Voitteks kertoo, mitä motiiveit kirkkoon kuulumises? Suomes vielki jopa lähes 80 prosenttia kuuluu kirkkoon. Miksi?
Eihän näin moni voi uskoo esim. johki Jeppikseen. Kirkon tunnustuksissa kuitenkin vaaditaan tätä Jeppikseen uskomista.
Muutenkin kirkon ylin kirja raamattu on tutkimustenkin mukaan todettu kopioidun jostain vanhemmista uskoista.
Kuka uskoo 2000 luvul veden päällä kävelevään jeppikseen?
Kuka uskoo, että joku jeppis on saanu sokeelle näön, ruokkinu kansan kahdel kalal ja viidel leivät jne. Kuka uskoo tulta syökseviin lohikäärmeisiin, erilaisiin enkeleihin jne.
Tuskin kovinkaan moni nykyaikana uskoo tällasiin tarustoihin. Miks silti niin monet kuuluvat johki tällaseen kyrkkaan, jonka opit perustuvat ikivanhoihin taruihin? Voisittekste kertoo jotain järkevii motiiveit? Argumentteja kiitos.
2000 luvulla jokainen valveutunut osaa lähtee tällaisest satuolentoja palvovasta laitoksesta omille teilleen. Ja samal säästää kivasti tuohta!
Eihän näin moni voi uskoo esim. johki Jeppikseen. Kirkon tunnustuksissa kuitenkin vaaditaan tätä Jeppikseen uskomista.
Muutenkin kirkon ylin kirja raamattu on tutkimustenkin mukaan todettu kopioidun jostain vanhemmista uskoista.
Kuka uskoo 2000 luvul veden päällä kävelevään jeppikseen?
Kuka uskoo, että joku jeppis on saanu sokeelle näön, ruokkinu kansan kahdel kalal ja viidel leivät jne. Kuka uskoo tulta syökseviin lohikäärmeisiin, erilaisiin enkeleihin jne.
Tuskin kovinkaan moni nykyaikana uskoo tällasiin tarustoihin. Miks silti niin monet kuuluvat johki tällaseen kyrkkaan, jonka opit perustuvat ikivanhoihin taruihin? Voisittekste kertoo jotain järkevii motiiveit? Argumentteja kiitos.
2000 luvulla jokainen valveutunut osaa lähtee tällaisest satuolentoja palvovasta laitoksesta omille teilleen. Ja samal säästää kivasti tuohta!
Vastaukset 11
Vanhimmat
vuoksi kirkkoon kuulutaan. Ei uskalleta lähteä poiskaan.
Kuka kirkossa oikeasti käy? Tosi harva. Eikä kirkosta eroamiseen mitään uskallusta tarvita. Sen kun eroaa.
on eri asia kuin siihen kuuluminen. Paljon on kysymys myös tiedon puutteesta, vaihtoehdoista(sakramenteille).
on kaksi sakramenttia, eli kaste ja ehtoollinen. Kasteesta ei kukaan mitään muista, se on kerran elämässä-juttu.
Mitäpä vaihtoehtoa sitä sitten voisi ehtoolliselle keksiä? Käydäänkö ehtoollisella paljonkin.
"sakramenteilla" lähinnä näitä kirkon ”palveluita” joista myös täällä joskus kyselty:
-pääseekö multiin jos eronnut kirkosta?
-entäs jos tuleva puoliso haluaa (vanhempien maksamat) kirkkohäät. Pitääkö rippikoulu käydä uudestaan, jos haluaa liittyä takaisin kirkkoon?
-saako lapsi nimen ilman lapsikastetta?
-kiusataanko lasta koulussa, jos se ei käy uskontotunnilla?
-pidetäänkö sua kummallisena jos et usko Jesseen?
-joutuuko helvettiin, jos leipäpappi anna sinulle viimeistä siunausta ym.
Siinä on tietysti myös hengen laiskuutta, kun ei hae tietoja. Kirkko liittyy monesti elämän muutosvaiheisiin; harva seurakunnan tilaisuuksissa jatkuvasti käy ja ne , jotka käy niin niille on taas turha lässyttää kirkkoon kuulumisesta
Katolisessa kirkossa nuo on muistaakseni sakramentteja mutta ei luterilaisessa kirkossa. Nämä oli yksi tekijä, miksi Martti Luther arvosteli katolista kirkkoa.
