Jeesuksen omakuva

Kaksitosita askelta pelastukseesi ...

Jesaja 53.
1
Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
2
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

4
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6
Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

7
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8
Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9
Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.

10
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11
Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12
Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

Mutta kuka uskoo meidän saarnamme, niinkuin se
kirjoitettu on?
Jotta löytäisit hyviä viitekohtia Jeesuksen
yksityiskohdista, laitan linkin v.1992 käännökseen

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

11

354

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus on

      syntynyt ja kuollut? Luulisi noin suuresta merkkimiehestä jäänyt jonkinlainen todistusarvo nykypäivään asti.

      • kuulija

        Hänen sanasa raamatussa,joka on kirjoitettu.
        Se on pätevä todistus,on myös elämän ohjeet.


      • keisarillisen Rooman histor...

        Tacitus toteaa historiassaan, että kristittyjen nimi sai alkunsa "Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloittanut Pontius Pilatuksen aikana". Tacitus suhtautui aika halveksivasti kristittyihin, joten hänen kaltaisilleen Jeesus ei ollut "merkkihenkilö", mutta historiallinen henkilö kuitenkin.


      • niitä käsittääkseni
        kuulija kirjoitti:

        Hänen sanasa raamatussa,joka on kirjoitettu.
        Se on pätevä todistus,on myös elämän ohjeet.

        kirjoittanut. Kuka voi jälkeenpäin todentaa aukottomasti, että Jeesus sanoi niin kuten raamatussa on kirjoitettu. Tässähän on kulunut aikaakin jo parituhatta vuotta.


      • uskis
        niitä käsittääkseni kirjoitti:

        kirjoittanut. Kuka voi jälkeenpäin todentaa aukottomasti, että Jeesus sanoi niin kuten raamatussa on kirjoitettu. Tässähän on kulunut aikaakin jo parituhatta vuotta.

        Pitkälle riittää jos uskot niihin asioihin mitä Jeesus opetti: parannus, katumus, anteeksi antaminen ja saaminen, lähimmäisen rakkaus.... Jeesuksen opetukset luovat länsimaisen kulttuurin moraalisen pohjan. Ei niitä ole läheskään noudatettu, mutta niiden kautta voi määritellä elämän laadun.


      • Diana-ad-rem

        ---------------


      • Diana-ad-rem
        kuulija kirjoitti:

        Hänen sanasa raamatussa,joka on kirjoitettu.
        Se on pätevä todistus,on myös elämän ohjeet.

        Melkein kaikki löytyy VT:n puolelta.

        Enimmäkseen Jeesus puhui Moosesta ja profeettoja.
        Jeesus ei ole koskaan kirjoittanut yhtään sanaa, hänen sanotaan sanoneen kaikenlaista ja sekin on kirjoitettu montakymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

        Vuorisaarna ja Isämeidän rukouskin ovat lainauksia
        VT:n puolelta.


    • kuollut...

      Yksi sinulta puuttuu, sillä "usko ilman tekoja on kuollut".

      • bnmm,,,

        Saman logiikan mukaan siis kaikki mitä Aku Ankassa puhutaan on totta.


    • uskis

      Evankeliumit kertovat sen mitä Jeesus opetti ihmisille. Se on joskus vaikeaselkoista kun on neljä kirjoittajaa. Nyt tuo tarina on yhdistetty yhdeksi. Uutta tekstiä aiheesta ei ole syntynyt pariin tuhanteen vuoteen. Teksti on selvää ja ymmärrettävää. Törmäsin tuohon netissä http://diatessaron.jes.fi

    • Diana-ad-rem

      Kertoo kansasta, Israelin kansasta/juutalaisista.

      Jeesuksella ei ollut jälkeläisiä, eikä hän elänyt pitkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1608
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      519
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe