Tutkimus itsemurhien ja uskonnollisuuden suhteesta toisiinsa (Kirkon tutkimuskeskus, Itsemurha ja uskonnollisuus. Hannu Sorri) kertoo uskonnollisuuden ja itsemurhien suhteesta toisiinsa varsin karua tilastotietoa.
Lähes viidennes (18%) itsemurhaan päätyneistä omaa uskonnollisen taustan. 12% pidempiaikaisen, 6% on ollut uskonnollisesti aktiivinen itsemurhaa edeltävien 6 kk aikana. Osalla tästäkin ryhmästä on aiempaaa, uudelleen virinnyttä uskonnollista aktiivisuutta.
Varmastikin joku uskova tähän kiirehtii toteamaan, etteivät aidot uskovat tee koskaan itsemurhaa. Kommentti on varsin ajattelematon.
Osalla näistä henkilöistä on aivan varmasti vahva uskonnollinen vakaumus. Sen teilaaminen on heidän uskonsa halveksimista.
Osa taas on epäilemättä 'etsijöitä', epätoivoisia, ehkä vuosia vuosia mielenterveysongelmien tai vakavien sairauksien kanssa kamppailleita ihmisiä, jotka etsivät apua. Ovat etsineet sitä kaikkialta. Turhaan. He laittavat lopulta toivonsa Jumalaan. Jälleen turhaan, elämänhalu hiipuu lopullisesti.
Miksi Jumala ei auta heitä? Epätoivoisimmista epätoivoisimpia. Heitä, jotka ovat valmiit luopumaan kalleimmasta: elämästään.
Ei ole epäilystäkään, etteivätkö he ole vilpittömiä apua hakiessaan. He eivät pyydä suuria, ainoastaan siunausta pienen toivon kipinän muodossa, joka antaisi voimia eteenpäin.
Missä Jumala on tällöin? Miksi epätoivoinen ei aina löydäkään Jumalaa vaikka sitä vilpittömästi hakisi?
Lähes viidennes (18%) itsemurhaan päätyneistä omaa uskonnollisen taustan. 12% pidempiaikaisen, 6% on ollut uskonnollisesti aktiivinen itsemurhaa edeltävien 6 kk aikana. Osalla tästäkin ryhmästä on aiempaaa, uudelleen virinnyttä uskonnollista aktiivisuutta.
Varmastikin joku uskova tähän kiirehtii toteamaan, etteivät aidot uskovat tee koskaan itsemurhaa. Kommentti on varsin ajattelematon.
Osalla näistä henkilöistä on aivan varmasti vahva uskonnollinen vakaumus. Sen teilaaminen on heidän uskonsa halveksimista.
Osa taas on epäilemättä 'etsijöitä', epätoivoisia, ehkä vuosia vuosia mielenterveysongelmien tai vakavien sairauksien kanssa kamppailleita ihmisiä, jotka etsivät apua. Ovat etsineet sitä kaikkialta. Turhaan. He laittavat lopulta toivonsa Jumalaan. Jälleen turhaan, elämänhalu hiipuu lopullisesti.
Miksi Jumala ei auta heitä? Epätoivoisimmista epätoivoisimpia. Heitä, jotka ovat valmiit luopumaan kalleimmasta: elämästään.
Ei ole epäilystäkään, etteivätkö he ole vilpittömiä apua hakiessaan. He eivät pyydä suuria, ainoastaan siunausta pienen toivon kipinän muodossa, joka antaisi voimia eteenpäin.
Missä Jumala on tällöin? Miksi epätoivoinen ei aina löydäkään Jumalaa vaikka sitä vilpittömästi hakisi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskon myyntimiehet antavat aina tuotteelleen 100%:n toimintatakuun. Helposti annetaan ymmärtää, että "henkilökohtainen uskonratkaisu" on ratkaisu myös kaikkiin ongelmiisi. Sen tehtyäsi olet Herran kukkarossa.
Kun elämänlangan kadottaneelle psyykkisesti sairaalle kroonikolle tarjotaan tuollaista mahdollisuutta ei ole ihme jos hän siihen tarttuu. Ja vieläpä suurin odotuksin.
Koskaan ei kerrota, etteivät ongelmasi ehkä ratkeakaan vaikka kuinka uskoisit. Koskaan ei kerrota myöskään sitä, että usko (siinä tunnettu riittämättömyyden ja heikkouden tunne) voi olla myös psyykkisiä oireita syventävä tekijä, yksi kuormittava seikka lisää jo muutoinkin sekaisin olevassa elämässä.
Seurakuntienkin olisi aika lopettaa uskon markkinoiminen ylirealistisin tuotto-odotuksin.
Benny Hinniä sun muita. On taas tullut muotiin jo keskiajalta toistettu mainospätkä "kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa" ei kuitenkaan ihan samoin sanoin, mutta samaa annetaan ymmärtää. :(
Jumalan yhteyteen. Uskonnollisuus ei ketään pelasta, se on Saatan-hyvä eksytys. Jeesus "luopui"elämästään, jotta meillä olisi pelastus.
Kyllä uskovatkin myöntävät, ettei Jumala aina ihmistä "auta", esim. sairaudet eivät aina parane tai muutoin rukouksiin ei tule toivottua vastausta. Vastaus rukouksiin tulee kyllä aina mutta se voi olla myös kieltävä. Miten Herra vain parhaaksi näkee. Kaikki on kuitenkin aina ihmisen parhaaksi.
Itsemurhaa hautovan uskovan kohdalla voidaan tietenkin sanoa, että Jumala koettelee ja heikkon usko sortuu.
Jumalaa etsivän kohdalla loppuvat selitykset, koska ei ole olemassa mitään loogista selitystä (paitsi, ettei Jumalaa ole) miksi Jumala antaa itsemurhan tapahtua vaikka ihminen etsisikin yhteyttä Jumalaan. Varsinkin, kun Raamattu väitää, ttä etsivä löytää kyllä. Oikeassa elämässä etsivä ei kuitenkaan aina löydä, eli Raamattu valehtelee tässäkin.
Tilasto on epäilemättä karua luettavaa.
Tilastoa voi lukea toisinkin. Itsemurhaan päätyneistä 82%:lla ei ollut uskonnollista taustaa. Uskonnollisen taustan omaavista 18%:sta "vain" 6% oli ollut uskonnollisesti aktiivinen viimeisen puolen vuoden aikana.
Uskonnollinen tausta ei välttämättä kerro henkilökohtaisesta uskosta, jota helluntailaisuus painottaa. Tällä en tarkoita, ettei aito uskova voi tehdä itsemurhaa. Ajattelematonta edes ajatella, etteikö voisi. Kyllä voi ja tekee. Meidän on turha spekuloida itsemurhan tehneiden enempää kuin muidenkaan lähimmäistemme uskolla.
Emme tunne heidän sisintään.
>>Miksi Jumala ei auta heitä? Epätoivoisimmista epätoivoisimpia. Heitä, jotka ovat valmiit luopumaan kalleimmasta: elämästään.