Kirkkoon kuulun siksi, kun minut siihen vauvana liitettiin. En ole itse siihen liittynyt. Siitä asti olen tavan vuoksi kuulunut. Voi olla, että se tapa muuttuu.
Just. Niinhän se on.
Tosin Kirkko ja kaupunki -lehden yleisönosastopalstan hihhuleiden juttuja lukiessa saan aina hyvän varmistuksen sille, että enpä todellakaan taida haluta kuulua tuohon joukkoon.
sakramentteja on vain kaksi. Mutta kysymyksiisi.
"-pääseekö multiin jos eronnut kirkosta?
- Tietysti, kaikki ihmiset on haudattava.
"-entäs jos tuleva puoliso haluaa (vanhempien maksamat) kirkkohäät. Pitääkö rippikoulu käydä uudestaan, jos haluaa liittyä takaisin kirkkoon?"
- Ei pidä.
"-saako lapsi nimen ilman lapsikastetta?"
- Kaikki suomalaiset ovat väestötietojärjestelmässä ja nimen voi siis ilmoittaa maistraattiin.
"-kiusataanko lasta koulussa, jos se ei käy uskontotunnilla?"
- Lapsia nyt kiusataan milloin mistäkin syystä ja nykyään kirkkoon kuulumattomia alkaa olla jo melkoinen määrä. Kuten myös muihin uskontokuntiin kuuluvia.
"-pidetäänkö sua kummallisena jos et usko Jesseen?"
- Eipä ole kukaan päin naama tullut sanomaan.
"-joutuuko helvettiin, jos leipäpappi anna sinulle viimeistä siunausta ym."
- Kukaan ei joudu helvettiin.
>>>>mitä motiiveit kirkkoon kuulumises? Voitteks kertoo, mitä motiiveit kirkkoon kuulumises? Suomes vielki jopa lähes 80 prosenttia kuuluu kirkkoon. Miksi?
-minä en kuulu kirkkoon, motiivini eroon oli kirkon porttous (hengellinen)
>>Eihän näin moni voi uskoo esim. johki Jeppikseen. Kirkon tunnustuksissa kuitenkin vaaditaan tätä Jeppikseen uskomista.
Muutenkin kirkon ylin kirja raamattu on tutkimustenkin mukaan todettu kopioidun jostain vanhemmista uskoista.Kuka uskoo 2000 luvul veden päällä kävelevään jeppikseen?>>Kuka uskoo, että joku jeppis on saanu sokeelle näön, ruokkinu kansan kahdel kalal ja viidel leivät jne.>>>
-minä uskon, koska Raamatu niin sanoo ja olen itsekin rukoillut sokean silmän parantumiseksi Jeesusta ja tapahtui näön palautuminen heti. Silmä oli tuomittu sokeaksi loppuiäksi.
>>Kuka uskoo tulta syökseviin lohikäärmeisiin, erilaisiin enkeleihin jne.Tuskin kovinkaan moni nykyaikana uskoo tällasiin tarustoihin. Miks silti niin monet kuuluvat johki tällaseen kyrkkaan, jonka opit perustuvat ikivanhoihin taruihin? Voisittekste kertoo jotain järkevii motiiveit? Argumentteja kiitos.>2000 luvulla jokainen valveutunut osaa lähtee tällaisest satuolentoja palvovasta laitoksesta omille teilleen. Ja samal säästää kivasti tuohta!
joku uskoo Jeesukseen, joku uskoo Mohammediin, joku uskoo Buddhaan, joku uskoo Konfutseen, joku harva uskoo vielä jo kuolleisiinkin jumaliin (käärme- tai aurinko-, etc).
"Tuhannen umpimaallikkona" en kuitenkaan voi olla kunnioittamatta kirkkoon, minkä tahansa uskontokunnan, kuuluvien rehellisyyttä tahdossansa toteuttaa yhteistä hyvää oman etunsa sijaan. Toki lähinnä olen evankelis-lutherlainen, enkä asiaa kadu, vaikka varsinainen Usko puuttuu.
Siitä olen kateellinen, mutta "hyvällä viisii", ilman kirkkoa, synagogaa tai moskeijaa olisimme entistä pahemmin eksyksissä
Ihmettelee tuhannet. Viisimiljoonaa suomalaista ei ole edes kuullut koko yhdistyksestä.
Eikö VA-liiton jäsenmäärä ole pudonnut 20 % viimeisen 10 vuoden aikana?