Anna oli tänään, kyllä tosi huono, joutaisi kotiin jo koko mimmi. Ei yhtään voittajan oloinen ja hirveen teennäinen. Koopilla taas asenne kohdallaan ja muutenkin aika makee ääni ja olemus.
ANNA HUONOIN
MaikkitaR
8769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Annan esitys oli pirteä ja humoristinen. Mutta suomalainen junttikansa ei sellaista ymmärrä, vaan pitää teennäisenä. Anna-Kaisan sieluton huuto oli huonoin esitys tänään.
aika ihkuu ku se sano et runkkutukutukutuutuu
en junttimaassa ole asunut aikapäiviin. Jaana ja Anna olisi aivan hyvin voineet vaihtaa paikkaa eikä olisi itkettänyt ollenkaan.
"Sieluton huuto" on erinomaisen kuvaava ilmaus Anna-Kaisan esityksestä. Kappale tosin oli mielestäni sellainen, että ehkä ne sopivat yhteen. Yleensä hän laulaa hyvin.
Anna on ihana, niin lauluäänen/-tyylin, esiintymisen, kuin kappalevalintojensakin puolesta. Toivottavasti kuulemme hänestä jatkossakin ja hänen omalla tyylillään.
nuotin vierestä, Jaana ja Kalle oli tylsiä taviksia ilman mitään havaittavaa asennetta, joka oli teemana. Joutivatkin kaikki kolme olla pudotusuhan alla.
Annan taitoihin sen kummemmin kantaa ottamatta niin avauksesi ÄRSYTTÄÄ:Vaatii ehdottomasti oman avauksen tämä sinun juttusi, kun alapuolella on melkein samoilla sanoilla jo olemassa keskustelu.
joka on musikantti eika ole seurannut Idolsia, katseli kanssani eilisen Idols-jakson. Han sanoi Annan kohdalla ettei hanen aanensa soi yhtaan, vaan on todella latteaa. Hauskaa katseltavaa kuitenkin kuulemman. Myos Anskun kohdalla sanoi ettei hanen aanensa riittanyt ko. lauluun. Vaikka mina en ole ammatiltani mikaan musikantti, olen vain musikaalinen, niin minunkin korvaani otti Anskun epavireys ja se ettei Annan aani soinut ollenkaan. Poijat olivat eilen parempia.
Anna Buuu!!!ström tuo teennäinen Blondi joka ei osaa ei sitten pätkääkään laulaa. sais jo kyllä PIAN
tipahtaa! Esim. Jaana (tosin kovin nuori) näihin skaboihin oli parempi kuin "Ansku" ja BUUUstömmi yhteensä!! Parkkonen on ainoa joka todellakin osaa jotakin ja Koop:lla taas oli eilen "vanha herra! Cockerin meininki that's good! Kalle osaa laulaa
tosin "röyh"täilyt silloin alussa oli vähän liikaa!
Olen 20 v erilaisia "artisteja" takaapäin katsellut ja kuunnellut!