Vuoden 2007 tilastojen mukaan suomalainen käyttää
kosmetiikkatuotteisiin keskimäärin 151 euroa vuodessa, yhteensä satoja miljoonia.
Alkoholiin suomalaiset kuluttavat keskimäärin yli 5% tuloista, yhteensä 3000-4000 miljoonaa euroa vuodessa.
Vuonna 2008 kehitysavun määrä, mukaanlukien rauhanturvaoperaatiot, on noin 830 miljoonaa euroa.
Suomalaiset käyttävät siis rahansa mieluummin alkoholiin kuin esimerkiksi malarian, koleran, nälänhätien ja aseellisten konfliktien torjuntaan.
Suomalainen kuluttaa alkoholiin enemmän kuin kehitysapuun
14
649
Vastaukset
- kuin kehitysapu
mielestäni sijoittaminen alkoholiin on fiksumpaa kuin kehitysapu
miksikö
* alkoholi menee aina perille
* alkoholia ei vedä korruptoituneet johtajat välistä (paitsi verottaja)
* alkoholin nauttiminen saattaa joskus tuottaa myös pysyvää tulosta (esim. parisuhteita, lapsia ja perheitä) toisin kuin kehityspau, joka menee kankkulan kaivoon eikä ikinä tuota mitään
* aseelliset konfliktit johtuvat useimmiten uskonnoista ja ennen kaikkea siitä uskonnosta, joka kieltää alkoholin juonnin
* malaria, kolera ja nälänhätä ovat joskus hyödyllisiä, koska ne rajoittavat liiallista väestönkasvua- HYNKKEL
TUOTTAA LISÄÄ AVUSTETTAVIA AIVAN TUHOTTOMASTI,
KEHITYSTÄ EI SITTEN MUULLA SARALLA TAPAHDUKAAN.
- muista se!
...
- Mitäs se sinulle
kuuluu, mihin kukin itse työllään ansaitsemansa rahat laittaa? Omituista puhetta! Mene niihin "kehitysmaihin" viemään omat rahasi, jos niin kamalasti kiinnostaa, ja muista ottaa selville, miksi lähes 60 vuoden rahojen, tiedon, taidon, osaamisen ja materiaalin rahtaus sinne ei ole tuottanut vieläkään tulosta! Väestö vain lisääntyy räjähdysmäisesti, ja ongelmat senkuin pahenevat, sodat ja riisto kovenee mediasta päätellen. Kenessäköhän ja missä se vika lienee?
- ja menee valtiolle
eli jos valtio haluaa niin sehän voi viinan myynnin verokertymästä antaa sitä kehitysapua
eikö kannattaisi ennemmin kysyä miksi valtio ei malta maksaa enempää kehitysapua keräämästään viinaverosta? - siis ollaan
Luuletko, ettei mustalle viina maistu paremmin kuin rahojen lahjoittaminen epämääräiseen hyväntekeväisyyteen?
- -------------
ja esim afrikkalainen AINA pelkkä uhri?
- --------------
Itse pidän kaikenlaisia avustusjärjestöjä syyllisenä nykyiseen tilanteeseen. Naivi suhtautuminen kyseisen maanosan ongelmiin on syy väestöräjähdykseen ja maiden talouksien kehittymättömyyteen. Punainen risti esim on ihan hyvä järjestö akuuttiin pulaan, mutta jos jossain maassa ollaan vuosikymmenet, syydetään rahaa miljarditolkulla, eikä käytännössä mitään kehitystä tapahdu, niin syytä olisi katsoa jo peiliin. Jos avustusjärjestöt haluaisivat tosissaan auttaa, niin se ei tapahdu avustusrahoilla vesiputkia vetämällä tai vaatteita lahjoittamalla. Se tapahtuu sillä, että laitetaan afrikkalaiset auttamaan omiaan.
- obb
Tämä kehitysmaa ja maahanmuuttohölmöily.
Minulta heruu kehitysapurahaa vasta sitten kun se menee lyhentämättömänä Afrikan väestön supistamistoimiin. - nuiva
"Kehitys"avun takia alimmat rodut sikiävät, kuin kanit. "Kehitys"avun avulla maapallon kesmimääräinen väestön laatu vain heikkenee, koska huonojen ihmisten määrä kasvaa, sen takia laitoin sanan lainausmerkkeihin.
"Kehitys"apu vain lisää tuskan määrän maapallolla.
Todellinen kehitysapu olisi sellainen, jonka seuraksena huonojen ihmisten määrä pienenisi, eli yhden lapsen politiikka kehitysmaissa.- mitään politiikkaa..
vaan kaikilta neegereiltä pitää hakata kulli poikki.
- Paavinraiskaaja
Biljoona kortsua Afrikkaan, ainoa kehitysapuhanke, jota minä suostuisin tukemaan.
- kankkulan kaivo
Kun vielä saisi afrikkalaiset käyttämään niitä kortsuja.
- mette.soderman..
kankkulan kaivo kirjoitti:
Kun vielä saisi afrikkalaiset käyttämään niitä kortsuja.
Sinne pitää lähettää riittävän isoja, vaikka ne ovat pienikalloisia, eivät saa normaalikokoista oikein vedettyä päähänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348