heitin sen pois täysin kuunneltuna ja loppuun kuluneena vasta n. kymmenisen vuotta sitten!

    Äänestä

.......

Äänestä

luin jokuaika sitten Grahamin kirjasta hänen seurakuntakäsityksestään, se on näin, että on näkyvä seurakunta ja näkymätön ?

Äänestä

Olin paikalla -87 kun Billy Graham kävi Helsingissä. En ollut uskossa, ei myöskään kaveri jonka kanssa siellä tilaisuudessa olin. Satoi. Muistan Grahamin sanoneen ettei ihmiset yleensä lähde kesken näistä tilaisuuksista tai jotain siihen suuntaan. Mutta oli sateista ja kylmää ja me lähdimme sieltä kesken pois.

Joskus 90-luvullahan sitten oli satelliittimissio jonka kautta Graham saarnasi ja missiota edeltävästi uskovaisilla oli "koulutustilaisuuksia" tietyn ohjelman mukaan miten uskon asioihin sisälle johdatetaan...

Billy Grahamilla on aika yksinkertainen ja selkeä julistus eikä hän hihhuloi. Siinäkö lienee hänen suosionsa salaisuus?

Äänestä
  • katoksen alla. Näpräilin vain sitä radiota koko ajan. En ollut silloin uskossa enkä nytkään. Otin suuren tapahtuman vain ilmiönä.

    Sen muistan vielä, että viereisellä kentällä tarjottiin hernerokkaa.

    Äänestä

  • Sinä ja minä olimme siis samassa tilasssa, avoimen, kylmän, märän ja harmaan taivaan alla. Saitko positiivisen kokemuksen, vai harmittiko jälkikäteen? Minua harmitti sade ja luihin ja ytimiin käynyt kylmyys.

    Äänestä

  • oli omalla asuinalueellani askel seurakuntien väliseen pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Koko maakunnan kristillinen väki oli koonnut voimansa yhteen ja järjesti kyseisen mission.
    Siitä lähtien eritoten luterilaiset, vapaakirkolliset ja helluntailaiset ovat pitäneet yhtä. Ja ovatpa mukana myös ortodoksitkin. Muistan erään arkiaamun kirkkossani, kun menin sen keittiöön jotakin asiaa toimittamaan. Yksi ja toinen olisi kääntynyt haudassaan, jos olisi nähnyt saman näkymän kuin minä tuona aamuna: paikallinen ortodoksikirkkoherra istua kökötti keittiön nurkassa kahvilla!
    Nykyään pastorimme kokoontuvat about kuukausittain saunomaan, rukoilemaan ja viettämään aikaa yhdessä.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Sinä ja minä olimme siis samassa tilasssa, avoimen, kylmän, märän ja harmaan taivaan alla. Saitko positiivisen kokemuksen, vai harmittiko jälkikäteen? Minua harmitti sade ja luihin ja ytimiin käynyt kylmyys.

    Kokemukseni oli aika neutraali. Siihen aikaan työnsin uskonasiat sivuun, kaikenlaiset erilaiset yliluonnolliset asiat kiinnostivat. Muistelen että vanhempani olivat maininneet Grahamin kokouksista ja sen takia sitten uteliaisuudesta ilmestyimme paikalle.

    Muistan vain että sateenvarjoja oli vieri vieressä ja oli tosiaan kylmää ja sateista värjötellä siellä kovalla penkillä. En muista että olisi harmittanut muu kuin että tuntui nololta kun lähdimme kesken tilaisuuden pois. Nyt tuli mieleen että olisinkohan tullut aikaisemmin uskoon jos olisimme jääneet tilaisuuden loppuun? No sitä ei saada koskaan tietää. Jumala ei tee virheitä... Näin jälkikäteen ajattelen että positiivinen kokemus siinä mielessä että olen myöhemmin tullut uskoon, varmasti merkityksellisiä nuo Grahamin lausumat sanat vaikka en niitä juuri nyt muistakaan.

    Äänestä

  • PakanainHuuto kirjoitti:

    katoksen alla. Näpräilin vain sitä radiota koko ajan. En ollut silloin uskossa enkä nytkään. Otin suuren tapahtuman vain ilmiönä.

    Sen muistan vielä, että viereisellä kentällä tarjottiin hernerokkaa.

    Olikohan niitä kokouksia useampina päivinä silloin? Jos olimme siellä eri päivinä ja sinulla sattui parempi sää kun olit siellä.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    oli omalla asuinalueellani askel seurakuntien väliseen pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Koko maakunnan kristillinen väki oli koonnut voimansa yhteen ja järjesti kyseisen mission.
    Siitä lähtien eritoten luterilaiset, vapaakirkolliset ja helluntailaiset ovat pitäneet yhtä. Ja ovatpa mukana myös ortodoksitkin. Muistan erään arkiaamun kirkkossani, kun menin sen keittiöön jotakin asiaa toimittamaan. Yksi ja toinen olisi kääntynyt haudassaan, jos olisi nähnyt saman näkymän kuin minä tuona aamuna: paikallinen ortodoksikirkkoherra istua kökötti keittiön nurkassa kahvilla!
    Nykyään pastorimme kokoontuvat about kuukausittain saunomaan, rukoilemaan ja viettämään aikaa yhdessä.

    Osallistuin silloin tuohon samaiseen koulutustilaisuuteen joita järjestettiin eri kirkoissa ja seurakunnissa. Lieneekö niiltä ajoilta perua nämä pastoreiden rukousaamiaiset yli seurakuntarajojen? Hyvä asiahan se on että voidaan sovussa toimia yli seurakuntarajojen ainakin joissakin asioissa kunhan selkeän evankeliumin julistus ei vaarannu.

    Äänestä

  • JustineBush kirjoitti:

    Henki myös erottaa.

    Sateelliittimissio oli tosiaan aikamoinen ponnistus uskovilta. Meidänkin kaupungissamme lähes jokaiseen kotiin otettiin puhelimitse yhteyttä, ja kutsuttiin tilaisuuksiin. Puheluita soitetiin mm. pankeista. Minäkin olin yhden illan ajan puhelinpalvelussa erään pankin tiskillä!
    Muistan hyvin keskustelun jehovantodistaja-naisen kanssa. Tuo nainen oli hyvin kiinnostunut tulemaan missioon, mutta pelkäsi kuitenkin yhteisönsä puolelta tulevaa tuomiota. Liekö uskaltautunut kuuntelemaan Grahamia, en tiedä.

    Äänestä

  • JustineBush kirjoitti:

    Olikohan niitä kokouksia useampina päivinä silloin? Jos olimme siellä eri päivinä ja sinulla sattui parempi sää kun olit siellä.

    päätapahtuman, missä tämä B.G. puhui. Muistikuvani on,että tapahtuma kesti viikonlopun siis la ja su.

    Äänestä

  • JustineBush kirjoitti:

    Kokemukseni oli aika neutraali. Siihen aikaan työnsin uskonasiat sivuun, kaikenlaiset erilaiset yliluonnolliset asiat kiinnostivat. Muistelen että vanhempani olivat maininneet Grahamin kokouksista ja sen takia sitten uteliaisuudesta ilmestyimme paikalle.

    Muistan vain että sateenvarjoja oli vieri vieressä ja oli tosiaan kylmää ja sateista värjötellä siellä kovalla penkillä. En muista että olisi harmittanut muu kuin että tuntui nololta kun lähdimme kesken tilaisuuden pois. Nyt tuli mieleen että olisinkohan tullut aikaisemmin uskoon jos olisimme jääneet tilaisuuden loppuun? No sitä ei saada koskaan tietää. Jumala ei tee virheitä... Näin jälkikäteen ajattelen että positiivinen kokemus siinä mielessä että olen myöhemmin tullut uskoon, varmasti merkityksellisiä nuo Grahamin lausumat sanat vaikka en niitä juuri nyt muistakaan.

    Apropoo, se kissa, joka tulee jouluksi kotiin... Onko se rodultaan turkkilainen van? Huom! Sana VAN ei tässä yhteydessä tarkoita Chevrolet Starcraft Astro Vania, vaan kissarotua, joka on kotoisin Turkin Van-järven rannoilta.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Apropoo, se kissa, joka tulee jouluksi kotiin... Onko se rodultaan turkkilainen van? Huom! Sana VAN ei tässä yhteydessä tarkoita Chevrolet Starcraft Astro Vania, vaan kissarotua, joka on kotoisin Turkin Van-järven rannoilta.

    Ai se Cleveland Amoryn kirja "Kissa joka tuli jouluksi kotiin". Aivan ihana kirja! Kissan rotua ei siinä mainita. Kyseessä on hyvin likainen kulkukissa jonka herra Amory pyydystää jouluaattoiltana. Kun hän sitten pesee likaisen kissan, alta paljastuu kaunis valkoinen kissa.

    Äänestä

  • JustineBush kirjoitti:

    Ai se Cleveland Amoryn kirja "Kissa joka tuli jouluksi kotiin". Aivan ihana kirja! Kissan rotua ei siinä mainita. Kyseessä on hyvin likainen kulkukissa jonka herra Amory pyydystää jouluaattoiltana. Kun hän sitten pesee likaisen kissan, alta paljastuu kaunis valkoinen kissa.

    Oma kissani ei ole turkkilainen van. Onpahan kisu vain. Naapurissa tosin asuu yksi sellainen, niitä on vain 400 Suomessa, ja se kuleksii vapaana pitkin pihoja. Kissat ovat hienoja ihmisiä.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Oma kissani ei ole turkkilainen van. Onpahan kisu vain. Naapurissa tosin asuu yksi sellainen, niitä on vain 400 Suomessa, ja se kuleksii vapaana pitkin pihoja. Kissat ovat hienoja ihmisiä.

    Pieni lainaus edellä mainitusta kirjasta:

    "Joitakin vuosia sitten kuuluisa englantilainen kirjailija Aldous Huxley kirjoitti lyhyen esseen joka alkoi seuraavasti:

    Tapasin vähän aikaa sitten nuoren miehen joka halusi tulla romaanikirjailijaksi. Koska hän tiesi että minä harjoitin sitä ammattia, hän pyysi minua kertomaan, miten hänen oli käytävä käsiksi työhön toteuttaakseen kunnianhimoisen pyrkimyksensä. Selitin parhaani mukaan. ”Ensimmäiseksi, sanoin, on ostettava aika paljon paperia, mustepullo ja kynä. Sen jälkeen tarvitsee vain kirjoittaa”.

    Mutta tämä eri riittänyt nuorelle ystävälleni. Hänellä näytti olevan sellainen käsitys, että oli olemassa jonkinlainen esoteerinen keittokirja, täynnä tarkkoja ohjeita joita vain tarvitsi huolellisesti noudattaa tullakseen Dickensiksi, Henry Jamesiksi, Flaubertiksi…

    …Pidinkö muistikirjaa tai päiväkirjaa? Vierailinko usein rikkaiden ja hienojen ihmisten olohuoneissa? Vai oleskelinko päinvastoin Sussexin liitukiviharjanteilla? Vai vietinkö iltani etsimällä ”aineistoa” East Endin ginipaikoista?...

    …Ja niin edelleen. Vastasin parhaani mukaan näihin kysymyksiin – tietenkin niin välttelevästi kuin suinkin osasin. Ja kun nuori mies näytti yhä kovin pettyneeltä, annoin vapaaehtoisesti viimeisen neuvon, kysymättä. ”Nuori ystäväni, sanoin, jos haluat olla psykologinen romaanikirjailija ja kirjoittaa ihmisistä, parasta mitä voit tehdä on hankkia pari kissaa”. Ja niin sanottuani jätin hänet yksin mietteineen.

    Kirjasta ”Kissa joka tuli jouluksi kotiin” Cleveland Amory, sivu 38-39.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Henki myös erottaa.

    Sateelliittimissio oli tosiaan aikamoinen ponnistus uskovilta. Meidänkin kaupungissamme lähes jokaiseen kotiin otettiin puhelimitse yhteyttä, ja kutsuttiin tilaisuuksiin. Puheluita soitetiin mm. pankeista. Minäkin olin yhden illan ajan puhelinpalvelussa erään pankin tiskillä!
    Muistan hyvin keskustelun jehovantodistaja-naisen kanssa. Tuo nainen oli hyvin kiinnostunut tulemaan missioon, mutta pelkäsi kuitenkin yhteisönsä puolelta tulevaa tuomiota. Liekö uskaltautunut kuuntelemaan Grahamia, en tiedä.

    Vai että ihan otettiin puhelimitse yhteyttä ja kutsuttiin tilaisuuksiin. Tuotahan kannattaisi enemmänkin harrastaa, nykyisin myös tekstiviestein ja sähköpostitse - mutta tuskin nuo perinteistä puhelinsoittoa korvaavat.

    Jatkuvat häiritsevät puhelut voivat rikkoa kotirauhaa ja onko soittajalla aina edes tiedossa jos vaikka vastaaja on lapsi.

    Häiritsevistä tekstiviesteistä on juuri oikeusministeriössä valmisteilla lakimuutos joka tekisi siitä kotirauhan rikkomista.

    Pitänee sitten kysyä jo heti puhelun alussa että oletko täysi-ikäinen ellei vastaajan äänestä kuule että siellä on joku rahisevaääninen vanhus luurin toisessa päässä.

    Onhan siinä tietty pieni ero että lukeeko tekstiviestissä "Tervetuloa sunnuntaina iltakokoukseen" vai "Jeesus tulee pian - tee parannus synneistäsi"! Miten sinä suhtautuisit jos saisit tällaisia tekstiviestejä?

    Onko vähemmän häiritsevää tulla ovelle kolkuttelemaan?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Henki myös erottaa.

    Sateelliittimissio oli tosiaan aikamoinen ponnistus uskovilta. Meidänkin kaupungissamme lähes jokaiseen kotiin otettiin puhelimitse yhteyttä, ja kutsuttiin tilaisuuksiin. Puheluita soitetiin mm. pankeista. Minäkin olin yhden illan ajan puhelinpalvelussa erään pankin tiskillä!
    Muistan hyvin keskustelun jehovantodistaja-naisen kanssa. Tuo nainen oli hyvin kiinnostunut tulemaan missioon, mutta pelkäsi kuitenkin yhteisönsä puolelta tulevaa tuomiota. Liekö uskaltautunut kuuntelemaan Grahamia, en tiedä.

    eikös ne toimi ainakin välillisesti asiakkaiden rahoilla:)

    Eihän tuohon yhteistyöhön tarvita kuin joitain ihmisen perusominaisuuksia kuten suvaitsevaisuus, sopeutuminen, ennakkoluulottomuus ja ennen kaikkea toisen ihmisen arvostaminen.

    Kun noi ominaisuudet on niin kenen kanssa tahansa on kiva olla riippumatta aatteista, ulkonäöstä jne.

    Joiltakin vaan puuttuu noita perusominaisuuksia ja he tuskin tulee kenenkään kanssa toimeen.

    Äänestä

  • JustineBush kirjoitti:

    Pitänee sitten kysyä jo heti puhelun alussa että oletko täysi-ikäinen ellei vastaajan äänestä kuule että siellä on joku rahisevaääninen vanhus luurin toisessa päässä.

    Onhan siinä tietty pieni ero että lukeeko tekstiviestissä "Tervetuloa sunnuntaina iltakokoukseen" vai "Jeesus tulee pian - tee parannus synneistäsi"! Miten sinä suhtautuisit jos saisit tällaisia tekstiviestejä?

    Onko vähemmän häiritsevää tulla ovelle kolkuttelemaan?

    Määrästähän se riippuu.

    Jos tulee pari turhaa tekstiviestiä päivässä niin eihän siinä mene kuin pari minuuttia aikaa hukkaan.

    Jos ovikello soi joskus ylimääräisen kerran niin mitäs se haittaa ja jos sattuu olemaan sopiva tilanne niin voi keskustellaki.
    Yleensä voi häiritä enemmän se kun on vaikka yksin kotona ja suihkussa ja alkaa ovikello soimaan eikä tiedä kuka siellä oven takana kävi.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Jatkuvat häiritsevät puhelut voivat rikkoa kotirauhaa ja onko soittajalla aina edes tiedossa jos vaikka vastaaja on lapsi.

    Häiritsevistä tekstiviesteistä on juuri oikeusministeriössä valmisteilla lakimuutos joka tekisi siitä kotirauhan rikkomista.

    on jossakin yleisessä katoloogissa, voidaan olettaa, että sinulle voisi soitella? Se, minkä itse koet häirinnäksi, on pitkälti sinun asiasi.

    Minä en koe olevani "katuevankelista", joka hyökkäilee ihmisten kimppuun asiaansa esittämään. Tulin sen yhden kerran olleksi mukana isossa tapahtumassa, jonka menetelmistä oltiin jo tiedotettu mediassa hyvissä ajoin. Jostakin syystä en kokenut mukana olemista hankalaksi, vaan esim. juuri puhelimitse yhteyden ottamistilanteissa tulin kokeneeksi monta hyvää keskustelua ihmisten kanssa.

    Tekstiviestit ovat ehkä enemmän häirintää. Siinä tavassa ottaa yhteyttä ei kysellä, haluaako joku kuulla/lukea koko latauksen asiasta.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    eikös ne toimi ainakin välillisesti asiakkaiden rahoilla:)

    Eihän tuohon yhteistyöhön tarvita kuin joitain ihmisen perusominaisuuksia kuten suvaitsevaisuus, sopeutuminen, ennakkoluulottomuus ja ennen kaikkea toisen ihmisen arvostaminen.

    Kun noi ominaisuudet on niin kenen kanssa tahansa on kiva olla riippumatta aatteista, ulkonäöstä jne.

    Joiltakin vaan puuttuu noita perusominaisuuksia ja he tuskin tulee kenenkään kanssa toimeen.

    Yhteistyö, olipa sitten kyse mistä tahansa isojen linjojen yli hyppisestä, on tosiaan kiinni juuri esille ottamisistasi toimijoiden ominaisuuksista. Kyllä täälläkin päin on paljon eri seurakuntein uskovia, jotka eivät halua olla tekemisissä toisten kanssa. Pidetään tiukasti kiinni omista dogmeista.

    Ko. pankki todellakin sponsoroi missiota. Mukana oli tietysti yrityksiä ja muistaakseni joku vakuutusyhtiökin.
    Monelle helluntailaiselle yhteistyö luterilaisten kanssa oli melkeinpä veret seisauttava kokemus. Yhteiset rukoustilaisuudet laittoivat ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Myös moni luterilainen nieleskeli varmaankin pari kertaa, kun joutui kirkkoherransa kehoituksesta ahtautumaan helluntaikirkkoon veisaamaan yhteistä virttä lahkolaisten kanssa. :-o

    Minulla on tosiaankin sellainen kuva, että juuri tuon samaisen mission jälkeen helluntaikirkon kynnykset ovat olleet paljon matalampia luterilaisuskovien astua sisälle.

    Äänestä

oli rautaesiripun takaisista maista ja heidän harjoittamastaan kristittyjen vainoista terävämmin puhunut pappi, Romaniassa 14 vuotta uskonsa tähden vakiloissa ja kidutuskammioissa kärsinyt uskovainen. Hän vieraili myös Suomessa 70-luvulla ja puhui asioita, joiden vuoksi hänestä tuli Suomessa "ei toivottu henkilö", diplomatian kielellä. Hänen todistuksensa on osoittautunut todeksi kristittyjen vainoista rautaesiripun takana. Enkä usko, että nuo vainot ovat vieläkään loppuneet.

Billy Graham julisti kyllä evankeliumia, mutta vaikeni veljiensä ja sisariensa kärsimyksistä mm. entisen Neuvostoliiton alueella.

Amnestin mukaan Neuvostoliitossa surmattiin toisen maailmansodan jälkeen yli 27 miljoonaa ihmistä uskonsa tähden tai siksi, että olivat toisinajattelijoita kommunistiseen oppiin nähden.

Kaleve Lehtisestä: tulin uskoon hänen saarnatessa Sanaa Tampereella 1971.

En ollut paikalla, kun Kalevi tulkkasi Grahamia.

Äänestä
  • Wurmbrandin Rikuahan vihattiin 1970-luvun Suomessa todella paljon. Sosialistit ja eräät Neuvostoliittoa nuoleskelevat lehdet paheksuivat hänen idäntyötään.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Wurmbrandin Rikuahan vihattiin 1970-luvun Suomessa todella paljon. Sosialistit ja eräät Neuvostoliittoa nuoleskelevat lehdet paheksuivat hänen idäntyötään.

    minua keskustelun siirtämisestä politiikkaan ja täällä heität politiikkaa niin että yli laidan ryösyää.

    Äänestä

  • Tokihan ihmisiä myös uskon takia tapettiin mutta ihan kristittyjen toimesta.

    Stalin ja Hitler olivat kumpainenkin kristittyjä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    minua keskustelun siirtämisestä politiikkaan ja täällä heität politiikkaa niin että yli laidan ryösyää.

    Hienoa. Sittenhän sinulla ei pitäisi olla mitään valittamista. Sait mitä hait, eli politiikaa. Nauti nyt siitä.

    Äänestä

  • Totuuden nimessä täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää se tosi seikka, etteivät uskovat olleet mitenkään erityisesti vainottu ryhmä NL:ssa.

    Stalinen vaino kohdistui tasapuolissti kaikkiin yhteiskunnallisesti 'epäilyttäviin' henkilöihin, eivätkä vainojen syyt olleet uskonnolliset vaan puhtaasti poliittiset.

    Stalinin vainot saivat tuntea papiston ohella älymystö läpi yhteiskunnan. Kohteina olivat käytännössä kaikki potentiaaliset kommunismin vastustajat.

    Stalin antoi toisen maailmansodan aikaan erinäisiä myönnytyksiä kirkonmiehille ja vastavuoroisesti he julistavat lojaalisuuttaan Stalinille. Kirkon ja valtion suhteet määriteltiinmuodostamalla Uskonto asiain neuvosto. Näin uskonto (ortodoksisuus) sai jopa jonkinlaisen virallisen aseman NL:ssa tosin tarkoin valvottuna.

    Valtion ja kirkon välit kuitenkin viilenivät Stalinin kuoltua mutta yksityinen uskonnon harjoittaminenhan oli NL:ssa kuitenkin sallittu, eikä siihen puututtu ellei toiminnalla ollut yhteiskunnallisia tai poliittisia tavoitteita. Myöskään kirkko- tai luostarirakennuksia ei koskaan järjestelmällisesti hävitetty. Tässä ovat syyt miksi ortodoksisuus nousi hetkessä NL:n romahdettua jaloilleen.

    Puhdistukset koskivat myös NL:n vapaa-ajattelijain järjestöä, joka lakkautettiin ja johtajat teloitettiin tai lähetettiin vankileireille. Samoin toimi Hitler, joka takavarikoituaan ateistijärjestöjen omaisuuden lahjoitti sen kirkolle.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Hienoa. Sittenhän sinulla ei pitäisi olla mitään valittamista. Sait mitä hait, eli politiikaa. Nauti nyt siitä.

    ketjussa politiikaa tuonut esille muuta kuin avauksesi henkilöön liittyen joka on maailmanpolitiikan keskipisteessä ollut vuosikymmeniä.

    Jos olet huono sisäistämään ja keskustelemaan poliittisista asioita niin ei kannattaisi niitä' esille tuoda.

    Äänestä

Eiköhän niitä samanlaisia puhujia löydy myöskin nykyhistoriaan,kuin myös tuleville aikakausille.Uskon,että Jumala pitää siitä erinomaisella tavalla hienosti siistiä huolta.

Äänestä
  • Olipa kyseessä uskismaailma tai joku muu sidosryhmä, ihminen nostaa mielellään joitakin yksittäisiä suuruuksia ylitse muiden.
    Minusta tuntuu siltä, että me uskovat kahlitsemme Jumalan toimintaa aika tavalla, kun "palvomme" vain joitakuita tiettyjä suuruuksia Jumalan voideltuina. Sanan mukaan kun me kaikki uskovat olemme Jumalan voideltuja.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Olipa kyseessä uskismaailma tai joku muu sidosryhmä, ihminen nostaa mielellään joitakin yksittäisiä suuruuksia ylitse muiden.
    Minusta tuntuu siltä, että me uskovat kahlitsemme Jumalan toimintaa aika tavalla, kun "palvomme" vain joitakuita tiettyjä suuruuksia Jumalan voideltuina. Sanan mukaan kun me kaikki uskovat olemme Jumalan voideltuja.

    jos ei olisi mitään muuta kuin raamattu, niin taitaisi usko pysähtyä siihen. Usko elää karismaattisten evankelistojen ja samoin ajattelevien voimasta.

    Äänestä

  • PakanainHuuto kirjoitti:

    jos ei olisi mitään muuta kuin raamattu, niin taitaisi usko pysähtyä siihen. Usko elää karismaattisten evankelistojen ja samoin ajattelevien voimasta.

    kataoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa", sanoa patskautti Jeesus erään kerran.
    Evankelistoja ja saarnamiehiä tulee ja menee, mutta Sana pysyy iäti.
    Uskovien tehtävä tosin on Sanan esillä pitäminen.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    kataoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa", sanoa patskautti Jeesus erään kerran.
    Evankelistoja ja saarnamiehiä tulee ja menee, mutta Sana pysyy iäti.
    Uskovien tehtävä tosin on Sanan esillä pitäminen.

    sanan esille tuojia? Miten kävisi uskon?
    Alussa oli Sana ja sitten tulivat sananselittäjät, miksi?
    Kuviteellinen tilanne: sanan selittäjät ja evankelistat tekisivät lakon? Mitä tapahtuisi?

    Äänestä

  • PakanainHuuto kirjoitti:

    sanan esille tuojia? Miten kävisi uskon?
    Alussa oli Sana ja sitten tulivat sananselittäjät, miksi?
    Kuviteellinen tilanne: sanan selittäjät ja evankelistat tekisivät lakon? Mitä tapahtuisi?

    pysy iäti. älä ole huolissasi, Jumala kyllä hoitelee hommansa.

    Kivaa päivää, lähden tästä kiitämään! Palataan noihin muihin kiinnostaviin kysymyksiisi myöhemmin, jos kääp.

    Äänestä

Olin paikalla kaikissa Billy Grahamin kokouksissa kesällä 1987.
Olin mukana myös yhdessä Billy Grahamin Stadionin kokouksessa v. 1954.

Jouko Piho

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Basker kirjoitti:

Baptistien saarnaaja Billy Graham kävi aikoinaan myös Helsingissä, vuosikymmenten odottelun jälkeen, kun Suomen poliittinen ilmapiiri suhteessa Neuvostoliiton kontrolliin oli vapautunut siinä määrin, että jenkkiläinen supersaarnaaja sai tulla tänne. Olin kuuntelemassa häntä, mutta tästä on jo kauan aikaa. Mikäli oikein muistan, itse evankelis-luterilaisen Kansan Raamattuseuran (KRS) merkittävin saarnaaja Kalevi Lehtinen oli silloin hänen tulkkinaan. Onko täällä muita, jotka olivat paikalla? Grahamia olen aina pitänyt ns. old skool-evankelistana, joka piti evankeliumin asian aina selkeästi ykkösjuttuna, eikä ruvennut sekoilemaan epäolennaisuuksiin. Korjatkaa, jos olken väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu