Jäykkä polvisia

Kysyisin teiltä muut helluntailaiset vieläkö seurakunnissanne on polvirukouksia ? Meillä ne on kumma kyllä loppuneet. Mikä lopetti, en tiijä. Ei voi puhua siitäkään että olisi niin vanhoja ihmisiä ei kun nuoret ja keskiikäisekkään ei polvistu. Tiedän joo ettei se asennosta ole kii. Mutta utelijaisuuttani kyselen että onko ilmiö koko suomen siionissa tällainen.
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on jäänyt historiaan. Nyt hypitään, taputetaan, tömistellään lattiaa ja lauletaan ylistyslauluja jotta päästään "oikeaan vireeseen". Jos homma ei lähde pelaamaan niin voihan aina mennä ylistyskouluun jossa opetetaan ylistystä kuten uimakoulussa uimista.

Äänestä
  • oikein ohjaaja ja kouluttajakin? Kyllä plvirukous vielä tulee, aivan varmasti, olsi vaan ihan paikallaan, että saataisiin se seurakunan omasta tahdosta ja antaa kunnia seurakunnan Päälle, kelle kunnia ja spontaani, Pyhässä Hengessä tapahtuva kiitos ja ylistys saisi tapahtua, luonnostaan, eikä koulun penkiltä opittuna ulkoisena pakkoliikkeenä ja pakko hokemisena!
    * Uskon ja elävän sana seurakuntien opetukseen kompastuttu, on otettu oppia VanhanTestamentin , varsinkin Psalmien kirjoittajien tavasta kiittää ja ylistää, nyt matkitaan heitä, eikä se voi olla niin. lakitalousakana se oli niin, silloin se tehtiin määräysten mukaan, ja Jumala siunasi sen toiminnan, mutta ei se Jeesuksen muuttamassa ajassa ole niin.
    * Nyt on annettu Pyhä Henki voimaksi ja Opettajaksi, kaikessa hengellisessä menossa ja toimnnassa. Kaikki perustuu sydämentilaan, suhteesta Jeesuksen Kristukseen Pyhän Hengen kautta.
    * Hengellisessä mielessä voidaan Vanhaakin ottaa mukaan, mutta vanha oli ja on hyvän tulevaisen varjokuvaa, joka perustui käskyihin, eläinuhreihin, Tooran ohjeisiin kauttaaltaan koko lakitalouskausi.
    * Jeesus toi uden ja paremman ajan, ja Pyhän Hengen, jota ennen ei ollut kuin muutamilla harvoilla profeetoilla ja kuninkilla. NYt se on jokaisen omistettavissa ja siitä voi jokainen saada osallisuuden, ja siinä osallisuudessa on sitten hyvä ylistää ja kiittää spontaanisti,kukin tavallaan, aivan hiljaa, taikka myrskyn lailla, itkien tai nauraen, tai molempia, se on silloin aito sydämen tila, joka malja vuotaa ylitse, ja saa puhua kilelillä, laulaa kielillä, kiittää kielillä, ennustaa ja profetoida kileillä, selittää Pyhän Hnegen kautta kieliä ja profetioita.
    * Missä on vapaus, siellä on Pyhä Henki, ja Hengen vapaus, ja se on aitoa ja koko ihmistä hoitavaa, joka kestää arkenakin, ei haihdu kokouksesta kotiin matkalla, vaan ei aina oikein saa unta onnen tähden. "Olen onnellinen, yli onnellinen, olen onnellinen, sillä Jeesuksen oma mä oon!" Runoilee laulun tekijä! Onni on yliluonnollista käsittämätöntä, järjelle mahdotonta ymmärtää, yli ymmärryksen käyvää onnellisuutta, jonka voi saada vain taivaasta, Pyhän Hengen kautta, ei mistään opintokursseista.

    Äänestä

  • "hurskaista" polvirukous- kiihkoilijoista, ja löysi raamatullisen ylistyksen, ilon ja Hengen vapauden. Jussi tekee nykyään yhteistyötä mm. Out of African kanssa.

    Äänestä

Olen nähnyt paljon, mutta eipä enään kokouksia aloiteta polvirukouksella.Tässä eräs esimerkki"Seurakunta oli kokoontunut noin 30 vuotta entisessä elokuvateatterissa (hankala polvistua) jonka tilat kunta tarvitsi muuhun tarkoitukseen.Jälkeenpäin (1/2v.)kuluttua ymmärsin, että Herra oli vaikuttanut häädön, avartanut seurakuntalaisten jalkojen tilan,vaikka siitä kerroin 3-4 lle seurak. vaikuttajalle, niin ei edes ehtoollisen nauttimisen jälkeen polvistu kukaan. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäykkäpolvisia uskovaiisia kirjoitti:

Kysyisin teiltä muut helluntailaiset vieläkö seurakunnissanne on polvirukouksia ? Meillä ne on kumma kyllä loppuneet. Mikä lopetti, en tiijä. Ei voi puhua siitäkään että olisi niin vanhoja ihmisiä ei kun nuoret ja keskiikäisekkään ei polvistu. Tiedän joo ettei se asennosta ole kii. Mutta utelijaisuuttani kyselen että onko ilmiö koko suomen siionissa tällainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu