sairaan ja mielipuolen.Adventisti kerää itselleen pantterinpilkkuja ja ylvästelee niillä.
Adventismi
tekee terveestä
7107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ylypeetä olla ihminen!
"hulluja" ja "sairaita" teidän jumalattomien mielestä.
"Hedelmistään puu tunnetaan" ja adventisti ei tuota muuta kuin pantterinpilkkuja.
itsevanhurskaaksi. Kertoo omaa karua kieltään sinun hedelmistäsi... voi voi.
Mutta minä tiedän adventistin hedelmät.
Siinä ei ole muuta kuin pantterin pilkkuja ja seepran raitoja.
EU-ruokaa ja koetetaan näin olla ihmisille avuksi. Puolessa tunnissa katosi lähes puolet ruokapusseista. Avun tarvitsija ovat aina meidän lähipiirissämme, jos vain heitä viitsimme palvella.
Tämä on hyvä hedelmä, vaikka olemmekin valtion apulaisia. Kiitos Herralle, että on vielä, mitä jakaa.
pussinne ei mene köyhille.
Suurin osa pussien sisällöstä menee roskikseen.Pussit kerää ne joilla on jo ennestään ja siksi he ottavat vain "hyöty totteet".
Adventisti kitupiikit ne kahmii.
Todellinen köyhä ei tule hakemaan teiltä yhtään mitään.