Tämän palstan taso on aivan surkea johtuen DF,Krusaderin ym. porukan vuoksi. Omaan kaverini piiriini kuuluu jopa yksi sivari sekä kaksi C-miestä. Kaikilla heistä on töitä ja nainen yhdellä on jopa korkeakoulu tutkintokin. Asun vielä lisäksi ns. "junttilassa" eli 20000 ihmisen kunnassa. En siis niin "suvaitsevassa" Helsingissä (olen tosin asunut sielläkin).
Miksi en ole havainnut Krusaderin ja kummpanaiden kokemaa syrjintää? Onko olemassa joku tutkimus jolla te todistaisitte, että sivarit eivät saa naista eikä töitä? Päinvastoin nykyisessä työelmässä jopa arvostetaan työkokemusta enemmän(sivaria) kuin varusmiespalvelusta. Jos jätkät ei ole saanut naista kutsuntaikään (eli sinä vuonna kun täyttää 18) mennessä niin turha syyttää siittä varusmiespalvelusta. En todellakaan tunne ketään, ketä ei olisi naista saanut ennen kutsuntoja.
Joten teidän ongelmanne DF,Krusader ym. johtuvat teistä itsestänne ja saamattomuudestanne. Sillä ei ole mitään tekemistä asevelvollisuuden kanssa. Pidätte sitä vain tekosyynä.
Joten jatkossa palstalla voitaisiin puhua oikesti sivareista ja tolaaleista tai jopa siittä onko varusmiespalvelus nykyisessä muodossa tarpeellinen. Aamen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Todella asiallinen kirjoitus, eikä mitään vinkumista.
Ps. 1/88 Immola.
(pitikö olla isolla kirjaimella vai ei ? )
Unohdin muuten sanoa, veljeni ( vuotta nuorempi ) sivari ,vaimo plus kaksi apinaa ( lapsista positiivisesti sanottuna ), töissä sairaalassa.
Sama paikka ja aika...missähä päin muut saapumiserän kaverit vaikuttelepi.
"Miksi en ole havainnut Krusaderin ja kummpanaiden kokemaa syrjintää? Onko olemassa joku tutkimus jolla te todistaisitte, että sivarit eivät saa naista eikä töitä? Päinvastoin nykyisessä työelmässä jopa arvostetaan työkokemusta enemmän(sivaria) kuin varusmiespalvelusta. Jos jätkät ei ole saanut naista kutsuntaikään (eli sinä vuonna kun täyttää 18) mennessä niin turha syyttää siittä varusmiespalvelusta. En todellakaan tunne ketään, ketä ei olisi naista saanut ennen kutsuntoja."
Täytyy kyllä oikein suuresti ihmetellä sitä, että missä työpaikoissa oikein olet ja olet ollut töissä, jos siellä kerran tosiaankin arvostetaan siviilipalvelusta enemmän kun varusmiespalvelusta. Itse en nimittäin ole huomannut yhtäkään sellaista työpaikkaa, jossa sivareita osattaisiin arvostaa, vaikka olen ollut elämäni aikana todella monissa työpaikoissa, lähinnä sen takia koska en ole osannut sopeutua yhdenkään työpaikan ilmapiiriin ja työyhteisöön.
Ei siinä nyt ole mielestäni mitään harvinaista, jos ei ole onnistunut löytämään vakituista seurustelukumppania, tai edes minkäänlaista seurustelukumppania ennen kutsuntoja, sillä kutsuntaikäiset "miehet" kun ovat vielä vasta just 18-vuotta täyttäneitä ja enemmänkin poikia, kun aikuisia miehiä.
"Joten teidän ongelmanne DF,Krusader ym. johtuvat teistä itsestänne ja saamattomuudestanne. Sillä ei ole mitään tekemistä asevelvollisuuden kanssa. Pidätte sitä vain tekosyynä."
Tai sitten mulla, Krusilla ja RP:lla on ollut vaan huono tuuri, kun olemme joutuneet aina sellaisiin kouluihin ja työpaikkoihin, joissa sitä armeijan suorittamista pidetään jokaikisen suomalaismiehen perusvelvollisuutena. Lisäksi meillä on käynyt huono säkä myös naisten suhteen, kun olemme sattuneet tapaamaan myös näitä kiihkoisänmaallisia naisia, joiden mielestä se intin suorittaminen olisi olevinaan jokin miehisyyden mitta, "kunnia-asia" ja jokaisen miehen perusvelvollisuus.
Olen ollut töissä useissa metalli ja LVI alan yrityksissä. Koulutukseltani olen insinööri(AMK). Ja vaikka tuotannon puolella on ollut töissä sivareita,jehovia,homoja ym. vähemmistöjä niin töihin on otettu ja hyvin ovat porukkaan sisälle päässeet. Kenenkään sivarin en ole koskaan kuullut valittavan, että varusmiespalveluksen suorittamatta jättäminen olisi pilannut heidän elämänsä.
Toki asiallista kritiikkiä yleistäasevelvollisuutta kohtaan on mutta se on aivan eri asia. Toivoisinkin että siittä puhuittaisiin tällä palstalla enemmän. Ette todellakaan puhu sivareiden/totaaleiden puolesta tuolla N-liittoa ihannoivalla asenteellanne ja haukkumalla kaikki naiset miesvihaajiksi ja varusmiespalveluksen suorittaneet miehet militaristeiksi.
Voisitte todellakin myöntää, että yksinäisyytenne,ongelmanne työpaikan ja naisten kanssa johtuu vain ja ainoastaan teistä itsestänne. Ei mistään muusta. Surullista mutta totta. Katsokaa peiliin. Niin ja olen itse suorittanut varusmiespalveluksen II/05.
Hyi vittu, työelämä. Työ ei ole elämää ja palkkatyö on sairasta. P.S. Terveisiä TIibetistä! ;)