Onko kellään vastaavia kokemuksia lapsuudenkodissaan:
Minulle tolkutettiin vaippaikäisestä
alkaen, että olin ylimääräinen, vahinko,
vanhempani olivat saaneet jo Pojan, mutta
sitten minä synnyin.
Minut oli päätetty adoptoida syntymän jälkeen,
adoptiovanhemmatkin olivat tiedossa (elettiin vuotta 1970), kun siitä luovuttiin: se olisi ollut häpeä suvun silmissä.
Koko lapsuuden minut puettiin hirvittäviin
lumppuihin isoveljeni saadessa muotivaatteita, syy oli se, että hän oli Poika.
En päässyt koskaan kampaajalle, vaan hiukseni
olivat törkeän ruokottomat, ja jos
valitin, tarjoutui äitini leikkaamaan ne
40-luvun tyyliin. Isoveljeni tietenkin pääsi
parturiin, koska hän oli Poika.
Minua kiusattiin koulussa jo rähjäisen ulkomuotonikin takia - ja lytätty itsetunto
vei tietysti puolustautumiskyvyn.
Tästä vanhempani saivat syyn piikitellä
minua, miten "toiset tytöt ei parveile tollasen
ympärillä. Sä taidat olla omituinen."
Isoveli, arvokas Poika ei ollut tuntevinaan
minua koulussa.
Nykyajan lastensuojelulaki olisi toimittanut minut pois tuollaisesta kodista:
vietin nimittäin yksin viikonloppuja ainakin
3- vuotiaasta asti- aiempaa aikaa en muista.
Vanhemmat juhlivat, arvokas Poika oli mukana
tai isovanhempien luona hoidossa perjantaista sunnuntaihin.
Sanomattakin on selvää, etten minä saanut
lahjoja, en polkupyöriä tms. Tilanne paheni, kun vanhempani erosivat.
Äitini kosti korkeassa lakiin liittyvässä
virassa olevalle isälleni kehottamalla
minua varastamaan:
hain nujerrettuna aina äitini hyväksyntää-
ja varastin.
Äitini sai vaatteita, koruja ja jopa
huonekaluja- minä en saanut hyväksyntää.
Sitten täytin 16 vuotta.
Olin lukion toisella - upea isoveljeni oli
ammattikoulussa( hän oli kehno koulussa).
Yhtäkkiä äitini päätti muuttaa pois
veljeni kanssa.
Hän varoitteli minua ennakkoon, mutten
voinut uskoa: eräänä päivänä tullessani
lukiosta kotiin- se oli tyhjä!
Ei äiti-hirviötä, ei perheen ylpeyttä,
Poikaa: vain pari mattoa lattialla,
sänkyni ja kirjoituspöytäni.
Loukkaannuin sydänjuuriani myöten.
Kerroin sukulaisille, naapureille ja opettajille. Olin homssuinen, resuinen
ja hiljainen teini, eikä
minulle kommentoitu kuin:
"Ei voi olla totta. Ei kukaan tee tollasta
lapselleen. Lopeta se valehtelu ja jatka lukiota! Yksinhuoltajaäitisi tekee parhaansa."
Ilman ruokaa en jaksanut käydä koulua, joten
menin sen talon oven taakse, johon äiti
ja Poika olivat muuttaneet. Ovea ei avattu
vaan äitini sähisi postiluukusta:
"Mene lastensuojeluvirastoon! Eikö ne siellä
auta?"
Kävin ls- virastossa, jossa käskettiin lopettaa valehtelu, mutta annettiin kuitenkin
200 markkaa kenkiin, koska kenkäni olivat
niin hajalla, että sukat laahasivat pitkin katua.
Ls- virkailija otti yhteyttä äitiini puhelimitse
ja tämä valehteli, että asun muka kotona
hänen kanssaan. Kukaan ei oikeasti tarkastanut
tilannetta, vaan äidilleni vain soiteltiin
tai pyydettiin keskustelemaan.
Sain sitten jäätävän kohtelun ls- virastossa
ja haukut, että saan hakea "kaljarahat"
muualta. Sama toistui lukion rehtorinkansliassa.
Äitini törkeät valheet nieltiin, ja minun
oli lopetettava koulunkäynti ja haettava
asunto ja töitä.
Pääsin ensin (kun vanha kotini oli tyhjennetty
minunkin tavaroistani)
naapuruston alkoholisoituneen nuorukaisen
luokse asumaan.
Opin kyllä juomaan, vaikka periaatteistani en luopunutkaan: harrastin lenkkeilyä, kävin
kuntosalilla ja olin kasvissyöjä.
Työnteko loppui 10 vuoden jälkeen, n.26-v.
vuonna 1996, kun ahdistuneisuuteni ja
masennukseni ei hellittänyt- ja pääsin
työkyvyttömyyseläkkeelle.
Seuraava temppu vanhalta inhottavalta äidiltäni
on tietysti tekeminen perinnöttömäksi.
Isä kuoli aikaisin, en ollut hautajaisissa,
enhän ole koko kauhean suvun kanssa
väleissäkään.
Äitini suvun tyttäret tehdään aina perinnöttömiksi- hän itsekin sai vain rippeet,
kun perheen toivo ja nimen jatkaja, Poika
sai 90% omaisuudesta. Onnistuu muuten
helposti kun elinaikana "myydään" esim. osakkeita lempiperilliselle. Jotain
jaettavaa voi jättää tyttärillekin.
Tekisi mieleni ottaa yhteyttä lastens. viranomaiseen, joka jätti minut pulaan vuonna -86 ollessani 16v, hän on nimeltään
Riitta Liuksa- Salminen ja työskentelee
täällä Turussa.
Siitä olen hiukan vahingoniloinen, kun
tiedän, ettei perheen Poika- isoveljeni-
voi saada lasta. Milläs jatkaa suvun nimeä...
Minulla on yksi tytär, jolle omistan
elämäni ja kaiken aikani:
tämä Tytär ei todellakaan kulje ryysyissä!
Minulle tolkutettiin vaippaikäisestä
alkaen, että olin ylimääräinen, vahinko,
vanhempani olivat saaneet jo Pojan, mutta
sitten minä synnyin.
Minut oli päätetty adoptoida syntymän jälkeen,
adoptiovanhemmatkin olivat tiedossa (elettiin vuotta 1970), kun siitä luovuttiin: se olisi ollut häpeä suvun silmissä.
Koko lapsuuden minut puettiin hirvittäviin
lumppuihin isoveljeni saadessa muotivaatteita, syy oli se, että hän oli Poika.
En päässyt koskaan kampaajalle, vaan hiukseni
olivat törkeän ruokottomat, ja jos
valitin, tarjoutui äitini leikkaamaan ne
40-luvun tyyliin. Isoveljeni tietenkin pääsi
parturiin, koska hän oli Poika.
Minua kiusattiin koulussa jo rähjäisen ulkomuotonikin takia - ja lytätty itsetunto
vei tietysti puolustautumiskyvyn.
Tästä vanhempani saivat syyn piikitellä
minua, miten "toiset tytöt ei parveile tollasen
ympärillä. Sä taidat olla omituinen."
Isoveli, arvokas Poika ei ollut tuntevinaan
minua koulussa.
Nykyajan lastensuojelulaki olisi toimittanut minut pois tuollaisesta kodista:
vietin nimittäin yksin viikonloppuja ainakin
3- vuotiaasta asti- aiempaa aikaa en muista.
Vanhemmat juhlivat, arvokas Poika oli mukana
tai isovanhempien luona hoidossa perjantaista sunnuntaihin.
Sanomattakin on selvää, etten minä saanut
lahjoja, en polkupyöriä tms. Tilanne paheni, kun vanhempani erosivat.
Äitini kosti korkeassa lakiin liittyvässä
virassa olevalle isälleni kehottamalla
minua varastamaan:
hain nujerrettuna aina äitini hyväksyntää-
ja varastin.
Äitini sai vaatteita, koruja ja jopa
huonekaluja- minä en saanut hyväksyntää.
Sitten täytin 16 vuotta.
Olin lukion toisella - upea isoveljeni oli
ammattikoulussa( hän oli kehno koulussa).
Yhtäkkiä äitini päätti muuttaa pois
veljeni kanssa.
Hän varoitteli minua ennakkoon, mutten
voinut uskoa: eräänä päivänä tullessani
lukiosta kotiin- se oli tyhjä!
Ei äiti-hirviötä, ei perheen ylpeyttä,
Poikaa: vain pari mattoa lattialla,
sänkyni ja kirjoituspöytäni.
Loukkaannuin sydänjuuriani myöten.
Kerroin sukulaisille, naapureille ja opettajille. Olin homssuinen, resuinen
ja hiljainen teini, eikä
minulle kommentoitu kuin:
"Ei voi olla totta. Ei kukaan tee tollasta
lapselleen. Lopeta se valehtelu ja jatka lukiota! Yksinhuoltajaäitisi tekee parhaansa."
Ilman ruokaa en jaksanut käydä koulua, joten
menin sen talon oven taakse, johon äiti
ja Poika olivat muuttaneet. Ovea ei avattu
vaan äitini sähisi postiluukusta:
"Mene lastensuojeluvirastoon! Eikö ne siellä
auta?"
Kävin ls- virastossa, jossa käskettiin lopettaa valehtelu, mutta annettiin kuitenkin
200 markkaa kenkiin, koska kenkäni olivat
niin hajalla, että sukat laahasivat pitkin katua.
Ls- virkailija otti yhteyttä äitiini puhelimitse
ja tämä valehteli, että asun muka kotona
hänen kanssaan. Kukaan ei oikeasti tarkastanut
tilannetta, vaan äidilleni vain soiteltiin
tai pyydettiin keskustelemaan.
Sain sitten jäätävän kohtelun ls- virastossa
ja haukut, että saan hakea "kaljarahat"
muualta. Sama toistui lukion rehtorinkansliassa.
Äitini törkeät valheet nieltiin, ja minun
oli lopetettava koulunkäynti ja haettava
asunto ja töitä.
Pääsin ensin (kun vanha kotini oli tyhjennetty
minunkin tavaroistani)
naapuruston alkoholisoituneen nuorukaisen
luokse asumaan.
Opin kyllä juomaan, vaikka periaatteistani en luopunutkaan: harrastin lenkkeilyä, kävin
kuntosalilla ja olin kasvissyöjä.
Työnteko loppui 10 vuoden jälkeen, n.26-v.
vuonna 1996, kun ahdistuneisuuteni ja
masennukseni ei hellittänyt- ja pääsin
työkyvyttömyyseläkkeelle.
Seuraava temppu vanhalta inhottavalta äidiltäni
on tietysti tekeminen perinnöttömäksi.
Isä kuoli aikaisin, en ollut hautajaisissa,
enhän ole koko kauhean suvun kanssa
väleissäkään.
Äitini suvun tyttäret tehdään aina perinnöttömiksi- hän itsekin sai vain rippeet,
kun perheen toivo ja nimen jatkaja, Poika
sai 90% omaisuudesta. Onnistuu muuten
helposti kun elinaikana "myydään" esim. osakkeita lempiperilliselle. Jotain
jaettavaa voi jättää tyttärillekin.
Tekisi mieleni ottaa yhteyttä lastens. viranomaiseen, joka jätti minut pulaan vuonna -86 ollessani 16v, hän on nimeltään
Riitta Liuksa- Salminen ja työskentelee
täällä Turussa.
Siitä olen hiukan vahingoniloinen, kun
tiedän, ettei perheen Poika- isoveljeni-
voi saada lasta. Milläs jatkaa suvun nimeä...
Minulla on yksi tytär, jolle omistan
elämäni ja kaiken aikani:
tämä Tytär ei todellakaan kulje ryysyissä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan hyvinhän sinulla tuntuisi asiat nyt olevan.
Minusta kaikki ei todellakaan ole hyvin, kun Suomessa voi tehdä lapselle tuollaista joutumatta
mihinkään edesvastuuseen.
En myöskään pidä terveenä tilannetta, jossa
lapseni ei näe isovanhempiaan, enkä
minä itsekään, enosta puhumattakaan.
Eikä tarkoitukseni ollut opiskella itseäni
työkyvyttömyyseläkkeelle, jolla nyt elää kituutan.
Jos en kerran ole ainoa tällaista kohtelua
saanut tytär Suomessa 20 vuoden sisällä;
kerrothan toki muita esimerkkejä!?
Mihin ihmeeseen tässä mitään esimerkkejä tarvitaan? Tiedät varsin hyvin olevasi harvinainen poikkeustapaus, vaikka edelleenkin toisinaan putkahtelee yleiseen tietoon surkeita lastensuojelullisia tapauksia.
Reilusti viidettäkymmenettå käyvän naisen pitäisi kuitenkin jo olla jo päässyt yitse pahimmista lapsuudensurkeuksistaan vellomisista ja vollottamista. Katkeruus ei auta asiassa.
Kerroit että sinulla on tytär jolle olet hyvä äiti, joten kohtalon kierre lienee osaltanne lopullisesti katkaistu. Laske se saavutukseksesi ja kysy mielummin kuka muu on pystynyt samaan.
Erittäin mielenkiintoinen keskustelunavaus vuodelta 2008. Riitta Liuksa Turusta on tällä hetkellä ajankohtainen henkilö.
Lasta ei voi jättää perinnöttömäksi, lakiosa kuuluu kaikille.
Jos ei perittävää ole niin silloin ei oikeus lakiosaan merkitse mitään. Tuollahan kerrottiin että omaisuus oli aannettu jo aikaisemmin myynniltä näyttävillä siirroilla toiselle lapselle.
Jyväskylän Yliopisto sai tehtäväkseen selvittää lastensuojelun epäkohdat.
Tässä linkki selvitykseen:
Epäkohdat, kaltoinkohtelu ja väkivalta lastensuojelun sijaishuollossa.
http://stm.fi/epakohdat-lastensuojelun-sijaishuollossa
---------------------------------------------------------------------------
Tarinoita löytyy suuntaan jos toiseen. Huonompia ja parempia vanhempia löytyy kummastakin sukupuolesta ja syrjimisen kohteeksi voi valikoitua niin pojat kuin tytötkin.
Feminismi on harhautunut isminä pitämään pelkän sukupuolen perusteella kaikkia miehiä sovinisteina ja naisia sorrettuina sen sijaan että keskittyisi todellisiin tasa-arvon puutteisiin.
Feministit voivat olla hysteerisä. Sana hystera tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kohtua.
Arkipuheessa hysterialla tarkoitetaan nykyisin kiihtynyttä reagointitapaa. Ihmiset voivat joutua myös joukkohysterian valtaan, jolloin alkuperäisen syyn lisäksi reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten tunnetta vahvistava vaikutus.
Hysterialla tarkoitetaan erilaisia ruummiillisia oireita, joille ei löydy selvää somaattista syytä Yleisenä hoitomuotona onkin tällöin ollut kohdun poisto. Nykyisin kohtuja poistetaan mm. kuukautisvaivojen tai myooman vuoksi.
Hysteria käsitteen ääri ilmiöitä ovat ekstaattinen, hallusinoiva tunteellisesti ylireagoiva nainen. Vanha psykiatrinen oppikirja sanoo: Kunnon nainen nainen on aina viettelevä.
------
Nämä luonteenpiirteet selittävät ehkä sen, miksi "Naistutkijat" luovat tilastoja, joissa miehet pahoinpitelevät, hakkaavat ja raiskaavat naisia ja lapsia.
-Ilta-Sanomissa oli 28.2.2007 uutinen "Naistutkija Minna Piispan mukaan raiskataan joka vuosi noin 15.000 naista,Kun mukaan lasketaan raiskausten yritykset uhrien määrä nousee 46.000:een"
Hieman ristiriitaista, koska 30 vuotta raiskauksia tutkineen rikosylikonstaapeli Marja Vuennon mukaan luku on noin 350 raiskausta vuodessa.
Mielestäni Naistutkijat olisi laitettava psykiatriseen tutkimukseen
Tässsä linkissä lisätietoa Hysteriasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hysteria
-------------------------------------------------------------------------------