Pyhäkkö taivaassa on totta

TAIVAALLINEN PYHÄKKÖ

Maailmassa on paljon selityksiä pyhäkön esikuvista ja taivaallisesta pyhäköstä.
Tunnettujen ja tuntemattomien esityksiä.
Eräs tuntematon esittäjä, annu42 ei kehdannut edes lähdettään paljastaa.
Minä kerron rehellisesti lähteeni ja se on Raamattu. Hebrealaiskrje on Jumalan Sanaa.
Todennäköinen julkituoja on Apollos - niin sanoi mm. Luther.
Raamattu sanoo, ettei ole nyt tarpeen yksityiskohtaisesti selittää pyhäkköoppia.
Mutta varsinkin yhden yksityiskohdan taivaallisesta pyhäköstä Sana paljastaa:

Hepr. 10:20
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi,
joka käy esiripun, se on hänen LIHANSA, kautta,

Hepr. 4:16
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen,
että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

Niinpä. Maallisen temppelin esirippu repesi ja on nyt viraton. Jeesuksen ruumis on
taivaallisen pyhäkön esirippu ja Jeesus tietysti on tuo temppeli kokonaisuudessaan.
Aikanaan on hyvinkin tarpeen esittää israelilaisille yksityiskohdat, jotta uskoisivat
Jeesuksen olevan Messias. Meille se ei ole niinkään tarpeen, se pyhäkköoppi.

Hepr. 9:5    Arkun päällä olivat kerubit, kirkkauden enkelit, jotka siivillään varjosivat syntien sovituspaikkaa. Kaikkea tätä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti. [2. Moos. 25:18-20, 37:7-9]    

Edes enkeleitä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti, lupaa Hepr 9:5.
Syntien sovituspaikassa (Henpr 9:5) ei mitään selittämistä olekaan, sillä kaikki
tietävät Golgatan tapahtumien jo olleen ja siihenhän uuden liiton usko perustuu -
niinkuin Jes 53. luku ennustaa. Golgata meni Jeesuksen - pyhäkkömme - myötä
taivaaseen; nimittäin Jeesus kantaa sovituksen arvet ruumiissaan.
Joka ruumis siis on pyhäkön esirippu - avoin ovi. Golgatan työstä lähtien tuo vain
kerran vuodessa auki ollut kaikkeinpyhimmän ovi on nyt auki aina.

10

255

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähtävä

      Asiaa ei juurikaan paremmin voisi selittää .Siunausta sinulle.

    • siitä on valhetta

      ON VALHETTA....ON VALHETTA...ELLENISMI ON HARHAOPPI JA VALHETTA!!!

      • ideneb

        että Jeesus on tekemässä ylimmäisen Papin palvelusta Taivaan pyhäkössä!

        Onko kerran pelastettu aina pelastettu? No, eipä todellakaan! Ihminen voi uskoon tulonsa ja ratkaisunsa jälkeen lähteä riivajain poluille!

        Ei kait Jeesus muutoin voi maksaa palkaa palvelijoilleen, ellei ensin tutki , millaisen palkan kukin saa?

        Taivaassahan se " tutkiva tuomio tehdään"

        " Sillä tuomion on määrä alkaa Jumalan huoneesta, ,mutta jos se ensiksi alkaa meistä, niin mihinkä joutuukaan Jumalaton ja syntinen" 1 Piet. 4: 17

        Eihän ihminen voi nähdä toisen ihmisen sydämeen ja mieleen, eikä tunne salaisia syntejä, sinä aikana kun yx ja toinen kertoo olevansa uskossa!

        E. G. White on aivan oikeassa, että Jeesus tutkii
        minkä Hengen vallassa ihminen on, ja onko hän tunnustanut ja sovittanut kaikki syntinsä!

        Jos Pyhä Henki muistuttaa, että varastettu pyörä on palauttamatta, niin palauta, ja sovi asia!

        Se mikä on päästetty maan päällä on päästetty taivaassakin!

        " Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta, taivaan maassakin hän tekee vääryyttä"!!

        Tutkiva tuomio on käynnissä, ja kun se loppuu, ja ovi suljetaan, silloin kaikkien kohtalo on sinetöity!

        Niinhän oli Nooankin aikana! Nooa oli arkissa, ..ja jumalattomat ulkopuolella, ja mitään ei tapahtunut, aurinko paistoi ja linnut lauloivat kuten ennenkin...ja silti ihmiset, perheet lapsineen olivat jo kuolleita ja hukkuneita, vaikka vesipisaraakaan ei ollut vielä satanut...kunnes eräänä päivänä,...ehkä viikon päästä siitä kun Nooa meni arkkiin...alkoi tapahtua!

        Huomasitteko. E. G. White oli oikeassa, tutkinta taivaassa oli käyty, mutta ihmiset eivät sitä tienneet!!
        Ja silti Nooa saarnasi 120 v parannusta!

      • mutta väärää
        ideneb kirjoitti:

        Ellen opettaa väärin siitä mikä on oikeaa uskoa!
        Ja jos hän opettaa tuomiosta oikein ja uskosta väärin niin silloinhan hän vie juuri turmioon!
        Pahinta on se, että Ellen G.White muuttaa Raamatun Sanaa jo heti Luomiskertomuksesta alkaen.

      • otahan lääkkeesi
        mutta väärää kirjoitti:

        Ellen opettaa väärin siitä mikä on oikeaa uskoa!
        Ja jos hän opettaa tuomiosta oikein ja uskosta väärin niin silloinhan hän vie juuri turmioon!
        Pahinta on se, että Ellen G.White muuttaa Raamatun Sanaa jo heti Luomiskertomuksesta alkaen.

        niin ei tartte hölmöillä...

    • tahallasi lukematta

      nämä jakeet heprealaiskirjeestä.

      Hepr. 8:1-2 "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse."

      Eli kyllä taivaassa on paikka, jonka nimi on pyhäkkö, ja jossa Jeesus on ylipappina.

      advari

      • ## istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. ##

        Eli kyllä taivaassa on valtaistuin, jolla Isä istuu
        ja Hänen oikealla puolellaan Jeesus Kristus hänen
        oikeana kätenään elikkä tekijänä ja hallitsijana.

        On osattava erottaa pyhäkkö-kuvakieli ja todellisuus. Ei taivaassa ole kirkkorakennusta,
        vaan Jeesus on siellä kaikki, mitä pyhäkköön
        liittyy. Eritoten tuo esirippu - hänen ruumiinsa.
        Valtaistuimella hallitsemassa. Tehtävä ei enää
        ole uhrata syntien sovitukseksi, vaan rukoilla
        pyhien puolesta.
        (Meidän tehtävämme on rukoilla maailman puolesta.)

        Hepr. 7:25
        Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan. [Room. 8:34; 1. Joh. 2:1]

        Taivaassa ei uhrata, vaan rukoillaan. Uhri
        annettiin maan päällä ja veri virtasi maahan.

        Joh. 17:9
        Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -

        Vai oletko sitä mieltä, ettei Jeesus hallitse
        kaikkivaltiaana? Mutta hallitsija istuu
        valtaistuimella.

      • Eskatologi
        AnttiVKantola kirjoitti:

        ## istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. ##

        Varsin suorasukaisesti Jeesus paljasti olevansa
        se todellinen, oikea pyhäkkö, taivaallinen.

        Matt. 26:61
        ja he sanoivat: "Tämä on sanonut: 'Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa'."

        Matt 27:40 he sanoivat: "Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!" [Matt. 26:61 | Matt. 4:3, 26:63]

        Onko Jeesus todella sanonut oelvansa se taivaallinen
        pyhäkkö. Se mistä kaikki muu on vain esikuvaa.
        Kyllä!

        Joh 2:19 Jeesus vastasi: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä." [Mark. 14:58 ]

      • Adventismin umpikuja
        Eskatologi kirjoitti:

        Ja jälkeenpäin opetuslapset totesivat, että Jeesus
        puhui itsestään taivaallisena pyhäkkönä ja
        ruumiistaan temppelin kaikkeinpyhimmän esirippuna,
        eli avoimena ovena.
        Tästä kolmantena päivänä nousemisesta sen muistivat.

        Eikä muuta MERKKIÄ annetakaan kuin vain tuo
        "Joonaan merkki". Se merkitsee, se Jeesuksen
        sovitustyö, että Hän on itse nyt kaikki, mitä
        temppeliin liittyy.

    • ### Esikuva pyhäköstä taivaassa
      Kirjoittanut: annu42
      17.11.2008 klo 23.17
      -
      On sen vuoksi selvää, että Raamattu esittää taivaallisen temppelin todellisena paikkana (Hepr. 8:2), ei pelkkänä kielikuvana tai ajatusluomuksena. *4 Taivaallinen pyhäkkö on Jumalan varsinainen asumus. ###

      Alex-kasi kehuu annua taitavasta korteilla pelaamisesta:

      ### Vaikuttaa siltä että jotkut osaavat
      Kirjoittanut: alex-kasi
      18.11.2008 klo 11.04
      keskustella asiallisestikin (ja nyt tarkoitan annua ja "kortit esille" kirjoitusta). ###

      MUTTA MINÄ EN OLE PELIMIES

      Vaan totean lyhyesti, että otsikossa annu esittää
      taivaallista pyhäkköä esikuvaksi jostakin ja
      sitten tekstiosan lopussa toteaa taivaallisen
      pyhäkön olevan konkreettinen.

      JEESUS ON NYT PYHÄKKÖMME

      Onhan se pyhäkkö totta, mutta Heprealaiskirje,
      uuden liiton asiantuntija pyhäkköasiassa,
      opettaa, ettei NYT ole tarvis yksityiskohtaisesti
      SITÄ tarkastella:

      Hepr. 9:5
      Arkun päällä olivat kerubit, kirkkauden enkelit, jotka siivillään varjosivat syntien sovituspaikkaa. Kaikkea tätä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti. [2. Moos. 25:18-20, 37:7-9]

      Heprealaisille (=israel) pyhäkkö
      tulee vielä olemaan tärkeä ja he tulevat
      havaitsemaan, että Jeesuksessa täyttyvät
      pyhäkköön asetetut odotukset.

      Annu42 käyttää siis kortteja, joita tarvitaan
      vasta loppupeleissä. Annu piilottelee ässäkortteja. Esittelen nyt ässäkortit,
      joita tarvitaan NYT. Elintärkeitä sanankohtia!

      Joh 2:19,21
      19. Jeesus vastasi: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä." [Mark. 14:58 ]
      21. Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan.

      Tärkeä yksityiskohta: Jeesuksen ruumis on oikeasti
      se lopullisesti auki revennyt temppelin esirippu:

      Hepr. 10:20
      jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen LIHANSA, kautta,

      Hepr. 10:20
      jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen LIHANSA, kautta,

      Hepr. 4:16
      Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

      Hepr. 7:25
      jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

      Hepr. 7:25
      jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

      HÄNNYSTELIJÄIN KAUHEA OSA

      Alex-kasi on kolme-enkeliäkin kiivaampi vihan lapsi, TT-opin tukija. Annu42:lle saattaa vielä
      kirkastua Jeesus taivaallisena pyhäkkönämme,
      sillä hän tutkii tosissaan. Mutta hännystelijöiden,
      kuten alex-kasi, osa on surkuteltavin, sillä jos
      esikuva (tässä tapauksessa annu42) uudistuu, niin
      nämä hännystelijät eivät teidä mitä tehdä.

      JOH.ILM. JA JUMALAN TEMPPELI TAIVAASSA

      ILM 11:19
      Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui.
      [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]

      Ilm. 15:5
      Tämän jälkeen minä näin, kuinka taivaan temppeli, todistuksen teltta, avattiin [Ilm. 11:19]

      Kenties annulla ja alexilla on selitys TÄSTÄ
      pyhäköstä, josta ei muuta tule esiin kuin vain
      armoton sapattiliitto Israelin kanssa, 2.Ms.32:1-11-18. Armonistuin on ihan muualla,
      on Isän vieressä, oikealla puolella.

      Armo ja rauha lisääntyköön!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1832
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      139
      982
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      881
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      82
      655
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      538
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      56
      529
    Aihe