Nimimerkki moppilainen kirjoittaa erittäin taitavasti ja vielä sisällöltään hyvin totuuden mukaista tekstiä, että on pakko kiittää näin hienoista kirjoituksista ihan uudella avauksella!
moppilainen, olet selvästikkin verbaalisesti hyvin lahjakas, että omaat hyvän prosessorin käsittelmään asioita, sekä ennen kaikkea nöyrän mielen!!
Pyydän, ettet vaan jättäisi käyttämättä lahjojasi, sillä me uskoivaiset tarvitsemme, ainakin täällä Suomessa juuri nyt, tämän tyyppisiä henkilöitä. Edellyttäen tietenkin, että heillä on myös vilpitön tahto pysyä/etsiä totuutta, mikä tekstiesi alta paistaa. Kerrankin voin sanoa, että olen syvästi ilahtunut lukiessani kommentteja.
On hyshyskin ihan järkevä keskustelija, en halua missään tapauksessa tällä avauksella nyt halventaa hänen aloituksiaa tai puheitaa, mutta satun nyt vaan olemaan niin vietävän fiilareissa, kun joku puhuu niin kauniita, taitavia ja kuitenkin toisia ihmisiä kunnioittavia sanoja.
Ja tiedän, että jotkut paheksuvat vähän kehumista, sillä se voi "nousta päähän"(ja miksei voisikin), mutta kyllä sanon, että ei ole väärin rohkaista ystävää, vaikka Jumala onkin hänelle lahjat antanut ja suonut armon löytää hänen pyhä sanansa. En voi muuta kuin sanoa, että Jumalalle kiitos ja kunnia, kun on tehnyt meidän uskovaistemmekin joukkoon tällaisia nöyriä, vilpittömästi totuutta etsiviä, toisia kunnoittavia, keskenäistä rakkautta ylläpitäviä, omaatuntoa kunnoittavia, ajattelevia ja rohkeita uskoivaisia ihmisiä. Tosin eihän näissä piirteissä kukaan jatkuvasti pysy, eikä edes toviakaan, mutta on se silti hienoa huomata noiden piirteiden olemassaolo.
Joskus aikoinani jaksoin vielä kirjoitella tänne, mutta nyt käyn lukemassa viestejä kerran tai pari vuodessa - satuin nyt vaan onnekseni törmäämään näihin moppilaisen teksteihin.
Haluan vielä näyttää moppilaiselle Paavalin sanat Titukselle:
1. Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: [Ap. t. 10:42; Room. 14:9; 1. Piet. 4:5]
2 julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. [Ef. 5:16; Kol. 4:5]
3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. [1. Tim. 1:10 ]
4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. [1. Tim. 1:4, 4:7; Tit. 1:14]
5 Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.
On hienoa, että julistat sanaa niin sopivissa, kuin sopimattomissakin tilanteissa ja paikoissa, sillä vaikka ehkä jotkut pitävätkin tätä epäsuotuisana paikkana puhua, ajattelen kuitenkin, että jos kerta tänne ihmiset tai osa ihmisistä kokoontuu, niin sinne kai meidänkin on myös mentävä.
-Jos täällä on pakanoita ja syntisiä, niin uskovaisten on hyvä auttaa täällä, sillä eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
-Jos taas täällä on panettelijoita ja "fariseuksia", niin uskovaisten on hyvä näyttää täällä heille totuutta, sillä niin Jeesuskin meni yksin jo 12-vuotiaana fariseusten luolaan vastaamaan heidän syytöksiinsä.
-Jos taas täällä on toisia kyseleviä uskoivaisia, niin ne uskovaiset, joille Jumalan on kirkastanut vastauksia, niin heidän on hyvä olla täällä valmiina vastaaman, jottei näitä kyselijöitä eksytettäisi. Toki voi kehoittaa sitten menemään kyselemään jonnekin rauhallisemmalle foorumille.
Mutta kuitenkin, voimme havaita, että jos täällä on ketään, niin on oikein ja hieno asia, että joku jaksaa antaa vastauksia tälle jollekkin, oli se sitten; uskoton, uskovainen, pakana tai eksyttäjä. Sanottu on: Julistakaa evankeliumia sekä sopivissa, että sopimattomissa tilanteissa.
Sanon Jeesuksen sanoin: autaus olet sinä "moppilainen", sillä ei liha eikä veri ole sinulle noita ilmoittanut, vaan meidän Isämme, joka on taivaissa!! Nämä samat sanat myös kaikille muille, jotka jaksavat pysyä totuudessa ja tuoda sitä esille!
Toivon ja rukoilen, että pystyisitte tällä työllä auttamaan, sekä uskovaisia että uskottomia, totuuden löytämisessä. Itselläni on tällä hetkellä niin paljon omia ongelmia, etten nyt lähivuosina jouda niin paljon keskustelemaan, vaikka tärkeimmistä asioista puhuttekin.
Suuret Kiitokset ja Jumalana siunausta!!!
tässä on nyt vielä yks pitkä keskustelu, jos haluatte tietää mistä moppilaisesta on kysymys:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039460938

Vastaukset 8
Vanhimmat
älä ota paineita siitä, että tulisiko jatkossakin yhtä hyviä kirjoituksia. Joko niitä tulee, taikka sitten ei, mutta se ei ole sinusta kiinni, vaan Isästämme joka on taivaissa. Hän tietää minkälaista puhetta mihinkin tilanteeseen tarvitaan.
siit et moppilainen on viettänyt aikaansa niin fiksussa seurassa:)
lasketaan
Kukas sen Ankan pyrstön nostais, ellei Ankka itse...???
Ainii pläähhh; fiksuushan koski joitai muita, ku Ankkaa (vrt: Ankka ei edes yritä olla fiksu), no mut unohetaan se tällä kertaa, jooko, pliiiiide???
omat viestisi pois täältä, en löydä niitä.
Oli niin siirapilla läpikasteltua, etten oikein taho kenenkään tosissaan ilmaisevan asioita kuvatulla tavallaAinakaan minä en voisi ottaa tosissani, jos saisin ko. vuodatuksen osakseni.
Hieno yritys ironiaksi.
kyllä se ihan totta oli. Vaikeata sitä on välttää siirapin käyttöä, jos on ihan fiilareissa.
se tarkottaa. Ei tuo minulle sano kyllä yhtää mitään