Ashes to Ashes pettymys

Ei voi muuta sanoa, että aika pian toi Life on Marsin konseptin kierrättäminen ajoi metsäliiton puolelle. Pari kolme ensimmäistä osaa jaksoin katsoa, sitten aloin nukahdella ja lopulta jätin pari osaa väliin ja kaksi viimeistä osaa katsoin velvollisuudesta... ja petyin lopputulokseen, koska se ei ollut nokkela vaan tekijöillä ja näyttelijöillä ei selvästikään ollut mitään puhtia sarjan päättämiseen. Oliskohan nää kaksi sarjaa olleet retroilun sijasta retroilun tappamista. Tykkäsin enemmän Life on Marsista, koska siinä oli enemmän tollasta utopia/horror/scifi-dynamiikkaa, mutta Ashes ei edes osannut olla kunnolla kasariretroilua à la Miami Vice tai Magnum tai Dempsey&Makepiece. Onx näistä sarjoista jossain suomalaisia keskustelulistoja, vaikka tuskin on, koska olivat pikkusarjoja ja kummajaisia
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä taas pidin Ashes to Ashesista enemmän kuin Life on Marsista. Ainoastaan se otti päähän että se loppui täysin kesken. Ainakaan vielä ei edes ole tehty enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Last chance on the stairway kirjoitti:

Ei voi muuta sanoa, että aika pian toi Life on Marsin konseptin kierrättäminen ajoi metsäliiton puolelle. Pari kolme ensimmäistä osaa jaksoin katsoa, sitten aloin nukahdella ja lopulta jätin pari osaa väliin ja kaksi viimeistä osaa katsoin velvollisuudesta... ja petyin lopputulokseen, koska se ei ollut nokkela vaan tekijöillä ja näyttelijöillä ei selvästikään ollut mitään puhtia sarjan päättämiseen. Oliskohan nää kaksi sarjaa olleet retroilun sijasta retroilun tappamista. Tykkäsin enemmän Life on Marsista, koska siinä oli enemmän tollasta utopia/horror/scifi-dynamiikkaa, mutta Ashes ei edes osannut olla kunnolla kasariretroilua à la Miami Vice tai Magnum tai Dempsey&Makepiece. Onx näistä sarjoista jossain suomalaisia keskustelulistoja, vaikka tuskin on, koska olivat pikkusarjoja ja kummajaisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu