Mielenvapaus

Kukaan tuskin voi tyhjentäväti selittää mielenvapautta. Se vaan on niin yksinkertaista, että jos puret liikaa kovaa leipää, voi mieli aktivoitua ja tehdä tepposia.

Unessakin sinä seikkailet jossain ihme kokemuksissa jo ennen syntymää. Parhaimmillaan syöt itseäsi, aistimus haukkaa itseään, siis aistihengitys.

Joskus mieli voi olla tyhjänä, ei reaktioita ulkoisessa minuudessa havaiten, rento olo vapaatila, vain kehossa virtaa veri. Mutta vähintään siinä vaiheessa, kun keho ei saa sokeria, se ilmoittaa mielelle, ole vihainen(aggressiivinen), jos on vielä voimaa. Lähellä kuolemaa on itkun ja valituksen tunteet, tarpeeksi jatkuessaan voivat tuoda aggression. Kipu on hapen puutetta, veri ei vie happea soluihin, tunne on siis tärkeä viesti, itku kertoo jostakin puutteesta. Kyyneleet ovat kyllä jo kuolleet aikaa sitten toimintakeskeisyyteen, ei ole aikaa kyynelille, tabletitkin sen voi tuhota. Sopimatonta itkeä, moraalikytkös. Normaalit eivät itke, ei enää naisetkaan.

Kun ei ole nälkä eikä vilu, on saanut tyydytystä teoistaan, ollut toiminnan focuksessa aktivoija, saattaa tulla hetkellisesti hyvä olo, mieli on sekunnin vapaana ja taas lähdetään tavoittelemaan jotakin, jokin panee aina mielen liikkeelle. Mieli ei siis käske muita elimiä, päinvastoin kuin kuvitellaan. Tunteet unohtaen ihmisen mieli saadaan pirulliseksi. (tunteet, siis vuorovaikutuksesta syntyneet,äitisuhteesta positiivisesti alkaneet)Juuri tunteet ovat ne ilmiasu, jossa mieltä ei pakoteta luokkiin. Mutta mieli sana on monimerkityksellinen, onko mieltä, jos ei ole loogisia ajatuksia,tai tarkoituksia, oamehtoisia kehitysvaiheita. Suomalainen miettiminen on häpeällä maustettu.

Joskus liike panee liikkeelle, syntymästä tulleet refleksit, sanelevat eteenpäin menoa. Mutta miten mielen selittäisi, mitä se on, puhtaasti kemiaa, vai luonteen piirteitä.

tuohonpa en osaa vastata.

Olisiko mielen vapaus täydellistä erillisyyttä täydellisessä yhteydessä, eli täydellistä itsenäisyyttä ilman yksinäisyyttä. Ehkäpä Kristuksen toteamus: Minä en ole yksin, vaan Isä on minun kanssani, kuvaa oivallisesti tuota kahden tahon täydellistä suhdetta, jossa ollaan täydellisesti yhtä ja erikseen samalla kertaa ja yhtaikaa, eli kuten Kristus toteaa Uudessa-testamentissa myös näin. Minä ja Isä olemme yhtä, mutta Isä (Jumala) on minua suurempi.

Kun samanaikainen erillisyys ja yhteys perustuu täydelliseen rakkauteen (Jumalan rakkauteen), niin silloin yhtä-oleminen rakkaudessa on subjektin kykyä ilmaista rakkautensa objektiivisesti (totuudellisesti). Ihmismieli ei kuitenkaan luonnostaan tunne Jumalan rakkautta eikä mieltä oman itsensä perusteella, jonka vuoksi se täytyy ilmoittaa ihmiselle erikseen ja Uudessa-testamentissa tuo ilmoittaja on Kristus (Jumalanpoika). Näin ollen todellisen mielenvapauden alkuperä olisi ylimaallista, eli Jumalallista!