Luther heitti mustepullolla

kiukai

Myös Martti Lutheria kohtasi aikanaan suuri suru kun oma lapsi kuoli. Kerran hänen ollessaan työhuoneessaan kirjoituspöytänsä ääressä huoneen ovelle ilmestyi hänen kuollut tyttärensä. Luther ei rynnännyt ilmestystä sen paremmin tervehtimään ja halaamaan vaan heitti tätä mustepullolla. Miksi näin? Vihasiko Martti omaa lastaan? Ei todellakaan Luther uskoi Jumalan sanaan Raamattuun ja sen perusteella hän tiesi ettei kysymyksessä ollut hänen kuollut tyttärensä vaan itse Saatana ja antoi tälle arvoisensa vastaan oton.

11

1038

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erjuth

      Olen lukenut, että hän heitti saappaalla Saatanaa. Kai meillä on eri lähteet.

    • sappua

      Näinhän se on, että oma usko on itselle totta. Kannattaa siis käyttää järkeään uskonsakin suhteen.
      Kun itsekontrolli puuttuu, voi tehdä mitä tahansa.

      • zigi

        Siis Lutherin tytär oli kuollut.
        Pääasia tässä on varmaan se, että Luther oli Jumalan käytössä ja silloin AIVAN VARMASTI Saatanan silmätikkuna, joka piti tuhota erityisesti. Tai viedä muuten harhaan vaikka sillä tavalla että Luther sekaantuisi uskomaan että kuolleet ilmestyvät tällä ja alkaisi olla niistä kiinnostunut. Luther joutui muutenkin tulilinjalle, koska oli uskonpuhdistaja ja soturi.
        Aina ketä taistelee etulinjassa joutuu vihollisen kovan tulituksen kohteeksi, siksi on tärkeää että takana olevat suojaavat etulinjoilla taistelevia rukouksilla. Usein etulinjoilla taistelevat joutuvat vielä omiensakin ampumisen kohteeksi ja tapahtuu kaikenlaista lankeamista ja epäonnistumista.

        Se nyt on sivuseikka millä Luther henkivaltaa heitti. Luultavaa voisi olla, että kammiossaan istuessaan hän kirjoitti ja mustepullo on ollut lähellä, en tiedä, arvelen.
        Tulee vain mieleen, kun yksi ihminen kertoi että hän oli seisonut linkkaripysäkillä ja ajatellut vain omiaan, eikä ollut huomannut pysäyttää linja-autoa. Tämä oli kuitenkin huomannut hänet ja ottanut hänet kyytiin.
        Tämä ihminen oli sanonut kuskille että oli kyllä hyvä kun hänet huomasi, niin kuski oli sanonut:
        "täytyy keskittyä olennaiseen".


    • capt.cöpenick ekj

      Marakin oli myös 'ottomiehiä'. Yhdessä ankarien työpaineiden kaa jokainen voi joskus
      nähdä olemattomia.
      Mielestäni saatanakin kuuluu näihin mielikuvitushahmoihin. Niille on järkevä selitys.
      Alitajuntamme tuottaa jos jonkinlaisia hahmoja.

      Itsekin olen nähnyt uupumistiloissa asioita, joita varmasti ei ole olemassa.
      Huvittavin oli avaruusalus taajamamme taivaalla. Se oli niin lähellä, että erotin sen
      metalliniiteillä rakennetuksi.
      Piilotajuntani oli kopsannut sen Julius Vernen tarinoiden kuvituksista.

      Oli riemukasta, etten ole tästä 'ufokohtaamisesta' kenellekään maininnut.
      Näin sitä kulutetaan sukkia tällä puolen lataamon ristikkoikkunoia.

    • ja usein.

      eihan muhammedkan heittany mystepullolla gabrielia.

    • rheesus

      sanoi että olet mitä syöt ja sanoi myös että lusikallinen omaa paskaa päivässä on hyväksi.

    • oli mielisairas!

      Viinasta sekaisin.

    • pravda

      ja saatanalle tuli pipi!

      • bolgrad**

        :-) Hauska!


      • Anonyymi

        No, eipä tainnut tulla, mutta tuli ainakim inhimillisiä tunteita purettua.


    • Anonyymi

      Pikku-ukkoja näki. Ja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3560
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3403
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3025
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      132
      1348
    Aihe