Saako ortodoksi olla luterilaisen lapsen kummi ? mitä tähän sanoo ort.kirkko ? kysymys on siis ortodoksista joka ei ole käynyt rippikoulua, vaan on liittynyt aikuisiällä ort.kirkon jäseneksi?
Saako ortodoksi..
kummiksi?
142140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kummi!
Kummeus ei tällöin tietystikään ole virallista. Onpahan vain eräs perheystävyyden muoto.
Ortodokseilla ei ole rippikoulua, mutta jokainen ortodoksiksi kääntyvä käy läpi katekumeeniopetuksen, joka on paljon perusteellisempi kuin luterilainen rippikoulu tai ortodoksisen kirkon nuorisolle pitämä kristinoppileiri.
Tarkoitin kyllä että ihan virallisena kummina, eikö se muka ole mahdollista ort.kirkon puolesta? Ja en ole käynyt mitään katekumeeniopetusta vaikka olenkin ortodoksiksi kääntynyt vasta aikuisena.
saa olla, mutta täytyy olla kaksi luterilaista kummia lisäksi.
kastajaisissa. pappi roiskutti kastevedet parketille ja perheen lapsi(8v.) kävi luutun ja alkoi luututa ja torua että pilataan parketit.
Ortodoksikirkossa on perinteisempää tämäkin toimitus!
se ei sitä jyrkästi kielläkään, niin kai ortodoksi voi olla luterilaisten ystäviensä tai sukulaistensa lasten kummi.
Kummin tärkein tehtävähän on paitsi olla kasteen todistajana, myös rukoilla lapsen puolesta. sellainen sopii hyvin ortodokseille.
Ortodokseilla ei ole mitään rippikoulua ja vaikka olisikin, niin tuskin evlut seurakunta sitä noteeraisi. Ilmeisesti sinun pitäisi mennä katekumeenikurssille vielä näin jälkikäteen. Tiedoissasi on selviä aukkoja.
Missä seurakunnassa käännyit ortodoksiksi? Miksi et ole saanut katekumeeniopetusta? Kai pappi on sentään edes vähän opettanut sinua?
En ole siksi käynyt katekumeenikurssia kun perheeni kuului jo ortodoksikirkkoon ja se on siksi minulle tuttu, minulla ei ole aukkoja tiedoissani enkä aio tässä paljastaa mistä ort.seurakunnasta on kyse, meitä ortodokseja on aivan liian vähän siihen että tässä henkilöllisyyteni paljastaisin. Taidan soittaa tästä kirkkoherralle ja lopettaa minun puolestani keskustelun täällä.
ortodokseilla on rippikoulu? Ei todellakaan ole. Kirkon nuorille pitämät kristinoppileirit ovat täysin epävirallisia ja nuorille vapaaehtoisia, eikä niillä ole samaa merkitystä kuin luterilaisessa kirkossa rippikoululla on. Luterilaisessa kirkossa rippikoulun käynyt on hengellisesti täysi-ikäinen.
Ortodoksit mirhavoidellaan heti kasteen jälkeen, oli kastettava minkäikäinen hyvänsä. Lännen kirkoissa konfirmaatio eli vahvistus vastaa mirhavoitelua.
Ehkä toi kysymys oli väärin aseteltu....eli siis ei ole tiedoissani aukkoja, tilanne on siis tämä että ennen kuin liityin ort,kirkkoon olin siviilirekisterissä eli siis en ole käynyt rippikoulua evlut puolellakaan...toivottavasti nyt selvensi vähän....niin ja olen saanut tähän kysymykseen vastauksen kirkkoherralta joten asia on nyt ok
Jos sinun tiedoissasi ei ole aukkoja, niin kannattaisi ehkä hakea Joensuusta professorin virkaa.
osaa erottaa oikeaa ja väärää vastausta toisistaan, ja he ovat auktoriteettiuskoisia niin kuin sinäkin. Pappisi ei voi kertoa sinulle mitään uutta tästä asiasta, mitä en olisi sinulle täällä jo sanonut.
Ortodokseilla ei ole rippikoulua, joten luterilainen kirkko ei voi tietenkään vaatia ortodoksilta sellaisen käymistä.
Toisuskoinen ei voi toimia luterilaisessa eikä ortodoksisessakaan kirkossa lapsen varsinaisena kummina, vaan ainoastaan "kummina".
Jos rupeat toisuskoisen lapsen kummiksi olet vain ns "lisäkummi", et varsinainen kummi, eikä kummeudellasi ole mitään kirkollista merkitystä kummassakaan kirkossa. Olet kummi vain perheystävyyden kannalta.
.. kirkolla ei ole rippikoulua! Tämän asian pitäisi jokaisen kirkkoherran joka liittää ort. kirkkoon jäseniä iskostaa kirkkoon liittyvien mieleen. Ortodoksi voi olla luterilaisen kummin ja päinvastoin. Ortodoksisella lapsella pitää kuitenkin olla luterilaisen kummin lisäksi myös ortodoksinen.
Ortodokdeilla on kyllä vain YKSI varsinainen kummi (toisin kuin luterilaisilla), eikä se voi olla luterilainen. Nuo "sivukummit" ova ort. kannalta "huuhaata".
Ortodokseilla on kyllä vain YKSI varsinainen kummi (toisin kuin luterilaisilla), eikä se voi olla luterilainen. Nuo "sivukummit" ova ort. kannalta "huuhaata".