Ristin Voitossa

Fokus uhriin, helluntaiherätys

Onko kaksi vuotta toimintakieltoa tarpeeksi pitkä rangaistus nuoren hyväksikäyttäjälle?
On historian ironiaa, että juuri kun helluntaiherätys viettää lapsi- ja perhetyön teemavuotta, sen piirissä joudutaan käsittelemään lapsiin ja nuoriin kohdistuneita hyväksikäyttörikoksia.
On tärkeää puhua nimen omaan rikoksista. Jos puhutaan esimerkiksi lankeemuksista tai hairahduksista, syyllistytään asioiden vähättelyyn.

Kun yleisön tietoon tuli viimeisin tapaus (RV 44), jossa helluntailainen pastori käytti seksuaalisesti hyväkseen teini-ikäistä tyttöä, monen ensimmäinen tunne oli tyrmistys ja epäusko, ”en voi uskoa tätä”.
Tällaisia rikokset kuitenkin ovat. Rikoksia voivat tehdä tavalliset, luotettavat ja hyvämaineiset uskovaiset ihmiset. Hyväksikäyttäjää ei voi tunnistaa ulkonäöstä, ammatista tai asemasta.

Aiempi rikkeetön elämä ei vähennä syyllisen syyllisyyttä. Kun tekijä on tunnettu ja hyvämaineinen, mieleen nousee kuitenkin helposti hairahdusteoria: rikos ei johdu niinkään tekijästä vaan pikemminkin äkillisestä impulssista, joka syöksee hänet hairahdukseen, johon hän ei normaalioloissa syyllistyisi. Täten tekijä ei ole kuin osaksi syyllinen tekoonsa.
Kuka tahansa harmittomampaankin syntiin syyllistynyt tietänee kuitenkin omakohtaisesta kokemuksesta, että teko on aina lopputulema jo tapahtuneesta lankeemuksesta mielen alueella. Jos synniltä ja rikokselta ei katkaista juurta jo aikaisessa vaiheessa, ihminen on mustalla hetkellä aseeton syntiä vastaan.

Pastorin tehtävä on julkinen tehtävä. Myös rikokset ja niistä koituvat seuraamukset joutuu kohtaamaan julkisesti. Valitettavasti vähemmistön taakka tuntuu ohjaavan helluntailaisten käyttäytymistä. Emme vähättele rikoksia, mutta vaikenemme niistä. Unohdamme uhrit, keskitymme kavahtamiemme tekojen peittelyyn.
Jos syntimme nousevat lööppeihin, leikimme hetken suoraselkäistä ja avointa; jaamme tuomioita ja perustamme kehittämistyöryhmiä.

Onko kaksi vuotta toimintakieltoa tarpeeksi pitkä rangaistus? Tuomion mittatikkuna oli amerikkalaisen helluntaikirkon käytäntö, jossa kahden vuoden rangaistus seuraa kahden aikuisen välisestä syrjähypystä.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö – vaikka uhri olisikin teini-ikäinen – on hyvin vakava rikos. Toimintakiellon tulisi olla elinikäinen.
Vaakakupissa ei saa painaa tekijän toimeentulo. Menetetty maine taas ei ole lieventävä seikka, vaan luonnollinen seuraus teosta, jonka yleisö tuomitsee.

Kolme tärkeintä asiaa hyväksikäyttöasioiden käsittelyssä ovat uhri, uhri ja uhri. Se, miltä tekijästä tuomion hetkellä tuntuu, on toisarvoinen asia. Hänen on etsittävä ymmärrys omasta lähipiiristään – yhteisöltä sitä on kohtuutonta odottaa.

Anssi tiittanen
9626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muistaakseni Mestarimme lausui jotakin tämän suuntaistakin.

Äänestä
  • Jos sillä periaattella yhteiskunta toimisi niin mitenhän siinä kävisi?
    Mutta joku raja sentään pitää olla ei tartte nyt hulluksi heittäytyä.

    Äänestä

Tässa Tiittasen artikkelissa tuli juuri oikealla tavalla esiin miten ko tapahtunut pitäisi käsitellä niin rangaistuksen kuin jatkonkin osalta. Uhri on uhri anteeksipyynnön ja -annonkin jälkeen. Tapahtunutta ei poista oikeudellisesti kärsittykään rangaistus: se on ja pysyy ja leimaa tekijän lopuksi iäkseen. Oli naurettavaa lukea tekijän puolustelut "yksi kerta", kuin sääliä hakeva pikkupoika olisi uhmaten ja ilmitulleena rankaisijan edessä. Oikea saarnamies olisi sanonut: olen suuri syyllinen, antakaa anteeksi jos voitte, teen tilini selväksi Jumalan edessä ja otan vastaan rangaistukseni.

Äänestä
  • Just näin, mutta kun on annettu kaikelle venkoilulle liiaksi tilaa niin suoraselkäisyydestä on tupannut tulemaan katoava luonnonvara.

    Äänestä

Pitäisikö toimintakiellon olla elinikäinen? Tässä voi ehkä osittain luottaa tavallisten ihmisten ja seurakuntalaisten arviointikykyyn. Kun ihmisen tekemiset tiedetään, voidaan itse päättää mahdollisesta yhteistöstä.

Toisella keskustelupalstalla asia on muotoiltu näin:

"... sillä tämäntyyppisten pedofiilien kohdalla julkisuus ehkäisee parhaiten vastaavanlaisten tekojen onnistumista tulevaisuudessa ... "

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=5740

Äänestä

Tämä oli tietyllä tavalla ennakkotapaus tai sitten ei, mutta en ota kantaa siihen.

Olen vain laittanut merkille, että toiset saavat elinikäisen toiminta kiellon, jos puuttuvat epäkohtiin tai muuten ovat väärässä paikassa väärään aikaan - sanovat jotakin epämieluista jonkun mielestä jne., niihin ei edes anneta mitään julkista tuomiota, mutta niin se vain toimii.

Olisi hienoa, että kaikki saisivat aina tällaisen tuomion tietyn mittaisen tuomion ja sitten olisivat taas luottamusta nauttiva ja heitä kohdeltaisiin sen mukaan?

Olen monesti pettynyt neuvoa-antavien-veljien toimintaan, kaikella kunnioituksella.

Luulen, että moni vanhemmisto toimii samalla tyylillä, sillä jos tyyli tai joskus naama ei kaikkia miellytä on elinikäinen porttikielto seurakunnan vastuisiin?
Toivottavasti olen ymmärtänyt kaiken väärin.

Äänestä
  • Ylen ykkösen tekstisivulla tosi hyvä lainaus Ristin Voitossa olleesta Pirkko Muhosen kannanotosta. Vuosia on anteeksiannolla peitetty se mikä olisi tullut tutkia pohjia myöden.

    Äänestä

Oletko sama Tiittanen?

Äänestä

Kirjoituksesi oli loistava. Anteeksianto ei poista vastuuta rikoksesta. Ei vähääkään.

Itsekin ole ehdottomasti elinikäisen toimintakiellon kannalla jo siksikin, ettei pidä antaa rikokselle mahdollisuuta toistaa itseään koska kyseessä on hyvin vakava rikos. Psykiatrien mukaan tuollainen 'suuntautuminen' ei ole edes välttämättä parannettavissa.

Eihän ole normaalia, että lähes 60-vuotias mies tuntee seksuaalista vetoa teini-ikäisiin lapsiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Silmäs kirjoitti:

Fokus uhriin, helluntaiherätys

Onko kaksi vuotta toimintakieltoa tarpeeksi pitkä rangaistus nuoren hyväksikäyttäjälle?
On historian ironiaa, että juuri kun helluntaiherätys viettää lapsi- ja perhetyön teemavuotta, sen piirissä joudutaan käsittelemään lapsiin ja nuoriin kohdistuneita hyväksikäyttörikoksia.
On tärkeää puhua nimen omaan rikoksista. Jos puhutaan esimerkiksi lankeemuksista tai hairahduksista, syyllistytään asioiden vähättelyyn.

Kun yleisön tietoon tuli viimeisin tapaus (RV 44), jossa helluntailainen pastori käytti seksuaalisesti hyväkseen teini-ikäistä tyttöä, monen ensimmäinen tunne oli tyrmistys ja epäusko, ”en voi uskoa tätä”.
Tällaisia rikokset kuitenkin ovat. Rikoksia voivat tehdä tavalliset, luotettavat ja hyvämaineiset uskovaiset ihmiset. Hyväksikäyttäjää ei voi tunnistaa ulkonäöstä, ammatista tai asemasta.

Aiempi rikkeetön elämä ei vähennä syyllisen syyllisyyttä. Kun tekijä on tunnettu ja hyvämaineinen, mieleen nousee kuitenkin helposti hairahdusteoria: rikos ei johdu niinkään tekijästä vaan pikemminkin äkillisestä impulssista, joka syöksee hänet hairahdukseen, johon hän ei normaalioloissa syyllistyisi. Täten tekijä ei ole kuin osaksi syyllinen tekoonsa.
Kuka tahansa harmittomampaankin syntiin syyllistynyt tietänee kuitenkin omakohtaisesta kokemuksesta, että teko on aina lopputulema jo tapahtuneesta lankeemuksesta mielen alueella. Jos synniltä ja rikokselta ei katkaista juurta jo aikaisessa vaiheessa, ihminen on mustalla hetkellä aseeton syntiä vastaan.

Pastorin tehtävä on julkinen tehtävä. Myös rikokset ja niistä koituvat seuraamukset joutuu kohtaamaan julkisesti. Valitettavasti vähemmistön taakka tuntuu ohjaavan helluntailaisten käyttäytymistä. Emme vähättele rikoksia, mutta vaikenemme niistä. Unohdamme uhrit, keskitymme kavahtamiemme tekojen peittelyyn.
Jos syntimme nousevat lööppeihin, leikimme hetken suoraselkäistä ja avointa; jaamme tuomioita ja perustamme kehittämistyöryhmiä.

Onko kaksi vuotta toimintakieltoa tarpeeksi pitkä rangaistus? Tuomion mittatikkuna oli amerikkalaisen helluntaikirkon käytäntö, jossa kahden vuoden rangaistus seuraa kahden aikuisen välisestä syrjähypystä.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö – vaikka uhri olisikin teini-ikäinen – on hyvin vakava rikos. Toimintakiellon tulisi olla elinikäinen.
Vaakakupissa ei saa painaa tekijän toimeentulo. Menetetty maine taas ei ole lieventävä seikka, vaan luonnollinen seuraus teosta, jonka yleisö tuomitsee.

Kolme tärkeintä asiaa hyväksikäyttöasioiden käsittelyssä ovat uhri, uhri ja uhri. Se, miltä tekijästä tuomion hetkellä tuntuu, on toisarvoinen asia. Hänen on etsittävä ymmärrys omasta lähipiiristään – yhteisöltä sitä on kohtuutonta odottaa.

Anssi tiittanen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu