Halla-aho

Halla-aho ajaa hyvää asiaa halutessaan maahanmuutolle realistiset rajat mutta tällaisten kommenttien päästeleminen vahingoittaa koko liikettä. Itse olen pitänyt häntä asiallisena ja järkevänä mutta nyt käännän hänelle ja hänen puolueelleen selkäni.

Raiskaus, kohdistui se keneen tahansa, on rikoksista yksi iljettävimmistä ja tuomittaviommista eikä sellaisella asialla saisi edes yrittää laskea leikkiä. Halla-aho toi lausunnollaan ilmi mitä pohjimmiltaan ajattelee naisista ja naisten asemasta ja oikeuksista.

Tuomittava ja törkeä lausunto joka olisi saanut jäädä sanomatta. Tokihan vahinko on jo tapahtunut ja lausunto sai ainakin minut halveksimaan Halla-ahoa ja poisti minut siitä joukosta joka häntä äänestää ja kannattaa vaaleissa ym. Hyi helvetti mikä typerys.
20669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat
  • Halla-ahon kanssa täydellisesti samaa mieltä. Yhdyn toivomukseen!

    Äänestä

kulttuuriraiskauksien kannattaja.

Äänestä

kukkahatuille tekee terää.
Mielestäni hänen kommenttinsa oli nykypäivää eikä täytä mitään rikosseuraamus kriteerejä.
Tietty se vituttaa jos joku uskaltaa pukea ajatuksensa sanoiksi.

Äänestä

Tohtori Halla-aho nimenomaan on esimerkillisesti kunnostautunut aktivistina, jonka toiminta tähtää raiskausten _vähentämiseen_ Suomessa.

Eli hänhän on näitä raiskauksia monikymmen- ja jopa yli satakertaisia määriä suomalaisiin verrattuna tekevän porukan tänne tulon vähentämisen puolesta.

Harvasta Suomen kansalaisesta voi sanoa samaa. Saas nähdä, kolahtaako Haloselta kutsu ansiokkaan kansalaistoiminnan johdosta!

Halliksen ansiokkaita kirjoituksia mm. maahanmuuttopolitiikan virheistä:
http://www.halla-aho.com/scripta/

Äänestä
  • "Toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä."

    Huh, huh
    Hän siis toivoo hartaasti, että tietty ihmisryhmä joutuisi raiskatuksi.
    Minkälainen ihminen voi tuollaista toivoa?
    Henk.koht. toivon hartaasti, että tuo hörhö saisi oikeuden tuomion.
    T. Soini on viisas mies. Hän ei päästele suustaan tuollaisia sammakoita.

    Äänestä

  • tekstiä: kirjoitti:

    "Toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä."

    Väärin, hän ei sanonut noin. Katkaisit jopa lauseen kesken, poistit siitä osan, ja muokkasit sitä lisäämällä ison alkukirjaimen vajaaseen lauseeseen.
    Hän kirjoitti näin:

    "Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."

    Soininvaara kirjoitti muuten aiemmin tismalleen samoin ilmaisuin terveyskeskuskuolemista, mistä Halla-aho lienee kopioinut tuon, muuttaen vain aiheen toiseksi. Eli Soininvaara toivoi terveyskeskuskuolemien uhreiksi mielummin - keitä se nyt olikaan - jos ja kun kuolemia säästöjen vuoksi oli tulossa.

    Äänestä

  • Tässä vääristelemätön lainaus kirjoitti:

    Lainaus:
    "Soininvaara perustelee omaa osallistumistaan keskusteluun "kieli poskessa" kirjoitetulla blogimerkinnällä sillä, että äänestäjillä on oikeus tietää, mitä valtuutetut ajattelevat."
    Eli Osmo kirjoittaa blogiinsa sellaista, mitä ei oikeasti ajattele, koska äänestäjillä on oikeus tietää, mitä valtuutetut ajattelevat?

    Tietooni tuotiin myös Oden mielenkiintoinen kirjoitus vuoden takaa, Tehyn joukkoirtisanoutumisten ajoilta. Kun minä kirjoitin, että ulkomaalaisten raiskaajien uhriksi joutukoon mieluummin joku, joka vastustaa heidän karkottamistaan tai kannattaa laajamittaista maahanmuuttoa riskikulttuureista, Vihreät Naiset katsoivat minun syyllistyneen raiskausten ihannoimiseen tai niihin yllyttämiseen. Katsotaanpa, mitä Osmo sanoi vuosi sitten tehyläisistä ja heidän symppaajistaan (lihavointi minun) artikkelissaan Liikaa rummunpäristystä:

    "Sen sijaan olen ollut huolissani Tehyn symppareiden mielipiteistä. Jos joku kuoleekin, niin sehän on työnantajan vika. Tuli spontaani vihanpuuska, jonka aikana ajattelin, että jos jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku kirjoittajan omaisista."
    Hassu juttu, melkein samat sanakäänteet kuin minulla, mutta kukaan ei syyttänyt Osmoa yllytyksestä mihinkään tai minkään ihannoimisesta. Erona omaan tuotokseeni on tosin se, että raiskausten sijaan Osmo toivoi kuolemaa ja - toisin kuin minä - täysin syyttömille. Aivan kuin spontaanit vihanpuuskat, provokaatiot ja koepallot olisivat sallitumpia yksille kuin toisille.

    Äänestä

  • tekstiä: kirjoitti:

    "Toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä."

    Huh, huh
    Hän siis toivoo hartaasti, että tietty ihmisryhmä joutuisi raiskatuksi.
    Minkälainen ihminen voi tuollaista toivoa?
    Henk.koht. toivon hartaasti, että tuo hörhö saisi oikeuden tuomion.
    T. Soini on viisas mies. Hän ei päästele suustaan tuollaisia sammakoita.

    tekstin. Olen lukenut alkuperäisen ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Kaikessa en ole, enkä häntä äänestänytkään, vaan vanhempaa ja samalla ehkä viisaampaa, Seppo Kanervaa.

    Äänestä

  • tekstiä: kirjoitti:

    "Toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä."

    Huh, huh
    Hän siis toivoo hartaasti, että tietty ihmisryhmä joutuisi raiskatuksi.
    Minkälainen ihminen voi tuollaista toivoa?
    Henk.koht. toivon hartaasti, että tuo hörhö saisi oikeuden tuomion.
    T. Soini on viisas mies. Hän ei päästele suustaan tuollaisia sammakoita.

    haalineet, muut eivät heitä tarvitse. Toivon hartaasti että he joutuvat kokemaan sen raiskausten vyöryn jonka ovat aiheuttaneet.

    Äänestä

  • Halla-ahon kirjoitti:

    Lainaus:
    "Soininvaara perustelee omaa osallistumistaan keskusteluun "kieli poskessa" kirjoitetulla blogimerkinnällä sillä, että äänestäjillä on oikeus tietää, mitä valtuutetut ajattelevat."
    Eli Osmo kirjoittaa blogiinsa sellaista, mitä ei oikeasti ajattele, koska äänestäjillä on oikeus tietää, mitä valtuutetut ajattelevat?

    Tietooni tuotiin myös Oden mielenkiintoinen kirjoitus vuoden takaa, Tehyn joukkoirtisanoutumisten ajoilta. Kun minä kirjoitin, että ulkomaalaisten raiskaajien uhriksi joutukoon mieluummin joku, joka vastustaa heidän karkottamistaan tai kannattaa laajamittaista maahanmuuttoa riskikulttuureista, Vihreät Naiset katsoivat minun syyllistyneen raiskausten ihannoimiseen tai niihin yllyttämiseen. Katsotaanpa, mitä Osmo sanoi vuosi sitten tehyläisistä ja heidän symppaajistaan (lihavointi minun) artikkelissaan Liikaa rummunpäristystä:

    "Sen sijaan olen ollut huolissani Tehyn symppareiden mielipiteistä. Jos joku kuoleekin, niin sehän on työnantajan vika. Tuli spontaani vihanpuuska, jonka aikana ajattelin, että jos jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku kirjoittajan omaisista."
    Hassu juttu, melkein samat sanakäänteet kuin minulla, mutta kukaan ei syyttänyt Osmoa yllytyksestä mihinkään tai minkään ihannoimisesta. Erona omaan tuotokseeni on tosin se, että raiskausten sijaan Osmo toivoi kuolemaa ja - toisin kuin minä - täysin syyttömille. Aivan kuin spontaanit vihanpuuskat, provokaatiot ja koepallot olisivat sallitumpia yksille kuin toisille.

    Osmo Soininvaara nyt on vanha horopäinen sossu ja kommari. Kuka hänen puheistaan välittää??

    Naamakin punoittaa niin paljon, että on varmaan tullut vedettyä Leniniltä lahjuksina saatua Vodkaa aivan tarpeeksi.

    Äänestä

Molemmissa tapauksissa taidat olla vihreä, etkä ole missään vaiheessa muuta kuin vastustanut Halla-Ahoa ja suomalaisuutta.

Hyi mikä räkäinen limaklöntti oikeastaan olet. Sinuunlaisiasi ilmeisesti sikiää vihreiden huumekokeiluissa.

Äänestä
  • ajatusten virtaa armas lukihäririöinen "tahallasi väärin" suoltaa tulemaan. Meinasin vastata sinulle muutakin mutta why bother, ethän sinä ymmärrä kuitenkaa...

    Hihihihih...limaklöntti....sinnyt vihreiden huumekokeiluissa....kjih hihh...

    Äänestä

  • siiiiiiiiiiiiv kirjoitti:

    ajatusten virtaa armas lukihäririöinen "tahallasi väärin" suoltaa tulemaan. Meinasin vastata sinulle muutakin mutta why bother, ethän sinä ymmärrä kuitenkaa...

    Hihihihih...limaklöntti....sinnyt vihreiden huumekokeiluissa....kjih hihh...

    Vihreä räkäklöntti, hihittelyinkera?

    Äänestä

Tuollainen lausuma, joka monen mielessä on käynyt sen vuoksi, että vihervasurit eivät käytännössä piittaa politiikkansa seurauksista, eivät tutki tilastoja ja välitä politiikkansa uhreille pahoitteluja tms.; ei ole mitenkään yllättävä.

Vastauksesi kertoo, että et ole mikään PS:n äänestäjä, vaan enemmänkin juuri vihreiden tai vasemmiston kannattajia. Perussuomalaiset nousee siitäkin syystä, että heitä vastaan nyt hyökätään kohtuuttomasti. Käytännön seikat suorastaan jatkossakin huutavat PS:n puolesta.

Äänestä
  • Ja juuri maahanmuuttopolitiikan takia. Omassa kotikaupuingissani riehuu mamujengi ryöstäen ja raiskaten eikä kukaan "saa" heitä vastuuseen. Äänestin persuja juuri sen takia että maahanmuuttopolitiikkaan pitäisi kiinnittää todella tarkasti huomiota ja katsoa keitä tänne otamme.

    Suomi on rikas maa ja pystymme kyllä ottamaan pakolaisia paljon enemmän kuin nyt otamme. Ihme kyllä tänne valikoituu vain nuoria, terveitä, voimakkaita miehiä. Monella heistä on jo valmiiksi rikollistausta, moni on syyllistynyt kotimaassaan törkeisiin ihmisoikeurikkomuksiin (muistakaa Ruandaa, hutuja ja tutseja ym). Joillakin voi kotimaassaan olla parikin perhettä ja useita lapsia. Nämä terveet nuoret miehet vievät perheidensä koko omaisuuden jättäen läheisensä sodan jalkoihin raiskataiksi, tapettaviksi piittaamattta pätkääkään heidän hädästään. Moni näistä miehistä on kuulunut paikallisiin kuolemanpartioihin, huumejengeihin, liigoihin ym ym ym...

    Sitten he jostain syystä valikoituvat juuri tänne. Täällä on ystäväjoukko joka ottaa heidät syli avoinna vastaan, heille annetaan ilmaiseksi kaikki, asunnot, vaatteet, autot, koulutus, sossu syytää rahaa heille samalla kun monet vielä hengissä olevat sotiemme veteraanit elävät köyhyydessä ja kurjuudessa ilman kunnollista terveydenhoitoa tai huolenpitoa, VAROJEN PUUTTEESSA!! Näille rikollisille pelkuriraukoille kyllä löytyy ymmärtäjiä ja auttajia joka suunnalta. Kun he raiskaavat, sehän ei ole edes rikos, oli uhri sitten lapsi tai aikuinen. Kaikki on heille avoinna, paitsi vankilan portit.....

    Julkisuudessa olevan tunnetun poliitikon tulisi tarkkaan harkita lausuntoaansa koska väärät puheet, niinkuin nyt tämä raiskaulausunto, vahingoittavat asiaa ja puolueen tavoitteita ja siihen ei näin pienellä puolueella vaalivoitostaan huolimatta ole varaa. Jokaine ääni on tarpeen seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. Nyt ei olisi ollut varaa menettää yhtään ääntä vain huolimattoman lausunnon takia.

    Huomaan kyllä että tähän keskusteluun osallistuneista monella on älykkyysosamäärä suurin piirtein samaa luokkaa kuin heidän kengännumeronsa joten en vaivaudu vastaamaan kaikille, tämä olkoon vastaus kaikille, myös sille räkäklimpeitä pitävälle....

    Joten ÄLÄ sinä, hyvä Folio Mulder, tule kertomaan minulle mitä minä olen tai en ole, tiedän sen kyllä itse.

    Äänestä

  • siiiiiiiiiiiiv kirjoitti:

    Ja juuri maahanmuuttopolitiikan takia. Omassa kotikaupuingissani riehuu mamujengi ryöstäen ja raiskaten eikä kukaan "saa" heitä vastuuseen. Äänestin persuja juuri sen takia että maahanmuuttopolitiikkaan pitäisi kiinnittää todella tarkasti huomiota ja katsoa keitä tänne otamme.

    Suomi on rikas maa ja pystymme kyllä ottamaan pakolaisia paljon enemmän kuin nyt otamme. Ihme kyllä tänne valikoituu vain nuoria, terveitä, voimakkaita miehiä. Monella heistä on jo valmiiksi rikollistausta, moni on syyllistynyt kotimaassaan törkeisiin ihmisoikeurikkomuksiin (muistakaa Ruandaa, hutuja ja tutseja ym). Joillakin voi kotimaassaan olla parikin perhettä ja useita lapsia. Nämä terveet nuoret miehet vievät perheidensä koko omaisuuden jättäen läheisensä sodan jalkoihin raiskataiksi, tapettaviksi piittaamattta pätkääkään heidän hädästään. Moni näistä miehistä on kuulunut paikallisiin kuolemanpartioihin, huumejengeihin, liigoihin ym ym ym...

    Sitten he jostain syystä valikoituvat juuri tänne. Täällä on ystäväjoukko joka ottaa heidät syli avoinna vastaan, heille annetaan ilmaiseksi kaikki, asunnot, vaatteet, autot, koulutus, sossu syytää rahaa heille samalla kun monet vielä hengissä olevat sotiemme veteraanit elävät köyhyydessä ja kurjuudessa ilman kunnollista terveydenhoitoa tai huolenpitoa, VAROJEN PUUTTEESSA!! Näille rikollisille pelkuriraukoille kyllä löytyy ymmärtäjiä ja auttajia joka suunnalta. Kun he raiskaavat, sehän ei ole edes rikos, oli uhri sitten lapsi tai aikuinen. Kaikki on heille avoinna, paitsi vankilan portit.....

    Julkisuudessa olevan tunnetun poliitikon tulisi tarkkaan harkita lausuntoaansa koska väärät puheet, niinkuin nyt tämä raiskaulausunto, vahingoittavat asiaa ja puolueen tavoitteita ja siihen ei näin pienellä puolueella vaalivoitostaan huolimatta ole varaa. Jokaine ääni on tarpeen seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. Nyt ei olisi ollut varaa menettää yhtään ääntä vain huolimattoman lausunnon takia.

    Huomaan kyllä että tähän keskusteluun osallistuneista monella on älykkyysosamäärä suurin piirtein samaa luokkaa kuin heidän kengännumeronsa joten en vaivaudu vastaamaan kaikille, tämä olkoon vastaus kaikille, myös sille räkäklimpeitä pitävälle....

    Joten ÄLÄ sinä, hyvä Folio Mulder, tule kertomaan minulle mitä minä olen tai en ole, tiedän sen kyllä itse.

    sen Halla-ahon alkuperäisen kirjoituksen, joka oli vain toivomus, että raiskaus kohdentuisi "oikein". Raiskaamisia hän ei varmasti hyväksy. Tiedät myös, että persuissa suurin osa, ei ajattele hänen tavoin, joten etköhän sittenkin olisi sopivaa vastavoimaa, vouhottajille. ;=))

    Äänestä

  • eri-mies kirjoitti:

    vaan lehden uutisen, alkuperäistä kirjoitusta en siinä hulinassa ehtiny etsiä.

    Olen kuitenkin sitä mieltä että olemme oikealla tiellä mutta emme todellakaan saa menettää yhtään kannatustamme epätarkkojen ja loppuun asti harkitsemattomien lausuntojen takia. Suomi tarvitsee perussuomalaista maahanmuuttajapolitiikkaa. Emme saa mokata missään vaiheessa, ääniä ei ole vara menettää vaan niitä täytyy saada lisaa :)

    Soinin linja on sinunkin mieleen, kuten on minunkin. Palstakirjoitukseni ovat usein provoja ja vastaiskuja "fasisteille" jotka ovat "pesimässä" persuissa. Ei annata periksi.SMP:n alkuperäinen ajatus olikin, pienen ihmisen ja Suomen puolesta ;=))

    se menee. Pienen ihmisen ja Suomen puolesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

siiiiiiiiiiiiv kirjoitti:

Halla-aho ajaa hyvää asiaa halutessaan maahanmuutolle realistiset rajat mutta tällaisten kommenttien päästeleminen vahingoittaa koko liikettä. Itse olen pitänyt häntä asiallisena ja järkevänä mutta nyt käännän hänelle ja hänen puolueelleen selkäni.

Raiskaus, kohdistui se keneen tahansa, on rikoksista yksi iljettävimmistä ja tuomittaviommista eikä sellaisella asialla saisi edes yrittää laskea leikkiä. Halla-aho toi lausunnollaan ilmi mitä pohjimmiltaan ajattelee naisista ja naisten asemasta ja oikeuksista.

Tuomittava ja törkeä lausunto joka olisi saanut jäädä sanomatta. Tokihan vahinko on jo tapahtunut ja lausunto sai ainakin minut halveksimaan Halla-ahoa ja poisti minut siitä joukosta joka häntä äänestää ja kannattaa vaaleissa ym. Hyi helvetti mikä typerys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu