raskas elämäni

Itseltäni päättyi kanssa 17 vuoden suhde ja nyt noin 3 kk:n jälkeen alkaa tuntua, että voi taas vapaasti hengittää.
Paljon minua auttaa kun olen asennoitunut niin, ettei elämän tarkoitus ole mikään parisuhde ja katson sinkkuelämän valoisia puolia ja keskityn niihin. Jätin itsesäälissä rypemisen välittömästi erilleen muuton yhteydessä. Ja palautin itselleni harrastuksia jotka olin joutunut parisuhteen takia jättämään. Muiden eronneiden kavereiden mukaan kestää pitkän aikaa ennenkuin on valmis uuteen suhteeseen, joten sellaisen hakeminenkin kannattaa aluksi unohtaa kokonaan, sen aika tulee myöhemmin.

Sinä itse olet elämällesi tarkoitus - tärkeämpää henkilöä ei ole! Ellet pidä itsestäsi huolta eivät myöskään mahdolliset lapsesi pääse "nauttimaan" sinusta.

Positiivisin katsein eteenpäin - turha jäädä menneitä murehtimaan liian pitkäksi aikaa. Surra toki saa mutta rajansa kaikella. Elämä on täynnä iloisia yllätyksiä mutta se vain on siitä omasta asenteesta niin paljon kiinni!!

Eiku valoisin mielin eteenpäin!

Mielestäni parisuhde ei ole pääasiallinen elämän takoitus,vaikkakin aluksi saattaa näin tuntua,varsinkin kun lapset on jo tehty.
Mikäli susta parisuhde on n.s elämäsi tarkoitus,elät ikäänkuin toisen kautta.Onhan se tietysti niinkin,kuten isossa kirjassakin sanotaan että:Ei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä.
Mutta kaikkeen tottuu,yksinäisellä ihmisellä on hyvä mitä enemmän on ystäviä ja tuttvia.
Myös muita mielenkiintoisia harrastuksia voi ylläpitää,niitähän löytyy mistä valita.
Täytyy vaan olla itsekäs ja elää itseään varten
Minulla ainakin löytyy kuntoutusta ja hoivaamista
ikääntyvässä kehossani loputtomiin/päivittäin.
Meillä monilla on myöskin lapset ja lasten lapset
Heille kaikille voimme antaa aikaamme.
Ehdimme myös käydä pyhiinvaellus matkalla rakkaittemme haudoilla,sytyttää vaikka kynttilä pimeyteen palamaan,viivähtää hetken,näin muistaa
pois nukkuneitä läheisiämme.
Elämällemme kyllä löytyy iha montaa tarkoitusta,kunhan vain huomaisimme ne.

Elämäsi on vaikeaa - mihin verrattuna?

Meitä monia koskettaa erityisesti joulun aikaan poismenneet läheisemme. Niiden kysymysten äärellä minäkin olen pysähtynyt vuoden aikana monesti miettimään elämän tuskaa. Mutta loppujen lopuksi se on elämää: tänne tullaan, ollaan ja lähdetään ajallaan pois. Kaikki se mitä siinä välillä on, on iloineen ja suruineen elämää. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Tärkeintä on tutkia, mitä itse todella haluaa, jotta elämä olisi hyvä.