Suomi maailman kilpailukykyisin maa
30.10.2003 07:46
Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, selviää arvostetun sveitsiläisen World Economic Forumin tekemästä tutkimuksesta.
Yhdysvallat on toisella tilalla ja kolmanneksi tulee Ruotsi, Tanska ja Taiwan. Euroopan mahtimaista mm. Ranska ja Saksa ovat listalla 26. ja 13.
Suomen osalta sijoitusta aiemmalta kakkostilalta paransi se, ettei julkisten menoja osuus bruttokansantuotteesta ole tällä kertaa haitta, vaan etu, jos julkisin varoin vaikutetaan myönteisesti maan kilpailukykyyn.
Kisassa mitattiin myös mm. teknologian kehitystä ja makrotalouden vakautta.
(STT)
30.10.2003 07:46
Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, selviää arvostetun sveitsiläisen World Economic Forumin tekemästä tutkimuksesta.
Yhdysvallat on toisella tilalla ja kolmanneksi tulee Ruotsi, Tanska ja Taiwan. Euroopan mahtimaista mm. Ranska ja Saksa ovat listalla 26. ja 13.
Suomen osalta sijoitusta aiemmalta kakkostilalta paransi se, ettei julkisten menoja osuus bruttokansantuotteesta ole tällä kertaa haitta, vaan etu, jos julkisin varoin vaikutetaan myönteisesti maan kilpailukykyyn.
Kisassa mitattiin myös mm. teknologian kehitystä ja makrotalouden vakautta.
(STT)
Vastaukset 27
Vanhimmat
Nyt kun tilastojen tulkintatapoja muutettiin. Varmaan sen vuoksi, ettei EU herättäisi liikaa negatiivisia tunteita kansalaisissa.
Jos olemme maailman kilpailukykyisin maa, miksi yritykset katoavat?
katoavat verotuksen takia. Niin yksinkertaista se on. Itsekin hyvin luultavasti jossain vaiheessa siirryn USAhan verotuksen takia.
Olen ehdoton federalisti, mutta jos voisit luvata tuloveron tiputuksen tasaiseen 15% koko kansalle ja ALVin poiston, jostain työntekijöiden vakuutuksista puhumattakaan. Eli jos minulla on 100 euroa ja haluan antaa sen työntekijälleni, hän saa sillä 85 euron edestä tuotteita.
Nykyäänhän 100:sta eurosta ~35 olisi eli sosiaalihässäköitä, ja jäljellä olevasta 75 eurosta menisi varmasti 30 euroa veroihin ihan minimissään. Jäljellä olevilla veroilla ei tietenkään saisi edes 30 euron tuotetta, joka alvin kanssa painuu nätisti 36 euron yli.
Sitä vaan toivoo että EU hieman Amerikkalaistuisi, Suomi kun siihen ei tunnu pystyvän.
Yhdysvalloissa on lapsikuolleeisuus suurempi kuin Nairobissa. Yhdysvalloissa on eniten teiniäitejä, abortteja, suurin todennäköisyys tulla ammutuksi, ja suurin todennäköisyys, että alle 15-vuotias tekee itsemurhan. Ameriikan ihmemaa. kannattaa lukea lisä kirjasta tyhmät valkoiset miehet, sieltä löytyy lähteetkin yllä oleviin tietoihin.
Lue huviksesi kolikon toinenkin puoli. Tuo oli sen parrakkaan kaverin kirja, luin sen aikanaan. Tottakai siinä kuvattiin tiettyjä USAn ongelmia varsin hyvin, mutta aika paniikkihakuisesti. Al Franken on toinen liberaalipropagandan suurimmista puhetorvista, ja hänen väitteitään olen lukenut kanssa aika paljon.
Minä olen lukenut siis sen puolen propagandaa. Lue vastapuolen kommenttejakin. Suosittelen lämpimästi Ann Coulterin "Slander" kirjaa, joka aukaisee silmät aika hyvin.
Lapsikuolleisuus johtuu lähinnä laittomista maahanmuuttajista kuvittelisin, mutta en suoraan sanoen tiedä.
Teiniäideiltä pitäisi ottaa tuet pois, niin ehkä se touhu vähenisi. Nyt niitä tuetaan niin paljon, että se on melkein palkaksi kelpaavaa. Jostain syystä vasemmisto ei ikinä ole tajunnut, että jos jotain verotetaan, se vähenee ja jos jotain tuetaan, se lisääntyy: teiniäideille rahan anto aiheuttaa lisää teiniäitejä.
Mutta oikeasti, vilkaise kolikon toistakin puolta.
sitten maksellaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=666&posting=22000000001523873
sähkönhinnasta tuolla oli jo aiemmin...
kuivat!
tuo maamme hyvä kilpailukyky. Mutta miksi laitoit sen tälle palstalle?
että on sen verran hyvä vitsi;)Kilpailukykyhän globaalissa kapitalismissa todellisuudessa riippuu siitä kuinka surkeissa oloissa ja huonolla palkalla työntekijöitä pidetään, jos työntekijät saavat "liian" hyvää palkkaa, ne korvataan koneilla tai työt siirtyvät muualle, jossa työntekijöitä saadaan panna halvalla...
No vaikka korostaakseni, että Euroopan Unioniin ja EMUun kuuluva pieni maa voi olla maailman kilpailukykyisin valtio.
Ihan vain siksi laitoin.
joku asioita ymmärtämätön voi tulkita niin, että EU:lla ja EMU:lla olisi jotain tekemistä asian kanssa.
Älä jo kehveli muuta virka!
kyllähän se tietysti kilpailukykyä lisää, kun Brysseliin kasataan veronmaksajien elätettäväksi alati paisuvaa loislaumaa. Se, että minä en moisen puuhan järkevyyttä ymmärrä, johtuu tietenkin minun tyhmyydestäni. Enhän minä ymmärtänyt aikoinaan Neuvostoliitonkaan erinomaisuutta, vaikka ymmärtämistä auttavaa informaatiota tuli melkein joka tuutista.
Kukaan täysijärkinen ei koskaan ole voinut uskoa Neuvostoliiton järjestelmän erinomaisuuteen. Tai ylipäätään sosialismin toimivuuteen.
Aivan samalla tavalla tiedotusvälineissä EU:ta käsitellään, kuin aikoinaan N-liittoa.
Kritiikkiä ei ole, tai jos on, se on yksityiskohtiin suunnattua lässytystä, jolla ei ole mitään merkitystä. Erityisesti kritiikittömyys vaivaa suomalaista EU keskustelua.
Odotan sellaista keskustelua EU:sta, jossa vertaillaan Suomen entisten EFTA kumppanien taloudellista menestystä EU:ulkopuolella ja tarkastellaan, että mitä sellaista me olemme TODELLISUUDESSA saaneet EU:sta, josta nämä maat ovat jääneet paitsi. Ja onko tämä kaikki ollut hintansa väärtiä.
Nythän 90-luvun talouskasvunkin uskotellaan olevan EU:n ansiota.
Mutta turha tällaista keskustelua on odottaa ainakaan tässä maassa niin kauvan kuin systeemi on pystyssä.
Pitääpä muistaa, että Neuvostoliiton aikaan Suomalainen mediakulttuuri oli aivan erilaista kuin nyt. Vai arvosteltiinko mediassa koskaan presidentti Kekkosta?
Kyllä tiedotusvälineissä EU-kritiikkiä on, ja roppakaupalla. Miten kukaan voi olla sitä huomaamatta?
"Odotan sellaista keskustelua EU:sta, jossa vertaillaan Suomen entisten EFTA kumppanien taloudellista menestystä EU:ulkopuolella ja tarkastellaan, että mitä sellaista me olemme TODELLISUUDESSA saaneet EU:sta, josta nämä maat ovat jääneet paitsi. Ja onko tämä kaikki ollut hintansa väärtiä."
=> Sinällään mielenkiintoinen ajatus, mutta antaisiko tuollainen vertailu mitään? Sellaista tutkimusta, missä vertailtaisiin Suomen tilannetta, jos emme olisi liittyneet unioniin, on vaikeaa ja spekulatiivista tehdä. Sinänsä tuollainen on joka tapauksessa turhaa, me olemme Unionissa monien naapurimaiden tapaan ja sillä siisti.
Mitä talouskasvuun tulee, niin ainakin vakaus, matala inflaatio ja ennätysalhainen korkotaso on kiistatta EMU:n vaikutusta.
Kyllä suomalainen EU-kritiikki on aivan naurettavan kesyä verrettuna vaikkapa brittiläiseen. Sikäli tietysti ymmärrettävää, koska täällä jo suuri määrä toimittajista saa leipänsä EU-asioista juttuja tekemällä.
Mitä taas EMU:n vaikutuksiin tulee, niin kyllä Ruotsissa ja Tanskassa inflaatio ja korkotaso ovat oikein hyvällä tolalla.
Ei Ruotsin korkotasoa korkeaksi voi tokikaan moittia, joskin prosentuaalisesti se on huimasti korkeampi kuin Suomen taso.
Varmasti moni toimittaja saa leipänsä EU-asioista kirjoittamalla, mutta ei tämä estä heitä olemasta kriittisiä. Toisaalta pitää muistaa, että Suomalaisten EU-myönteisyys on vain kasvanut sitten kansanäänestyksen, eli kansalaiset ovat varsin tyytyväisiä jäsenyyteen.
pitäisi sitten mitata uudessa kansanäänestyksessä tulevasta perustuslaissa.
eikö se riitä että joka 4 vuosi äänestetään.
antaa eduskunnan hoitaa asiat kun se sinne juuri äsken valittiin.
kyllä se edustaa kansan tahtoa äänestyksen mukaan.
asiassa on hyvä antaa kansalaisten, jotka omistavat korkeimman vallan maassamme, itse päättää asioista ilman välikäsiä.
Vihdoin olemme pääsemässä eroon EU:n ikeestä...
me päätimme viime vaaleissa ja seuraavissa jne.
mikä tässä nyt oikein on vikana?
kun emme äänestä sinun mieluisesti eduskuntavaaleisssa niin heti vaan kansanäänestys.
mitä demokratiaa se semmoinen on,sinun keksimää?
ja kerro niiden kannat EU:n perustuslakiin.
SDP
KOK
KESK
KD
RKP
PESU
VIHR
VAS
jokin noista puolueista ottanut kantaa kyseiseen sopimukseen?
eu:sta eroa haluavat puolueet,siitähän sinä puhuit.
Yksi yhtenäinen perussopimus - perustuslaki - sekä sopimusten yksinkertaistaminen ja yhden oikeushenkilöllisyyden muodostaminen ovat uudistuksia, jotka vahvistavat unionia.
(lipponen)
Keskustan tärkeimpiin lehtiin lukeutuva Seinäjoellailmestyvä Ilkka ilmoitti pääkirjoituksessaan 7.5., että "Uudet EU-kansanäänestykset eivät ole tarpeen".
Kokoomus kannattaa unionin sekavan sopimusjärjestelmän yksinkertaistamista. Mielestäni konventissa valmisteltava perustuslaki tulee selkiyttämään nykyjärjestelmää.
(itälä)
siinäpä aluksi 2/3 suomen kansasta.
zzz