USA:ssa teloitus??

Yhdysvalloissa armeija teloittaa ensimmäisen kerran lähes 50 vuoteen
Julkaistu 21.11.2008, klo 00.33
Yhdysvalloissa maan armeija on määrännyt päivän ensimmäiselle teloitukselle lähes 50 vuoteen. Puolustusvoimien edustajat ilmoittivat torstaina, että pohjoiscarolinalainen sotamies Ronald A. Gray teloitetaan joulukuussa. Kyseessä on ensimmäinen armeijan tekemä teloitus sitten vuoden 1961.
Armeija-asioista vastaava ministeri Peter Geren ilmoitti torstaina, että Gray teloitetaan myrkkyruiskeella Indianan osavaltiossa sijaitsevassa liittovaltion vankilassa 10. joulukuuta. Presidentti George Bush hyväksyi kuolemantuomion heinäkuussa.

Gray on tuomittu kuolemaan vuosina 1986 ja 1987 tehdyistä kahdeksasta raiskauksesta ja neljästä murhasta. Hänen asemapaikkansa oli tuolloin Fort Braggin tukikohta Pohjois-Carolinassa.

Edellisen kerran armeija teloitti kuolemaantuomitun vuonna 1961. Tuolloin sotamies John Bennett hirtettiin 11-vuotiaan itävaltalaistytön raiskauksesta ja murhayrityksestä.
EIKÖ??
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Late Lapista kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu