Taisinpa valehdella - suonette anteeksi

Spesialistitkaan eivät havainneet erhettäni,
joten täällä voi valitettavasti kirjoittaa ihan
mitä vaan. Väitin että uusin Suuri Taistelu (2005)
ei enää esitä välivuotta ilman Välittäjää.
Riitta olisi varmasti havainnut huolimattomuuteni.

Kyllä adventtikirkko yhä opettaa, sittenkin, että
"vanhurskaiden täytyy elää pyhän Jumalan edessä
ilman Välittäjää" (s.388). Nimittäin "kun Jeesus
poistuu pyhäköstä".
Se oppi vain on siirretty "Ahdistuksen aika"-luvussa
(39.) toiseen osioon. "Kestävä usko"-kappaleesta
luvun alkuun, pääkappaleeseen korotettu!
Ja "Kestävä usko"-kappaleeseen sen tilalle on
LISÄTTY oppi siitä, että parantamistoimintaa
harjoittavat pahojen henkien vallassa olevat
saarnaajat, eikä Jeesus. (V. 2005 - ss. 388-394.

POISTETTU sensijaan on kappale "Täydelliset Kristuksessa"!
Tietysti. Sillä tärkeämpää on
pelotella välivuodella, jolloin meidän täytyisi
olla itse täydelliset ihan luonteen kehitystä
myöden. Ei onnistu, jos olemme täydelliset
Kristuksessa - sillä onhan silloin yhdentekevää,
jos Hän vaikka poistuisi hetkeksi pyhäköstä tai valtaistuimelta.

Onhan temppelin Herra, joka
temppelin pyhittää, suurempi kuin temppeli.
Hänessä olemme täydelliset vaikka Hän minne
poistuisi välillä. Joten tuo "täydelliset
Kristuksessa" on ollut asiallsita poistaa,
jotta pelottelu tehoaisi tietämättömiin.

RAAMATUN OPPI TÄYDELLISYYDESTÄMME KRISTUKSESSA

Hepr 8:1
Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,

Hepr. 7:25
jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.


EVANKELIUMI KAIKKEEN MAAILMAAN

Mikä meitä vaivaa? Maailman evankelioimiseen
liittyvän tilannekatsauksen laitoin esiin,
Pakistanin osalta - ei juurikaan kiinnostanut.
Maaillman tärkein asia on evankeliumi kaikkeen
maailmaan!
Saanko tarjota sitä uudestaan ...

Lakiko piiskaa ja kasvattaa länsimaisia hyvinvoivia
kristittyjä lähtemään mm. Pakistaniin, julistamaan
Kristusta hinduista, muslimeista ja kristityistä
koostuvalle rutiköyhälle kansalle?

Löytyy parempikin selitys:

2. Kor. 5:14
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
jotka olemme tulleet tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet;

Niin - kuolleet täytyy herättää, Kristukselle.

Tuorein kampanja Pakistanissa järjestettiin
12 pv hirvittävän pommi-iskun jälkeen.
Ulkomaalaisia oli kehotettu poistumaan.

Islaminuskoinen toimittaja totesi, ettei koskaan
ole nähty niin suurta ihmisjoukkoa, kuin mitä
oli ulkoilmastadionilla kuulemassa Peter Youngrenia ja tiimiä.

Siinäpä haastetta adventtitotuuden levittäjillekin - mennä sinne missä saadaan suosio.
Taitaa kuitenkin olla niin, ettei lakiusko anna
riittävästi potkua armon evankeliumin viemiseen,
eikä edes adventtitotuuden markkinoimiseen?

Ainakin vuoteen 1844 asti rakkaus pakotti
julistamaan alkuajan evankeliumia:

1.Kor 9:16 -17
16
Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!
17
Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.

Tuskinpa on Jumalasta sellainen ajatus, että
vuodesta 1844 tulisi lain varjolla (sapatti)
alkaa julistaa ns. adventtitotuutta.
Vaan, Paavalin opetuksesta saamme pitää kiinni
maailman loppuun asti.

Lisää armoa ja totuutta, Kristuksen tuntemisen kautta! Riitta - tuohan lisää asiaa puitavaksi,
sinulla kun on laajempi tietoarsenaali.

Laki ei kyennyt pakottamaan - onnistuuko rakkaus?

3

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksin kriisien keskellä

      Kun Jeesus poistuu pyhäköstä, pimeys peittää maan asukkaat. Vanhurskaiden täytyy elää pyhän Jumalan edessä ILMAN VÄLITTÄJÄÄ.

      Niin siinä lukee, ei Herran Sanassa, vaan Ellenin
      Suuressa Taistelussa, sivulla 388.
      Kyllä Tutkiva_huomio ja AVK ovat sittenkin oikeassa.
      Ja tuota 2005 painsota levitetään ilmaiseksi
      kaikkialle - - terveysalan laitoksiin ym.
      Satojatuhansia kappaleita!

      Näin tärkeä oppi täytyisi olla Adventtikirkon
      kotisivujen etusivulla. Onko e sivustossa
      lainkaan, edes pyhäkköoppi-osastossa tai
      TT-osiossa? Kuka tietäisi??

      Ymmärtänette, rakkaat adventistit, että näin
      tärkeästä opinkappaleesta täytyy saada myös
      keskustelal ja ksyellä lisätietoa.

    • mitä väliä?

      Mitä väliä sillä on, kuinka Ellun kirjoissa on luettavana?
      Eihän Ellu ole muuta kuin väärä profeetta vaikka hänen kirjansa tekstin muuksi muutteleisi.

      • Jäsenet tiukemmin liekaan

        Ja pappi vakaammin leivänsyrjään


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe