"Uskotko Jumalaan?" Sillä kysymyksellä tarkoitamme nykyään useimmiten "Uskotko Jumalan olemassaoloon?" Eikä, niin kuin meidän pitäisi, "Onko sinulla suhde Jumalaan?" Uskomisessa on silloin kyse enemmän oikeasta opista kuin oikeasta suhteesta, ja näin Jumala saadaan mahtumaan meidän sanamuotoihimme. Kaikki on kyllä järjestyksessä, mutta elämä ja antaumus puuttuu.
Usko Jumalan olemassaoloon ei tee ihmistä onnelliseksi. Toista on Jumala itse! Hän sytyttää sydämen palamaan. Sillä siinä, sydämessä, on uskon keskus, ei pörhistelevässä opissa. Usko ja suhde ovat siksi Raamatussa identtisiä käsitteitä. Vanhoilta kirkkoisiltä opimme, että elämän tarkoitus ei ole vain älyllinen ongelma, vaan ennen kaikkea kokemisen asia. Kun Jumala koskettaa ihmistä, yritykset älyllistää usko menettävät merkityksensä. Tämä kosketus saa meidät huudahtamaan: minä uskon!
Usko Jumalan olemassaoloon ei tee ihmistä onnelliseksi. Toista on Jumala itse! Hän sytyttää sydämen palamaan. Sillä siinä, sydämessä, on uskon keskus, ei pörhistelevässä opissa. Usko ja suhde ovat siksi Raamatussa identtisiä käsitteitä. Vanhoilta kirkkoisiltä opimme, että elämän tarkoitus ei ole vain älyllinen ongelma, vaan ennen kaikkea kokemisen asia. Kun Jumala koskettaa ihmistä, yritykset älyllistää usko menettävät merkityksensä. Tämä kosketus saa meidät huudahtamaan: minä uskon!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinulla on sana hallussasi. Olen aina kismitellyt mielessäni miten suomenkielen uskoa-sana on huono kuvaamaan asioita. Mutta uskominen = suhde jumalaan. Siitähän juuri on kyse. Suhde voi olla olemassa vaikka ei kaikkea uskoisikaan. (Mistä itse olen oiva esimerkki). Vaikka vain epäilee niin sekin kai on suhde. On aina ollut niin hankala selittää, etenkin tällä forumilla, että lopettakaa se yleistys.
te hihhulit opitte senverran anatomiaa, että sydän on verta pumpaava lihaspumppu jossa ei "asu" mitään?
Sen sijaan elämys, kokemus, elävä tieto, ymmärrys, tuntemus, sanaton läsnäolo elämän virrassa, mitä tahansa se tuokin eteemme -- tämä on hengellisyyttä.
Hengellisyys on elämyksellisyyttä, eläväisyyttä. Se perustuu elävälle todellisuudelle sellaisena kuin yksilö sen kokee, ja pyrkii uppoamaan siihen yhä syvemmälle läpi kaiken kerätyn roskan, sokeuden, kohti viattomuutta, puhtautta ja selkeyttä. Kohti elämisen luonnollista keveyttä ja suunnatonta iloa, kohti Jumalaa, totuutta, joka on elämä.
Usko liittyy väistämättä hengettömyyteen. Uskomisen kohde on välttämättä tuntematon; jotain mistä ei ole kokemusta eikä havaintoa. Uskomisen kohde on joko silkka kuvitelma tai oletettu tosiasia, johtopäätös. Oletko huomannut: Jumala on tällainen johtopäätös! Tiede on voittanut hengellisyyden meidän maailmassamme. Jumala on enää pelkkä teoria, johon uskotaan.