onnettomat

Siihen tutkimuksessa ei kuitenkaan oteta kantaa, onko television katselu onnettomuuden syy vai seuraus.

- En tiedä tekisikö television sulkeminen sinusta onnellisemman, professori Robinson sanoo New York Timesille.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/115806.shtml
367051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Minä olen ollu lapsesta lähtien onneton,ei ollu
kotona sähköjäkään -50 luvulla mutta tv:tä katselin kynttilänvalossa.Onneton oon.

Äänestä
  • Mikä on televiota?

    Äänestä

eipä oo vaikuttanut, muuten kuin, tappojen näkeminen on vähentynyt

Äänestä

pitää hyvin paikkansa,sarjaa ja sarjaa.syntipukki mtv 3.televisiokanavien 7.päivää lehti..surkein kanava suomessa.yle rules

Äänestä

Itseensä ja elämäänsä kyllästyneet ruuturiippuvaiset ry puuduttavat perseitään illasta iltaan ja kaikki viikonloput tv:n ääressä. Entä ne jotka ovat kotona kaiken aikaa? Kun liikkuu myöhään illalla tai yöllä tai aamuyöllä (kuten minä töiden vuoksi), näkee kerrostalojen ikkunoista tuon sairauden. Ja voi eritellä mikä on TV:n, mikä tietokoneen kajo. Mutta samoja roikkuvaisia ne ovat nettiriippuvaisetkin, ei sen puoleen. Elämä on ohi.

Äänestä

" Onnettomat katsovat televiota ". Mitä ihmettä? Onko KERRANKIN joku tutkimus osunut oikeaan tutkimustuloksissaan? Voi tätä ihmeen päivää! Luulin jo nähneeni kaiken, mutta vasta nyt tiedän todella nähneeni kaiken, eikä ole edes aprillipäivä. Nostakaa ihmeessä noiden tutkijoiden palkkaa, ovat sen ansainneet.

Miksi television katsojat ovat onnettomia? Varmaan siksi, että ensin joutuvat ostamaan kalliin television, sitten maksamaan kalliin televisioluvan, sitten toosasta tulee huonoja ohjelmia ei se ihme ole jos siinä masentuu ja tulee onnettomaksi. Varsinkin jos televisio on ostettu osamaksulla jostain koronkirskuriliikkeestä eikä ole työtä josta saisi palkkaa, kun kaikki tult menevät laskujen maksuun ja ylensyöntiin.

Koeta nyt siinä olla onnellinen, pers´aukisena, ylipainoisena, huonojen ohjelmien vankina ja kaiken lisäksi se johon vaikutus piti tehdä uudella super-multi-mega-hyper-digi televisiolla, ei tullutkaan vaan ihastui naapurin pelleen.

Ei hätiä mitiä. Televisio vain kiinni ja ulos kävelylle, siellä voi vaikka tutustua mukaviin ihmisiin ja saada punaiset posket ja vaikka sitä ei näytetä televisiosta, niin onpa oikea ilo kuitenkin sitä arvokkaampaa.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Ylös sohvalta ja ulos elämään, siellä se onneton yksinäisyyskin katoaa. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Jos menet yksinäistä katsomaan, niin tv pauhaa vieressä koko ajan. Voisi sen toosan laittaa kiinni edes siksi hetkeksi. Onni tulee eläen!

    Äänestä

  • Näitä suoraviivaisia olettamuksia on paljon: psykologia tieteenä kun on vielä kovin pienissä kengissä taapertava vaavi. Jos viihdyt itseksesi, kirjan parissa, TV-ohjelmia tai lintujen touhua ikkunasta ruokintapaikalla seuraten, niin tämähän tarkoittaa ilman muuta, että olet a) yksinäinen ja siksi ilman muuta myös b) onneton.

    Onhan tutkimus siinä mielessä mahdolisesti oikeassakin, että silloin kun ihminen on aktiivisimmillaan, niin ei hän ehdi TV:n ääreen istahtaa. Hän rakentaa vaikkapa kesämökkiä, harrastaa jiu-jutsua, kestitsee japanilaisia vieraitaan Örnin grillillä, tai suksii kairassa valaistua latua pitkin niin maan per aktiivisti.

    Kysymys kuuluukin, että onko ihminen todellakin onnellinen vain silloin, kun on aktiivinen? Juuri tähän harhakuvitelmaan sortuenhan monet meistä polttavat itsensä loppuun ennen aikojaan. On "Pakko osallistua, pakko mennä, pakko seurustella, muuten ei ole yhteiskuntakelpoinen".

    Katselkaahan kaikki immeiset ihan rauhassa ja hyvällä omallatunnolla telkkuanne silloin kun itseänne huvittaa ja sille on aikaa. Itselleni on vuorokauden eräs prime-time, kun koittaa se ylellinen hetki, että saan vain näppylöidä Kakea.

    PS: on muuten ihan täyttä paskapuhetta, että YLE:n ohjelmat olisivat huonoja: omassakin toosassani näkyy muutama sata eri kanavaa muutamalta eriltä maksulliselta kanavapaketilta. Silti niin kovin usein on kuitenkin pakko jäädä seuraamaan jotakin mielenkiintoista dokumenttia Suomen ykköseltä tai kakkoselta.

    Äänestä

minä ainakin olisin onnettomampi jos pitäisi vahdata tietokonetta joka päivä.mutta kai nämä tietokonetta vahtaavat ovat onnellisia tavalla tai toisella,sillähän tämä tutkimus on tehty.

Äänestä

minun kohdallani. En ole onnellinen, mutta en myöskään katso televisiota. Se vain saisi ahdistuksen kasvamaan. Ennen tuijotin töllöä aivan perkeleesti, mutta siihen aikaan minulla oli muutenkin parempi olo.

Äänestä
  • Minä en katso televisiota kanssa enään paljon ollenkaan. Kun ihminen masentuu, niin ei löydä mielihyvää edes televisiosta, eikä riitä keskittymiskykykään enään oikein ohjelmien seuraamiseen.Kaikenmaailman asiat vaan pyörivät päässä.

    Äänestä

Hyvä uutinen meikäläisen kannalta! Tai sitten ei. Jessus noita tutkimuksia!
En katso telkkua juuri lainkaan. Olenko siis onnellinen tai vaan epäonneton???
Syvältä koko juttu!
Teenpä pienen pyörityksen!
Kun olen syvästi masentunut (siis onneton), silloin kaikki tv-ohjelmat on ihan suosta. Mikään ei kiinnosta, mikään ei naurata. Mut kun menee hyvin niin voihan sieltä jotain järkevää/katsottavaa joskus tullakin.
No, nää nyt oli ääripäitä. Eihän oikeat tutkimukset perustukaan marginaaliryhmien näkökulmiin. Ei varmaan tämäkään oikea tutkimus;)

Voisko se olla niin, että puuhakas ihminen ei yksinkertaisesti tarvitse televisiota. Onko puuhakas onnellinen? No, mitä mä sanoin! Syvältä koko juttu!
Telkkariohjelmat on nyt mitä on! Kenen itseensäkyllästyneen syytä se sitten lienee???? Kysynpä vaan?
Onhan se aika masentavaa skeidaa koko tv:n tarjonta;) Pysyt siis onnellisena kun et katso telkkua? Näinkö se meneekin???

Äänestä
  • niin, että: Tieto luo tuskaa!
    Kun et katso telkkaria, et muka mistään kauheuksista tiedä mitään! Niin, se syy ja seuraus! Tämä vaan jatkona edelliseen viestiini.

    Äänestä

Eihän televisiosta tule muuta kuin uusintoja Ja ostetut kanavat tulee kalliiksi.Emme ole katsoneet televisiota toukokuusta lähtien enkä kaipaa koko rakkinetta enää.

Äänestä

Jos ei olisi televisiota niin olisi vain hiljaisuus ja tyhjyys sekä ajatukset alkais kiertämään menneissä surullisissa asioissa. Television ruutu on ikkuna toiseen maailmaan.

Äänestä

Näinhän se on. Ei television katselu mitään elämää oo eikä sitä tee mieli katsoa ainakaan tuntia enempää jos on onnellinen. Teeveen sammuttaminen auttais kyllä niin alkaa tulla arjenasiat, oma elämä taas mieleen. Kun ei oo päässä päällimäisenä mielessä se miten salkkareissa käy!

Äänestä

kyllä, se on vakavaa. hullut nauravat tälle vakavalle sairaudelle.. haha hohoo
niin itellä telkkaria ei oo ollu 4kk ja still fly ja flyer than before

Äänestä

Talous on kunnossa, käyn työssä mistä pidän, kaunis rakastavainen nainen vierellä joka odottaa meille lasta... Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni tällähetkellä MUTTA, iso kysymys onkin nyt: Tykkään katsoa tv:tä varsinkin jotkin ohjelmat ja iltaisin joskus elokuvia.
Olen onnellinen varsinkin kun on viikonloppu "vaikka pidänkin työstäni" mutta työviikon jälkeen on mukava levähtää... Eli viikonloppu on hienoa aikaa ja silloin tulee kivasti rentouduttua elokuvien kera oman kauniin naiseni/lapsen ja koiran kera, se on parasta aikaa MUTTA olenko sittenkin onneton juuri silloin viikonloppuna? HEHEEHEHEHEEHEH Eli kantani varmaan hoksaatte ihan silkkaa paskaa

Äänestä
  • Huhkit työssä, makaat sohvalla katsomassa lasitoosaa ja kun parikolme kertaa viikossa saat lootaa, siinä sinun lyhytsavuinen tylsä elämä on. Et varmaan osallistu kotitöihinkään. Olet tyypillinen "kun minä käyn töissä" sohvalla röhkivä nuljake. Näin se menee. Kuinkahan onnesi suorastaan kirkuu kun lapsi tulee kuvioihin? Se muuten häiritsee monia sohvalla röhnöttäjiä, se lapsi. Elämäsi soljuu ohi, itsehän et sitä huomaa, että vähän ajan kuluttua olet edelleen sohvalla, mutta ylilihoneena sikana. Ellei se lapsi ennen sitä tuota eroa kun "kodin ja tv rauhasi" on järkkynyt. Ethän saa lootaakaan enää entiseen malliin. Lapsi syö ajan ja äidin hermot.

    Äänestä

Uskon että monien kohdalla tuo on ihan väärässä. Itse en todellakaan ole onnellinen, enkä varsinkaan tuhlaa aikaa tv:n katsomiseen, hyvä jos edes yhtä tuntia viikossa tulee katsottua.

Äänestä
  • siota melko paljon: Suomen TV ja Svea-paketti. Hyviä ohjelmia kyllä riittää.

    Äänestä

voi kamalaa, hoitakoon valtio vain virran

Äänestä

Olin pitkään ilman kanavia kun boxi hajosi enkä mielenosoitukselliseti hankkinut uutta. Ensialkuun meni ihan hyvin, mutta sitten aloin kaivata ihjelmia. Lopulta kuitenkin hankin uuden digilaatikon. Olotila ei ole suuremmin muuttunut, ehkä olen hippasen onnellisempi kun saan taas katsoa telkkaria.

Kyllä minä käyn töissä (osa-aikaisesti), teen kotitöitä, vietän aikaa mieheni ja perheeni kanssa ja urheilen vähintään tunnin päivässä. Aikaa television katselulle kyllä jää. En tosin ole kovin sosiaalinen, kavereita en juuri tapaa kuin töissä, mutta turha sitä on television piikkiin laittaa. Sellainen minä olen. Varmaan jos elämässä olisi enemmän kiireitä, lapsia tai täyspäiväinen työ, jäisi telkkari vähemmälle.

YK on julkistanut televisiottoman päivän. Kuulin ihan ohi mennen, joten en tiedä asiasta enempää, eli onko päivällä joku yleväkin tarkoitus. En todellakaan aio olla katsomatta telkkaria vain koska YK päättää niin. Televisiosta tulee hauskoja ohjelmia ja minä halua katsoa niitä. Uutisia en juuri katso, siellä on yleensä vain ikäviä asioita.

Äänestä
  • Itse lopetin tv:n katselun viime helmikuussa. Alussa oli pahat vieroitusoireet, mutta katsokaapas nyt! En tarvitse isoa lasisilmää josta tulee BB tason idioottiohjelmia ja väkivaltaa.
    Sitäpaitsi monet uutisohjelmat, siis uutiset, tulee samanaikaisesti radiosta. Sieltä YLE:n puolelta.
    Surkeasta tarjonnasta en suostu lupamaksua maksamaan. Näin on asiat.

    Äänestä

www.telkku.com

Äänestä

ees mitään.

Äänestä

En ole armeijan jälkeen enää kattonut televisiota käytännössä ollenkaan. Joitain auto-ohjelmia tullut silloin tällöin seurattua. Mutta niitäkin vain kerran pari kuukaudessa tai harvemmin. Olen ollut lähes televisiotta kesästä -06 lähtien.

Väitän kuitenkin että suurin osa paljon televisiota katsovista ovat onnellisempia kuin minä!

Äänestä

Jenkeistä suurin osa on pöylypäitä, katsoivat telkkua tai ei. Moiseen kulttuuriin tehty tutkimus ei myöskään sovi muualle, joten se siitä...

Äänestä

Täällä nyt kovasti jokainen kirjoittaja painottaa, että minä en katso televisiota. Vai niin, onko täällä netissä roikkuminen muka jotenkin sivistyneepää ja hyväksytympää käytttäytymistä. Netti orjuuttaa ja tarjoaa kaikki maailman pahuuden ja saastan, missä TV on pikkutekijä. Antakaa toki meidän onnellisten katsoa Salkkarit ja Emmentaalit rauhassa.

Äänestä
  • Tätä juuri ihmettelen? Elektroniikka-liikeissä
    aina mahdottomasti Tv:n ostajia ja mistä
    ihmiset keskustelee, katsoitko eilen sitä ja
    tätä!

    Äänestä

sen enempää tv:tä kuin nettiäkään. Hyvin ehdin surffailla täällä työpaikallakin sen vähän mitä nettiä oikeasti tarvitsen.

Olen melko varma, että olen onnellisempi näin kuin silloin, jos tuijottelisin kaiket illat ja viikonloput jotain tyhmää lootaa.

Aika hyvä pointti on muuten sekin, kun työkaverit toteaa, että onneks BB loppuu. Siihen voin kysyä, että onko sitä pakko katsella. Vastaus kuuluu, että "siinähän se just onkin". Työkaverit on siis töllöriippuvaisia. Aika säälittävää.

Äänestä

lähtien. Jokainen valitsee katsooko sitä vai ei. En usko, että siten voidaan määritellä onko onnellinen vai onneton. Mietin vain mitä on tullut tv:n tilalle? enemmän oloa tietsikan ääressä? lukemista/urheilua...

Katselkaa vaan tv:tä ne, jotka haluavat...voit kuitenkin miettiä, mitä oikeasti haluat katsoa. mulle sieltä ei tullut riittävästi hyviä ohjelmia ja siksi en halua turhasta maksaa..

Äänestä

...ole silloin ku katon telkkuu.Johtuneeko siitä että on vain yksi ohjelma jonka katson ja se on hauskimmat kotivideot.Silloin en tunne itseeni onnettomaks,eikä järjellä ajateltuna vois mitenkään tunteekkaan.

Äänestä

Kyllä mä katselen itse mieluummin nykyään netin kautta nettivideoita esim. tästä nettivideo-oppaasta http://www.tvnewsradio.com/ ja tv:tä en ole aikoihin edes avannut. Samalla voi kanssa keskustella muiden kanssa netissä erilaisista ohjelmista ja heittää kommentteja. Paljon mukavampaa kuin sohvalla töllöttäminen.

Äänestä

Hmm, siis onko ihmisten onnellisuus sitten verrannollinen telkkarin kokoon? Isot taulutelkkarit - todella onnettomat yksilöt! :D

Ainahan kun telkkarin kattelusta puhutaan, niin kaikki sanoo, että "enhän mä sitä tarvii, tuskin koskaan katon ja jos katon niin vaan uutiset ja asiaohjelmat"
Kyllä mä tykkään telkkaria katsella ja kaikkea sitä skeidaa mitä sieltä tulee, mut teen myös muutakin :)
Enkä tunne olevani onneton....

Äänestä

Näin on, ja olen surullinen nähdessäni vanhempieni, tai kenenkään, katovan teeveetä. Ei siinä mitään pahaa ole sinänsä, mutta sitäkin voi väärinkäyttää kuten alkoholia.

Netti on asia erikseen, jos sekin pysyy hanskassa. Mutta esim youtuben videoiden katselu on sivistystä. Päätät itse mitä tietoa etsit, jne. TV:n katsoja on määrätyn ohjelmiston orja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katsovat tvtä kirjoitti:

Siihen tutkimuksessa ei kuitenkaan oteta kantaa, onko television katselu onnettomuuden syy vai seuraus.

- En tiedä tekisikö television sulkeminen sinusta onnellisemman, professori Robinson sanoo New York Timesille.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/115806.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu