Onko oikein rakentaa...

...ydinvoimala, jos osa väestöstä sitä vastustaa? Ydinonnettomuuden seurauksethan koskettavat myös niitä, jotka ydinvoimalaa vastustivat.

Kun ydinreaktori on sulanut Etelä-Suomessa, niin eipä maastamme jää paljon mitään jäljelle. Suurin osa lapsistamme kuolee säteilyn takia monen kymmenen vuoden ajan. Jos yritämme ulkomaille pakoon säteilyä ja mutantoituneita hirviä, meidät vain käännytetään huumattuina takaisin. Onko sitten kivaa?

Onneksi Suomi on kuitenkin maailman ainoa maa, jossa ydinvoima on täysin turvallista. Eihän meillä ole itsemurhapommittajia, huolimattomia insinöörejä, rikkoutuvia laitteita tai mitään muutakaan uhkatekijöitä täällä kansankodissamme. On se lottovoitto syntyä Suomeen!
19500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Fossiilisia polttoaineita polttava suurvoimala, tai parikin, olisi vaihtoehto. Onko oikein, että suuri joukko ihmisiä sairastuu varmasti sellaisten takia hengityselinsairauksiin - vaikka eivät taatusti sitä haluaisi.

Kaikenlaisen törkyn polttaminen on käytännössä hullunhommaa. Kukaan ei tule toimeen ilman hengitysilmaa, ja me itse pilaamme sitä kiihtyvällä vauhdilla.

Sähkö kyllä kelpaa, mutta sitä ei saisi tehdä kuin tuulimyllyllä - jos silläkään.

Äänestä
  • Eihän tupakan polttajatkaan ajattele terveyttään.
    Näytttää nykyään siltä ,että ihmiset eivät yleensäkkään ajattele terveyttään .esimerkkeinä voi mainita huumeenkäyttäjät,alkoholin käyttäjät ja jo mainitsemani tupakanpolttaja. Nämä kaikki ovat kovasti muodissa nykyään. Mutta jos esim sähköntuotanto edellyttäis mainittuja asioita ,niin kyllä nousisi hirveä äläkkä.
    Kyllähän se hyvä on,että pidetään huolta luonnostamme,mutta se pitää muistaa myös yksilö tasolla-elikkä tulisi välttää kaikkea turhaa (ei pakollista elämisemmekannalta) kulutusta ja saastuttamista.

    Äänestä

  • olli kirjoitti:

    Eihän tupakan polttajatkaan ajattele terveyttään.
    Näytttää nykyään siltä ,että ihmiset eivät yleensäkkään ajattele terveyttään .esimerkkeinä voi mainita huumeenkäyttäjät,alkoholin käyttäjät ja jo mainitsemani tupakanpolttaja. Nämä kaikki ovat kovasti muodissa nykyään. Mutta jos esim sähköntuotanto edellyttäis mainittuja asioita ,niin kyllä nousisi hirveä äläkkä.
    Kyllähän se hyvä on,että pidetään huolta luonnostamme,mutta se pitää muistaa myös yksilö tasolla-elikkä tulisi välttää kaikkea turhaa (ei pakollista elämisemmekannalta) kulutusta ja saastuttamista.

    Huonoon suuntaan ollaan menossa. Kaiken pitää toimia sähköllä tai polttomoottorilla. Mihinkään ei mennä kuin autolla, jos matkaa on muutama sata metriä.
    Huvitti, kun mökkitienoolleni tuli urakoitsija korjaamaan huonosti tehtyä kaapelihommaa. Korjauksen olisi rivakka mies tehnyt lapiolla varttitunnissa. Paikalle tuli kymppipyörä lavallaan sepelikuorma ja perävaunussa iso kauhakuormaaja. Sillä kuormaajalla tuo lapiohomma tehtiin. Nykypäivää.

    Äänestä

demokratia ei ole sama asia kuin oikeudenmukaisuus. tänä päivänä demokratian rajat määrittelee (ja niitä venyttää) talous.

Uskotaan nyt ainaki siihen, ettei suomessa mikään ydinreaktori sula, eikä sellainenkaan koko maastamme autiota hylkyaluetta tekisi. valtavia kärsimyksiä aiheuttaisi pienempikin onnettomuus.

Ydinenergia aiheuttamat vahingot tuleville sukupolville ei aiheudu vain onnettomuuksista. koko polttoainekierto on myrkyllisen ja radioaktiivisen saasteen levittelyä ympäristöön. Näiden vaikutusta tämän päivän ihmisten terveydentilaan vähätellään kaiken aikaa, pahin on vielä edessä. Tosin nyt on jo pikkuhiljaa haittaa alettu pienentämään mm. sallittujen säteilyannoksien pienentämisellä.

Ei suomenkaan ydinvoimalat ole täysin turvallisia - mikään ei ole. ja sanan 'täysin' voi kyllä asian muuttumatta jättää edellisestä pois. suomen ydinvoimalat ovat kyllä esimerkillisen hyviä käyttötavoiltaan.

viidennen ydinvoimalan tarpeellisuus voidaan kyllä kyseenalaistaa. mahdolliseksi sen on tehnyt suomalainen ydinvoima itse. onnittelen, oikeasti.

Äänestä
  • "Koko polttoainekierto on myrkyllisen ja radioaktiivisen saasteen levittelyä ympäristöön."

    Ei toki ole. Itseasiassa mikään muu energiantuotantoala ei pysty yhtä tehokkaasti eristämään polttoaineitaan biosfääristä. Hyvin hoidetussa polttoainekierrossa ydinpolttoaine ei missään vaiheessa joudu kosketuksiin elollisen luonnon kanssa. Tämä toteutuu täydellisesti ainakin Suomessa ja käytännöllisesti katsoen kaikkialla länsimaissa. Uraanikaivostoiminnan yhteydessä läjittämällä varastoidan vain luonnon radioaktiivisia aineita. Tällöinkin aineiden ympräsitövaikutukset ovat hyvin rajalliset ja terveysvaikutuksia ei ole. Samoin toimitaan muussakin kaivostoiminnassa.

    "Näiden vaikutusta tämän päivän ihmisten terveydentilaan vähätellään kaiken aikaa, pahin on vielä edessä."

    Säteilyvaikutus tai muut vaikutukset eivät ulotu yleisöön, näin ollen terveysvaikutuksia ei ole.

    "Tosin nyt on jo pikkuhiljaa haittaa alettu pienentämään mm. sallittujen säteilyannoksien pienentämisellä."

    Ai pikkuhiljaa? Eihän säteilysuojelun historiassa muuta olekaan tehty kuin annosrajoja alennettu. En usko, että EU:n alueella pyrittäisiin muuttamaan vakiintunutta 20mSv:n vuosiannosta. Ainakaan perustetta sille ei ole ilmennyt.

    "Ei suomenkaan ydinvoimalat ole täysin turvallisia - mikään ei ole. ja sanan 'täysin' voi kyllä asian muuttumatta jättää edellisestä pois. suomen ydinvoimalat ovat kyllä esimerkillisen hyviä käyttötavoiltaan."

    Rohkenen olla eri mieltä: suomalaiset ydinvoimalat ovat erinomaisen turvallisia. Virheetöntä ei tässä maailmassa ole mikään, mutta korkeatasoisella turvallisuuskultturilla ja laitokset vikoja ja virheitä sietäväksi suunnittelemalla kotimaisen ydinvoiman aiheuttamat riskit on saatu kutistettua olemattomiksi verrattuna muihin energiantuotantotapoihin, muuhun teollisuuteen tai vaikkapa liikenteeseen.

    "viidennen ydinvoimalan tarpeellisuus voidaan kyllä kyseenalaistaa."

    Tarve kyllä on. Suomeessa on odotettavaissa parissa vuosikymmenessä gigawattien kapasitettivaje sähköntuotantoon, kun kulutus kasvaa talouskasvun ja teknisen kehityksen myötä ja vanhojen voimalaitosten käyttöikä lähenee loppuaan. Kysymys onkin siitä miten tuo tarve tyydytetään: fossiilla polttoaineilla vai päästöttömillä energianlähteillä.

    Äänestä

  • Tungsten kirjoitti:

    "Koko polttoainekierto on myrkyllisen ja radioaktiivisen saasteen levittelyä ympäristöön."

    ...ydinvoimalaonnettomuutta ei olisi tapahtunut, niin olisi helppoa uskoa ydinvoiman turvallisuuteen.

    Muistamme kuitenkin, mitä tapahtui Tshernobylissä, ja on sitä muitakin radioaktiivisia päästöjä tapahtunut, esimerkiksi Japanissa, joka on vähintään yhtä teknisesti kehittynyt maa kuin Suomi. Saati että suomalaiset osaisivat itse ydinvoimaloitaan suunnitella.

    Jos ydinvoima on monien mielestä liian riskialtista, niin onko sitä pakko rakentaa? Miksei asiasta ei voida pitää edes kansanäänestystä? Onko suomalaisten pakko sytyttää kymmeniä miljoonia lamppuja joka ilta aivan turhaan?

    Vaikka kovasti muuta väitetäänkin, energian säästö EI johda lamaan vaan kestävämpään kehitykseen. Ydinvoimala tuo lisää rahaa niille harvoille, jotka sitä omista syistään lobbaavat. Ei se tuo lisää rahaa perheenäideille, jotka jonkin kyselyn mukaan olivat viimeksi siirtyneet kovasti ydinvoiman kannalle.

    Äänestä

  • Stardust kirjoitti:

    On kaiken kokemani jälkeen sanottava, että olen ydinvoiman lisärakentamisen kannalla. Muuta järkevää vaihtoehtoa Suomen sähköntuotannolle ei ole.
    Venäjältä tulee jatkuvasti n. 1500 MW kyseenalaisella tavalla tuotettua sähköä. Jotkut sen seurauksista saavat kärsiä siellä. Ehkä Suomessakin.

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    "Venäjältä tulee jatkuvasti n. 1500 MW kyseenalaisella tavalla tuotettua sähköä."

    Et kai ihan tasissasi usko sieltä sähköä tuotavan Suomen kapasiteetti vajauksen vuoksi?
    Tai, että tuonti loppuu kun viides ydinvoimala on valmis?
    Itse uskon tuonnin Venäjältä loppuvan vasta kun itä-sähkö on kalliimpaa kuin meidän.

    Mielipiteenäni ilmoitan, että järkevin ja halvin sähkön tuotantotapa olisi säästäminen.

    Äänestä

  • Stardust kirjoitti:

    ...ydinvoimalaonnettomuutta ei olisi tapahtunut, niin olisi helppoa uskoa ydinvoiman turvallisuuteen.

    Muistamme kuitenkin, mitä tapahtui Tshernobylissä, ja on sitä muitakin radioaktiivisia päästöjä tapahtunut, esimerkiksi Japanissa, joka on vähintään yhtä teknisesti kehittynyt maa kuin Suomi. Saati että suomalaiset osaisivat itse ydinvoimaloitaan suunnitella.

    Jos ydinvoima on monien mielestä liian riskialtista, niin onko sitä pakko rakentaa? Miksei asiasta ei voida pitää edes kansanäänestystä? Onko suomalaisten pakko sytyttää kymmeniä miljoonia lamppuja joka ilta aivan turhaan?

    Vaikka kovasti muuta väitetäänkin, energian säästö EI johda lamaan vaan kestävämpään kehitykseen. Ydinvoimala tuo lisää rahaa niille harvoille, jotka sitä omista syistään lobbaavat. Ei se tuo lisää rahaa perheenäideille, jotka jonkin kyselyn mukaan olivat viimeksi siirtyneet kovasti ydinvoiman kannalle.

    Vesihidasteisille voimalaitoksille, jollaisia Suomenkin voimalat ovat, ei ole sattunut yhtään yleisöä vaarantanutta onnettomutta, vaikka laitostyyppiä on yhteenlaskettuna käytetty 10000 vuotta. Tämä tekee vesihidasteisesta voimalasta turvallisemman tavan tuottaa luotettavasti sähköa, kuin mikään varteenotettava vaihtoehto.

    Riskialttius ei ole mielipidekysymys, vaan asia pitää arvioida objektiivisesti. Olisko se sitten oikein jos rajoittuneesti asiaa tunteva kansan enemmistö päättäisi vaihtaa ydinvoiman vaarallisempaan energiantuotantomuotoon, joka johtaisi ihmishenkien menetyksiin?

    Sähkön kulutus on aina kasvanut talouskasvun mukana, eikä tähän ole muutosta näkyvissä. Mutta vaikka kasvua saataisiin kovalla säästöllä ja tehokkuuden parantamisella hillittyäkin, niin silti lähitulevaisuudessa suuri joukko suomalaisia voimalaitoksia tulee käyttöikänsä päähän ja on odotettavissa gigawattien vaje tuotantotehoon. Jollakin tuo vaje pitää kattaa, kysymys kuluukin: polttovoimalla vai päästöttömillä energianlähteillä?

    "Riskialttius ei ole mielipidekysymys, vaan asia pitää arvioida objektiivisesti. Olisko se sitten oikein jos rajoittuneesti asiaa tunteva kansan enemmistö päättäisi vaihtaa ydinvoiman vaarallisempaan energiantuotantomuotoon, joka johtaisi ihmishenkien menetyksiin?"

    En tiedä, onko kukaan tehnyt Suomen ydinvoimaloista riskianalyysejä. Ainakaan niistä ei ole kansalaisille kerrottu. Miten siis voitaisiin olettaa, että kansa tuntisi asian hyvin? Se, että asiasta päätetään salassa tiedottamatta mistään mitään, ei erityisemmin herätä luottamusta. Kansan enemmistö pidetään tarkoituksella tietämättömänä asiasta.

    Juuri ydinvoimakeskusteluun (tai siis sen puutteeseen) liittyvät asiat saavat aikaan epäilyn ydinvoiman turvallisuutta kohtaan. Kun väitetään, että ydinvoima on täysin riskitöntä, ja silti onnettomuuksia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, miten sen voisikaan uskoa todeksi?

    Mikäli Suomessa tai ulkomailla tapahtuisi ydinvoimalaonnettomuus, siitä ei kerrottaisi kansalaisille. Kun mainitun Tshernobylin laskeuma saapui Suomeen, oli ajankohtaan nähden erittäin lämmin päivä ja hyvä ulkoilusää. Itse vietin kyseisen päivän hiekkalaatikolla. Asiasta tiedotettiin vasta jälkeenpäin, ilmeisesti "paniikin välttämiseksi". Miten tälläisen toiminnan jälkeen voidaan olettaa ihmisten luottavan ydinvoimaan? Tai Säteilyturvakeskukseen?

    Vaikea kuvitella riskialttiimpaa energiantuontantomuotoa kuin ydinvoima. Hiilivoima ja muut poltettavat tuohoavat kyllä sekä luonnon, että ihmisten hengitysilmaa ja lisäävät kasvihuoneilmiötä jne. Niissä ei kuitenkaan ole onnettomuusriskiä. Tämäkin pitäisi ottaa huomioon.

    Edellä mainitut syyt saavat ainakin itseni suuresti epäilemään ydinvoiman lisärakentamisen kannattavuutta ja turvallisuutta. Jos olisin nähnyt asiasta yhdenkin puolueettoman faktan, en ehkä olisi näin epäileväinen...

    Äänestä

  • Martin kirjoitti:

    "Venäjältä tulee jatkuvasti n. 1500 MW kyseenalaisella tavalla tuotettua sähköä."

    Et kai ihan tasissasi usko sieltä sähköä tuotavan Suomen kapasiteetti vajauksen vuoksi?
    Tai, että tuonti loppuu kun viides ydinvoimala on valmis?
    Itse uskon tuonnin Venäjältä loppuvan vasta kun itä-sähkö on kalliimpaa kuin meidän.

    Mielipiteenäni ilmoitan, että järkevin ja halvin sähkön tuotantotapa olisi säästäminen.

    Kun meillä on ydinvoimaa riittävästi, ei laitoksia seisoteta tuonnin takia. Nykyinen tuonti tosin johtuu vesitilanteesta. Eivät venäläisetkään pysty kilpailemaan hinnalla vesisähkön kanssa.
    Ruotsiin menee nyt n. 1000 MW, ja Inkoossa ajaa yksi blokki. Tuonti Venäjältä on vielä halvempaa kuin kivihiilisähkön teko meillä, mutta kuinka kauan..

    Säästäminen on paras keino, mutta se edellyttää sellaista sähkön hintaa, että esim. kesämökkiin ei jätetä talveksi lämpöjä päälle varmuuden vuoksi, mutu-syistä.

    Äänestä

  • Stardust kirjoitti:

    "Riskialttius ei ole mielipidekysymys, vaan asia pitää arvioida objektiivisesti. Olisko se sitten oikein jos rajoittuneesti asiaa tunteva kansan enemmistö päättäisi vaihtaa ydinvoiman vaarallisempaan energiantuotantomuotoon, joka johtaisi ihmishenkien menetyksiin?"

    En tiedä, onko kukaan tehnyt Suomen ydinvoimaloista riskianalyysejä. Ainakaan niistä ei ole kansalaisille kerrottu. Miten siis voitaisiin olettaa, että kansa tuntisi asian hyvin? Se, että asiasta päätetään salassa tiedottamatta mistään mitään, ei erityisemmin herätä luottamusta. Kansan enemmistö pidetään tarkoituksella tietämättömänä asiasta.

    Juuri ydinvoimakeskusteluun (tai siis sen puutteeseen) liittyvät asiat saavat aikaan epäilyn ydinvoiman turvallisuutta kohtaan. Kun väitetään, että ydinvoima on täysin riskitöntä, ja silti onnettomuuksia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, miten sen voisikaan uskoa todeksi?

    Mikäli Suomessa tai ulkomailla tapahtuisi ydinvoimalaonnettomuus, siitä ei kerrottaisi kansalaisille. Kun mainitun Tshernobylin laskeuma saapui Suomeen, oli ajankohtaan nähden erittäin lämmin päivä ja hyvä ulkoilusää. Itse vietin kyseisen päivän hiekkalaatikolla. Asiasta tiedotettiin vasta jälkeenpäin, ilmeisesti "paniikin välttämiseksi". Miten tälläisen toiminnan jälkeen voidaan olettaa ihmisten luottavan ydinvoimaan? Tai Säteilyturvakeskukseen?

    Vaikea kuvitella riskialttiimpaa energiantuontantomuotoa kuin ydinvoima. Hiilivoima ja muut poltettavat tuohoavat kyllä sekä luonnon, että ihmisten hengitysilmaa ja lisäävät kasvihuoneilmiötä jne. Niissä ei kuitenkaan ole onnettomuusriskiä. Tämäkin pitäisi ottaa huomioon.

    Edellä mainitut syyt saavat ainakin itseni suuresti epäilemään ydinvoiman lisärakentamisen kannattavuutta ja turvallisuutta. Jos olisin nähnyt asiasta yhdenkin puolueettoman faktan, en ehkä olisi näin epäileväinen...

    Ydinvoimalaonnettomuuksista ilmoitetaan välittömästi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sitä vaativat jo väestönsuojeluviranomaisetkin. Joditabletithan on popsittava ajoissa.

    Tsernobyl oli mitä oli. Kaikki meni pieleen, kun 'haluttiin' käyvän niin.

    "En tiedä, onko kukaan tehnyt Suomen ydinvoimaloista riskianalyysejä."

    Todennäköisyyspohjainen turvallisuusanalyysi vaaditaan Suomessa ydinenergialain mukaisen toimiluvan saamiseksi.

    "Ainakaan niistä ei ole kansalaisille kerrottu."

    No ei niistä mitään mainoskampanjaa tai tiedotustilaisuuksia pidetä, jos sellaista odotit, mutta ne ovat julkista tietoa. Kannataa kysyä lähimmästä yliopistollisesta kirjastosta tai STUK:lta.

    "Miten siis voitaisiin olettaa, että kansa tuntisi asian hyvin?"

    Analyysien oikea ymmärtäminen vaati yliopistotasoista ymmärrystä riskinarvioinnista, tilastotieteestä, ydintekniikasta ja radiologiasta. Ei tosiaan voitane olettaa, että jokainen tavallinen kansalainen olisi näissä asioissa asiantuntija.

    "Se, että asiasta päätetään salassa tiedottamatta mistään mitään, ei erityisemmin herätä luottamusta."

    Suomessa ydinenergialain ja hallitusmuodon mukainen päättäminen ydinvoiman käytöstä on julkista ja tiedot ovat lain mukaan kenen tahansa saatavilla. Kauppa- ja teollisuusministeriön sivuilta voit seurata ydinvoimalan luvitus- ja rakentamisprosessin etenemistä sitä mukaa kuin asiassa lainmukaisesti edetään:

    http://www.ktm.fi/index.phtml?menu_id=187&lang=1

    "Kansan enemmistö pidetään tarkoituksella tietämättömänä asiasta."

    Sellainen olisi laitonta. Onko sinulla esittää todisteita syytteesi tueksi? Oletko harkinnut niiden toimittamista poliisille?

    "Kun väitetään, että ydinvoima on täysin riskitöntä, ja silti onnettomuuksia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, miten sen voisikaan uskoa todeksi?"

    Ydinvoima ei ole riskitöntä, vaan siihen liittyvät riskit ovat erittäin pieniä verrattuna muihin luotettaviin sähköntuotantotapoihin sekä varsinkin niihin riskeihin, joita ihmiset pitävät arkielämässään hyväksyttävinä esimerkiksi liikenteesä.

    Vesihidasteisissa ydinvoimaloissa, jollaisia suomalaiset voimalat ovat, ei ole ikinä sattunut yleisöä vaarantanutta onnettomuutta.

    "Mikäli Suomessa tai ulkomailla tapahtuisi ydinvoimalaonnettomuus, siitä ei kerrottaisi kansalaisille."

    Suomen viranomaiset tiedottavat viipymättä säteilyvaarasta radiossa, televisiossa ja tarvittaessa kaiuttimilla. Nykyisin myös kaikki lähialueen naapurimaat ovat IAEA-järjestelmän puitteissa sitoutuneet kertomaan merkittävistä ydinlaitostapahtumista Suomen viranomaisille. Edelleen lähialueilla toimivissa venäläisvoimaloissa on automaattisia säteilymittareita, jotka välittävät tietonsa suoraan Suomen viranomaisille. Lisäksi säteilytilanne koko maassa on milloin tahansa, kenen tahansa tarkistettavissa teksti-TV:stä tai Internetistä (www.stuk.fi/sateilytilanne). Väetöä uhkaava säteilytilanne ei Suomessa jää huomaamatta tai tiedottamatta.

    "Kun mainitun Tshernobylin laskeuma saapui Suomeen, oli ajankohtaan nähden erittäin lämmin päivä ja hyvä ulkoilusää. Itse vietin kyseisen päivän hiekkalaatikolla. Asiasta tiedotettiin vasta jälkeenpäin, ilmeisesti 'paniikin välttämiseksi'."

    Asiasta tiedotettiin jälkikäteen koska Neuvostoliiton viranomaiset eivät tiedottaneet asiasta. Suomeen tullessaan laskeuman pitoisuudet olivat laimenneet niin, että niiden vaikutus oli huomattavasti luonnon taustasäteilyä alhaisempi. Säteilytaso ei noussut merkittävästi, eikä säteilyvaaraa tai tarvetta väestönsuojelutoimenpiteille missään vaiheessa ollut, eikä viranomaisilla siten mitään mitä tiedottaa.

    "Miten tälläisen toiminnan jälkeen voidaan olettaa ihmisten luottavan ydinvoimaan? Tai Säteilyturvakeskukseen?"

    Suomen viranomaiset toimivat juuri ohjeiden ja oikeiden toimintatapojen mukaan. Toki Neuvostoliiton viranomaiset osoittautuivat asiassa hyvin epäluotettaviksi, mutta asia on parantunut huomattavasti Venäjällä kun maan ydinturvallisuudessa on otettu käyttöön kansainvälisiä toimintatapoja ja lisäksi lähialueen voimalaitoksiin on asennettu on Suomeen automaattisesti tietonsa välittäviä säteilymittareita.

    Ei ole ilmennyt mitään syytä epäillä, etteivätkö Suomen viranomaiset tuolloin olisi viiveettä tiedottaneet vaarasta ja aloittaneet väestönsuojelutoimenpiteitä, jos tarvetta olisi ollut, mutta kuten sanottu säteilyn määrä ei Suomessa koskaan kohonnut niin, että minkäänlaista akuuttia vaaraa tai tarvetta suojelulle olisi ollut.

    "Vaikea kuvitella riskialttiimpaa energiantuontantomuotoa kuin ydinvoima."

    Päinvastoin. Riskinarvioiden nojalla suomalaiset ydinvoimalat ovat itseasiassa kaikkein pieniriskisin voimalatyyppi. Tätä tulosta tukee myös se kokemusperäinen tieto, että vesihidasteisia ydinreaktoreita on käytetty yhteensä 10000 vuotta sähköntuotannossa ilman yhtään yleisöä vaarantanutta onnettomuutta.

    "Hiilivoima ja muut poltettavat tuohoavat kyllä sekä luonnon, että ihmisten hengitysilmaa ja lisäävät kasvihuoneilmiötä jne. Niissä ei kuitenkaan ole onnettomuusriskiä. Tämäkin pitäisi ottaa huomioon."

    Olet oikeassa, että fossiilisiin polttoaineisiin liittyy vääjäämättä kansanterveydellisiä vaikutuksia, joita ydinvoiman normaalikäytössä ei ole lainkaan. WHO arvioi, että yksin Euroopassa hiilivoima aiheuttaa 300000 kuolemaan johtaava sairautta vuosittain. Sen sijaan väitteesi, ettei fossiilisiin polttoaineisiin liity onnettomuusriskiä, ei pidä paikkansa. Esimerkiksi tietyn sähkömäärän tuottamiseen fossiilisia polttoaineita tarvitaan yli 100000-kertainen määrä verrattuna ydinpolttoaineeseen. Tämä tietää noin 100000-kertaista määrää kuljetuksia ja siten 100000-kertaista määrää liikenneonnettomuuksia. Lisäksi fossiilisiin polttoaineisiin liittyy huomattava suuronnettomuusriski tankkerihavereiden, kaasuräjähdysten, jalostamotulipalojen yms. muodossa.

    "Edellä mainitut syyt saavat ainakin itseni suuresti epäilemään ydinvoiman lisärakentamisen kannattavuutta ja turvallisuutta. Jos olisin nähnyt asiasta yhdenkin puolueettoman faktan, en ehkä olisi näin epäileväinen..."

    Jaa-a. En voi kuin kehoitta tutustumaan aiheeseen tarkemmin. Toki paljon on liikkeellä lobbaustarkoituksessa esitettyä tietoa, mutta ehkä voisit etsiä yliopistojen, säteilyturvakeskuksen, ministeriöiden, VTT:n, YK-järjestöjen tai vastaavien puolueettomien julkisrahoitteisten tahojen tuottamaa tietoa. Laitan alle pari linkkiä tietolähteisiin.

    Teknillisen korkeakoulun ydinenergiatekniikan perusteet -kurssin vaatimuksiinkin kuuluvat Finergyn hyvät perusjulkaisut aiheesta:

    1. Hyvä tietää ydinvoimasta:
    http://www.energia.fi/attachment.asp?Section=507&Item=702

    2. Hyvä tietää säteilystä:
    http://www.energia.fi/attachment.asp?Section=507&Item=5575

    3. Hyvä tietää uraanista:
    http://www.energia.fi/attachment.asp?Section=507&Item=694

    4. Hyvä tietää ydinjätteestä:
    http://www.energia.fi/attachment.asp?Section=507&Item=695

    Kauppa- ja teollisuusministeriö ydinvoimasta:
    http://www.ktm.fi/index.phtml?menu_id=183&lang=1

    Säteilyturvakeskus ydinvoimalaitoksista:
    http://www.stuk.fi/ydinvoimalaitokset/

    VTT:n ydinalan portaali
    http://www.vtt.fi/nuclear/

    VTT:n sivuilta Atomiteknillisen seuran lehti
    http://www.vtt.fi/pro/pro1/ats/atslehti.html

    ...toivoa, että olet oikeassa. Varsinkin kun ei minulla ole mitään vaikutusmahdollisuuksia asiaan.

    Sopii myös toivoa, että Tshernobyl oli ainoa tapaus, kun asiasta ei tiedoteta. Siitä, että miksi niin oli tai joutuiko joku siitä vastuuseen minulla ei ole tietoa. Ilmeisesti ei joutunut. Voisiko siitä päätellä, että he tekivät juuri niin kuin oli tarkoituskin? En tosin ymmärrä kenelle moisesta olisi hyötyä.

    Ydinvoima on etupäässä teollisuuden intressi. Teollisuudella taas on hyvin vähän intressejä ihmisten tai luonnon hyvinvoinnin puolesta, minkä nyt osoittaa esimerkiksi haitallisten lisäaineiden käyttö ja eläinten kohtelu elintarviketeollisuudessa. Tästä syystä olisi hauskaa kuulla mitä esimerkiksi tutkijat (muut kuin teollisuuden palveluksessa olevat) ovat asiasta mieltä.

    Fossiilisten polttoaineiden kuljetusten aiheuttamien liikennekuolemien ottaminen mukaan laskuihin on vähän kaukaa haettua. Seuraavaksi joutuisimme ottamaan mukaan öljystä käytävien sotien aiheuttamat kuolemat. Eivätkä kai uraanikaivoksetkaan aivat turvallisia ole. Se, että fossiilisten polttoaineiden polttamisesta aiheutuvat ilmansaasteet aiheuttavat kuolemia on aivan totta ja asia on sama kuin mahdollisella säteilyllä.

    Säteilyähän ihmiset saavat myös röntgen- ja magneettikuvauksessa (varjoaineesta). Ne aiheuttavat laskennallisesti jonkin tietyn määrän kuolemia vuodessa. Hyödyn on silti ajateltu olevan suurempi. Kuitenkin lääkärit tuntuvat usein unohtavan asian ja määräävät ihmisiä turhiin tutkimuksiin. Itse olen ollut monessa röntgenkuvauksessa ja kerran magneettikuvauksessa, joista jokainen on ollut "turha", siis mitään ei ole niissä löytynyt.

    Toivoisin joka tapauksessa vähän avoimutta ydinvoimakeskusteluun. Sellaista tutkimustulosta, jota eivät kaikki voisi ymmärtää, ei ole vielä keksittykään. Jos jotain ei muka voi ymmärtää, niin silloin on selittäjässä vikaa. Ihan oikeasti.

    Jos kysytään ihmisten mielipiteitä asiaan, tai jos asia on sellainen, johon tulisi kysyä mielipiteitä, niin kyllä silloin asia pitäisi jotenkin myös esitellä ihmisille.

    En ehtinyt vielä lukea kaikkia antamiasi linkkejä, mutta osa viittasi Energia-alan Keskusliitto ry:n julkaisuihin. Niihin luotan yhtä paljon kuin ala-asteikäisille koululaisille jaettavaan UPM-Kymmenen satukirjaan. Samalla kaatavat Metsähallituksen kanssa surutta niitä harvoja aarnimetsiä, joita enää on jäljellä. Siitä minulla on aivan omakohtaisia kokemuksia.

    Mainittu kirjanen saa oikeastaan minut niin sanattomaksi, etten tiedä mitä siitä pitäisi edes sanoa. Mieleni tekisi lähinnä kuristaa ne, jotka sen tekemisestä ja jakamisesta koululaisille ovat vastuussa. Maassa, jossa sellaisia jaetaan koululaisille, ei oikein voi tuntea olevansa turvassa.

    Mielestäni epäluuloni on perusteltua. Emme suinkaan elä missään kansankodissa, vaan teollisuusjohtajat voivat maassamme tehdä lähes mitä vain. Eiköhän heillä ole paljon vaikutusvaltaa myös päättäjiin.

    Saanko muuten kysyä, mikä on oma taustasi, eli oletko jollakin tavalla tekemisissä ydinvoiman kanssa, vai tiedätkö muuten vain asiasta paljon?

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    Ydinvoimalaonnettomuuksista ilmoitetaan välittömästi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sitä vaativat jo väestönsuojeluviranomaisetkin. Joditabletithan on popsittava ajoissa.

    Tsernobyl oli mitä oli. Kaikki meni pieleen, kun 'haluttiin' käyvän niin.

    Onko tietoa?

    Äänestä

  • Stardust kirjoitti:

    Onko tietoa?

    Kun riittävästi kytketään suojauksia pois reaktorin ollessa vaarallisesti ladattu, kaivetaan siinä verta nenästä.
    Moskova taas halusi, ettei sellaista onnettomuutta satu, ja niin tapahtumasta ei uskallettu ilmoittaa 'mihinkään' pitkään aikaan. Ei edes pelastustöihin osallistunut väki tiennyt alueen valtavista säteilyannosnopeuksista.
    Ne, jotka tiesivät, pötkivät pakoon.

    Äänestä

  • Stardust kirjoitti:

    ...toivoa, että olet oikeassa. Varsinkin kun ei minulla ole mitään vaikutusmahdollisuuksia asiaan.

    Sopii myös toivoa, että Tshernobyl oli ainoa tapaus, kun asiasta ei tiedoteta. Siitä, että miksi niin oli tai joutuiko joku siitä vastuuseen minulla ei ole tietoa. Ilmeisesti ei joutunut. Voisiko siitä päätellä, että he tekivät juuri niin kuin oli tarkoituskin? En tosin ymmärrä kenelle moisesta olisi hyötyä.

    Ydinvoima on etupäässä teollisuuden intressi. Teollisuudella taas on hyvin vähän intressejä ihmisten tai luonnon hyvinvoinnin puolesta, minkä nyt osoittaa esimerkiksi haitallisten lisäaineiden käyttö ja eläinten kohtelu elintarviketeollisuudessa. Tästä syystä olisi hauskaa kuulla mitä esimerkiksi tutkijat (muut kuin teollisuuden palveluksessa olevat) ovat asiasta mieltä.

    Fossiilisten polttoaineiden kuljetusten aiheuttamien liikennekuolemien ottaminen mukaan laskuihin on vähän kaukaa haettua. Seuraavaksi joutuisimme ottamaan mukaan öljystä käytävien sotien aiheuttamat kuolemat. Eivätkä kai uraanikaivoksetkaan aivat turvallisia ole. Se, että fossiilisten polttoaineiden polttamisesta aiheutuvat ilmansaasteet aiheuttavat kuolemia on aivan totta ja asia on sama kuin mahdollisella säteilyllä.

    Säteilyähän ihmiset saavat myös röntgen- ja magneettikuvauksessa (varjoaineesta). Ne aiheuttavat laskennallisesti jonkin tietyn määrän kuolemia vuodessa. Hyödyn on silti ajateltu olevan suurempi. Kuitenkin lääkärit tuntuvat usein unohtavan asian ja määräävät ihmisiä turhiin tutkimuksiin. Itse olen ollut monessa röntgenkuvauksessa ja kerran magneettikuvauksessa, joista jokainen on ollut "turha", siis mitään ei ole niissä löytynyt.

    Toivoisin joka tapauksessa vähän avoimutta ydinvoimakeskusteluun. Sellaista tutkimustulosta, jota eivät kaikki voisi ymmärtää, ei ole vielä keksittykään. Jos jotain ei muka voi ymmärtää, niin silloin on selittäjässä vikaa. Ihan oikeasti.

    Jos kysytään ihmisten mielipiteitä asiaan, tai jos asia on sellainen, johon tulisi kysyä mielipiteitä, niin kyllä silloin asia pitäisi jotenkin myös esitellä ihmisille.

    En ehtinyt vielä lukea kaikkia antamiasi linkkejä, mutta osa viittasi Energia-alan Keskusliitto ry:n julkaisuihin. Niihin luotan yhtä paljon kuin ala-asteikäisille koululaisille jaettavaan UPM-Kymmenen satukirjaan. Samalla kaatavat Metsähallituksen kanssa surutta niitä harvoja aarnimetsiä, joita enää on jäljellä. Siitä minulla on aivan omakohtaisia kokemuksia.

    Mainittu kirjanen saa oikeastaan minut niin sanattomaksi, etten tiedä mitä siitä pitäisi edes sanoa. Mieleni tekisi lähinnä kuristaa ne, jotka sen tekemisestä ja jakamisesta koululaisille ovat vastuussa. Maassa, jossa sellaisia jaetaan koululaisille, ei oikein voi tuntea olevansa turvassa.

    Mielestäni epäluuloni on perusteltua. Emme suinkaan elä missään kansankodissa, vaan teollisuusjohtajat voivat maassamme tehdä lähes mitä vain. Eiköhän heillä ole paljon vaikutusvaltaa myös päättäjiin.

    Saanko muuten kysyä, mikä on oma taustasi, eli oletko jollakin tavalla tekemisissä ydinvoiman kanssa, vai tiedätkö muuten vain asiasta paljon?

    "Sopii myös toivoa, että Tshernobyl oli ainoa tapaus, kun asiasta ei tiedoteta. Siitä, että miksi niin oli tai joutuiko joku siitä vastuuseen minulla ei ole tietoa. Ilmeisesti ei joutunut. Voisiko siitä päätellä, että he tekivät juuri niin kuin oli tarkoituskin? En tosin ymmärrä kenelle moisesta olisi hyötyä."

    Kuten sanottua se, että asiasta ei tiedotettu johtui Neuvostoliiton viranomaisten päätöksestä olla tiedottamatta. En tiedä kuka/ketkä oli vastuussa tuosta päätöksestä ja joutuiko hän/he vastuuseen asiasta. Pahinta on että alueella, jossa on havaittu päästöjen aiheuttamia terveyshaittoja, eli lähinnä Valko-Venäjällä, käytännöllisesti kaikki terveyshaitat olisivat olleet vältettävissä jos viranomaiset olisivat antaneet ajoissa oikeat toimintaohjeet ja suojelleet ihmisiä. Suomessa säteilytaso ei noussut merkitsevästi luonnon normaalista taustasäteilystä, eivätkä Suomen viranomaiset viivytelleet tai tehneet muutakaan virkavirhettä. Väestölle vaarallinen säteilytason nousu olisi kyllä automaattimittareilla havaittu, mutta Tshernobylin tapauksessa vaaraa ei ollut. Nyttemin Venäjä ja Ukraina ovat IAEA-järjestelmän puitteissa sitoutuneet ilmoittamaan viivyttelemättä IAEA:n jäsenille, Suomi mukaanlukien, jos sattuu uhkaava ydinlaitostapahtuma.

    "Ydinvoima on etupäässä teollisuuden intressi. Teollisuudella taas on hyvin vähän intressejä ihmisten tai luonnon hyvinvoinnin puolesta, minkä nyt osoittaa esimerkiksi haitallisten lisäaineiden käyttö ja eläinten kohtelu elintarviketeollisuudessa."

    Ydinvoima on tuotantokustannuksiltaan niin edullista, että yritysten on mahdollista maksattaa hyvä ydinturvallisuus sähkön käyttäjillä. Uusi ydinvoimala maksaa luokkaa 3 miljardia euroa, josta ainakin 2 miljardia menee ydinturvallisuuteen. Teollisuus siis kyllä panostaa turvallisuuteen ja se toki on heidänkin etunsa. Mutta vaikka pitäisimmekin ydinvoimateollisuutta pohjimmiltaan epäluotettavana - ja krittisyys toki on vain oikein - on ydinvoimateollisuudessa harvinaisen läpitunkeva ja kattava julkinen valvonta ja valvontaviranomaisilla on laajat oikeudet sulkea määräyksistä laistava voimala. Suomalaista ydinvoimaa valvoo Kauppa- ja teollisuusministeriö, STUK, Euratom ja IAEA. STUK:lla ja IAEA:lla on jokaisessa voimalassa lisäksi jatkuvatoimisia automattisia valvontalaitteita.

    "Tästä syystä olisi hauskaa kuulla mitä esimerkiksi tutkijat (muut kuin teollisuuden palveluksessa olevat) ovat asiasta mieltä."

    Suomessa ydinvoiman turvallisuuden valvonnasta vastaa riippumaton, julkisrahoitteinen viranomainen: Säteilyturvakeskus. Heidän tietonsa Suomen ydinvoimasta voit lukea netistä:

    http://www.stuk.fi/ydinvoimalaitokset/

    Myös Yhdistyneiden Kansakuntien alaisuudessa toimii Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA, joka on alan kansainvälinen valvontaviranomainen ja mm. valvoo ydintekniikkaa koskevien kansainvälisten sopimusten noudattamista. Tohtori Hans Blix, joka tuli tunnetuksi YK:n Irakin asetarkastusryhmän johtajana, kirjoitti ydinvoimasta ollessaan vielä IAEA:n pääjohtaja. Voit lukea artikkelin Googlen välimuistista:

    http://www.google.fi/search?q=cache:-906rNS6bZ8J:www.rca.iaea.org/regional/newFiles/article.html+%22Energy,+Economics,+Environment+and+Nuclear+Power%22&hl=fi&ie=UTF-8

    "Fossiilisten polttoaineiden kuljetusten aiheuttamien liikennekuolemien ottaminen mukaan laskuihin on vähän kaukaa haettua."

    Kuolemantapaus on kuolemantapaus. Fossiilisten polttoaineiden valtavien määrien liikuttamisessa kuolevat ja vammautuvat ihmiset ovat todellisuutta, joka voitaisiin välttää käyttämällä vaihtoehtoisia energianlähteitä. En ymmärrä miksi heidän kuolemansa olisi sen "kaukaa haetunpaa" kuin muutkaan onnettomuudet. Puhutaanhan Euroopan tasolla ainakin sadoista ihmisistä vuosittain.

    "Seuraavaksi joutuisimme ottamaan mukaan öljystä käytävien sotien aiheuttamat kuolemat."

    Ehkä pitäisi. Niistäkin monet olisivat vältettävissä käyttämällä vaihtoehtoisia energianlähteitä.

    "Eivätkä kai uraanikaivoksetkaan aivat turvallisia ole."

    Australia ja Kanada ovat maailman suurimmat uraanintuottajat; ne tuottavat enemmän kuin kaikki muut maat yhteensä. Katson että näissä maissa voidaan luottaa työturvallisuuden ja viranomaisvalvonnan olevan hyvällä tolalla. Lisäksi Euroopassa saadaan paljon ydinpolttoainetta kierrätyksestä ja ydinaseiden purkamisesta. Mitä tulee muihin tuottajiin, niin parannettavaa varmaan on, mutta en usko että olisi oikein kieltää heitä tuottamasta uraania.

    "Se, että fossiilisten polttoaineiden polttamisesta aiheutuvat ilmansaasteet aiheuttavat kuolemia on aivan totta ja asia on sama kuin mahdollisella säteilyllä."

    Asia ei ole sama. Ydinvoiman normaalikäytössä yleisö tai ekosysteemi ei altistu missän vaiheessa haitalliselle määrälle säteilyä. Fossiilisten polttoaineiden normaalikäytössä yleisö altistuu jatkuvasti tahtomattaan terveydelle vaarallisille aineille ja kasvihuoneilmiön kautta koko maailman ekosysteemi ja ihmiset kärsivät haittavaikutukset.

    "Säteilyähän ihmiset saavat myös röntgen- ja magneettikuvauksessa (varjoaineesta)."

    Todentotta. Keskimääräinen suomalainen saa säteilyä noin 4mSv/vuosi, josta n. 85% luonnosta, 15% lääketieteestä ja 0,005% suomalaisesta ydinvoimasta.

    "Toivoisin joka tapauksessa vähän avoimutta ydinvoimakeskusteluun. Sellaista tutkimustulosta, jota eivät kaikki voisi ymmärtää, ei ole vielä keksittykään."

    No, kyllä kai tiivistelmän voi lukea kuka tahansa, mutta sen ymmärtäminen miten jokin todennäköisyyslaskelma jostain ydinlaitostapahtumasta on tehty kyllä vaatii pitkällisiä matematiikan opintoja.

    "Jos kysytään ihmisten mielipiteitä asiaan, tai jos asia on sellainen, johon tulisi kysyä mielipiteitä, niin kyllä silloin asia pitäisi jotenkin myös esitellä ihmisille."

    Joo, mutta asian riittävä ymmmärtäminen viisasta ja valistunutta päätöksentekoa varten vaatii liikaa. Jos kaikki pistettäisiin kansantaloustieten, energiatalouden, energiatekniikan, radiologian ja ydintekniikan kursseille, jotta heillä olisi edes perusasiantuntemus osasta asiaan liittyvistä asioista, pitäisi jokaiselta kansalailta edellyttää parinkymmenen opintoviikon opintoja. Päätöksenteostahan me maksamme poliitikoille. Tehköön työnsä, ja hyvin.

    "En ehtinyt vielä lukea kaikkia antamiasi linkkejä, mutta osa viittasi Energia-alan Keskusliitto ry:n julkaisuihin. Niihin luotan yhtä paljon kuin ala-asteikäisille koululaisille jaettavaan UPM-Kymmenen satukirjaan. Samalla kaatavat Metsähallituksen kanssa surutta niitä harvoja aarnimetsiä, joita enää on jäljellä. Siitä minulla on aivan omakohtaisia kokemuksia."

    En tunne kyseistä UPM:n kirjasta, mutta mitä Finergyn ydinenergiaa ja säteilyä koskeviin julkaisuihin tulee, pidän niitä itse perusteellisina ja tietosisällöltään kutakuinkin virheettöminä. Ne ovat sellaisenaan kelvanneet myös Teknillisen korkeakoulun ydintekniikan perusteet -kurssin oppimateriaaliksi, joten kyllä asioiden pitäisi niissä aika oikein olla.

    "Saanko muuten kysyä, mikä on oma taustasi, eli oletko jollakin tavalla tekemisissä ydinvoiman kanssa, vai tiedätkö muuten vain asiasta paljon?"

    Opiskelen energiatekniikkaa.

    Äänestä

Halusin vain tarttua tuohon väitteeseesi että:
"Kun ydinreaktori on sulanut Etelä-Suomessa, niin eipä maastamme jää paljon mitään jäljelle. Suurin osa lapsistamme kuolee säteilyn takia monen kymmenen vuoden ajan. Jos yritämme ulkomaille pakoon säteilyä ja mutantoituneita hirviä, meidät vain käännytetään huumattuina takaisin. Onko sitten kivaa?"

Voi olla että pelleilet mutta katson kuitenkin velvollisuudekseni kertoa kaikille että esim tsernobylin onnettomuudessa kuoli alunperin likimain 30 ihmistä. On toki ennusteita siitä että uhreja olisi, laskennallisten mallien(jotka perustuvat pitkälti oletuksiin), mukaan muutamia tuhansia. Tämä perustuu sen kaltaisiin olettamuksiin kuin että tietty säteilyannos tappaa tietyn prosenttimäärän ihmisistä mutta sattuneesta syystä noita malleja ei ole koskaan pystytty testaamaan käytänössä(koska kukapa haluaisi olla koekaniinina jota säteilytetään).

Käytännössä on havaittu että tsernobylin alueen lähistöllä on lasten kilpirauhassyöpä lisääntynyt muutaman prosentin. Mitään muita terveysvaikutuksia ko. onnettomuudella ei ole siis käytänössä havaittu olleen.

Näin ollen väitteet että suurin osa lapsistamme kuolee on täysin naurettavaa. ja toivonkin että mietit ensi kerralla että mitä tänne kirjoitat.

Äänestä

Juttusi on aivan uskomatonta säteilyhysteeristä soopaa! Nuijimpa huvikseni vähän:

>...ydinvoimala, jos osa väestöstä sitä vastustaa?

Onko oikein että joku ajaa autolla jos osa väestöstä sitä vastustaa?

>Ydinonnettomuuden seurauksethan koskettavat myös
>niitä, jotka ydinvoimalaa vastustivat.

Autoilunkin seuraukset koskettavat myös niitä jotka ydinvoimalaa vastustavat. Tosin, ydinonnettomuus suomalaisissa ydinvoimaloissa ei aiheuttaisi mitään merkittävää vaaraa sivullisille joten... sen sijaan pienhiukkaset, joista suurimman osan syynä on polttovoima, tappavat joka vuosi satoja tuhansia ihmisiä Euroopassa.

>Kun ydinreaktori on sulanut Etelä-Suomessa, niin
>eipä maastamme jää paljon mitään jäljelle. Suurin
>osa lapsistamme kuolee säteilyn takia monen
>kymmenen vuoden ajan. Jos yritämme ulkomaille
>pakoon säteilyä ja mutantoituneita hirviä, meidät
>vain käännytetään huumattuina takaisin. Onko
>sitten kivaa?

HAHAHAHAHAHAHAAHAHAAAAHAHAHAHAHAHAAHAAA!
En ole näin makeasti nauranut sen jälkeen kun Vastaaja kirjoitteli omia höpötyksiään.

>Onneksi Suomi on kuitenkin maailman ainoa maa,
>jossa ydinvoima on täysin turvallista.

0 kuolonuhria. Polttovoimalla vuosikymmenten saatossa kymmeniä tai satoja tuhansia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stardust kirjoitti:

...ydinvoimala, jos osa väestöstä sitä vastustaa? Ydinonnettomuuden seurauksethan koskettavat myös niitä, jotka ydinvoimalaa vastustivat.

Kun ydinreaktori on sulanut Etelä-Suomessa, niin eipä maastamme jää paljon mitään jäljelle. Suurin osa lapsistamme kuolee säteilyn takia monen kymmenen vuoden ajan. Jos yritämme ulkomaille pakoon säteilyä ja mutantoituneita hirviä, meidät vain käännytetään huumattuina takaisin. Onko sitten kivaa?

Onneksi Suomi on kuitenkin maailman ainoa maa, jossa ydinvoima on täysin turvallista. Eihän meillä ole itsemurhapommittajia, huolimattomia insinöörejä, rikkoutuvia laitteita tai mitään muutakaan uhkatekijöitä täällä kansankodissamme. On se lottovoitto syntyä Suomeen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu