Mitäs luulette,

tämän kauden pyhimyksistä joku myymään ensilevyään yli 70 000 kpl? Viime kauden hunsvoteista kaksi ylsi tähän. Itse uskon, että tästä kaudesta tulee tuotantoyhtiön painajainen.
11628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tehdä. sonyn painajainen.

Äänestä
  • tuli yllättävän fiksua näkökulmaa asiaan, levymyyntiin liittyen. Siellä tiedetään että lopullisiin myyntilukuihin vaikuttavat monet seikat, ja olivat alun alkaenkin kiinnostuneempia Katrista, jonka kanssa oli selvät sävelet siinä mihin suuntaan lähdetään.

    Joten tuskinpa olivat Ilkan tulokseen hirveän pettyneitä kun eivät hirveästi odottaneetkaan...

    En kuitenkaan voi olla miettimättä miten olisi käynyt jos Ilkka olisi saanut tehdä oman näköisensä levyn, omilla biiseillään (tiedän, ei saa kukaan muukaan)
    Mutta olisi vastannut paremmin sitä mitä fanit odottivat. Levy oli kaikin puolin pettymys, ja sinällään aika turha.

    Wirtanen sanoi hyvin, jos et saa tehdä uraasi itse ja toteuttaa itseäsi, parempi jättää koko touhu sikseen.
    Ilkan olisi kannattanut kieltäytyä koko sopimuksesta, ja ryhtyä sinnikkäästi tarjoamaan omia biisejään muualle, ennenkuin häneen lyötiin "floppi" -leima.

    Äänestä

rahaa, kuten Toni Wirtanenkin sanoi.

Sonylla ollaan varmaan tarkkoja, ettei floppeja tule eikä tehdä levytyssopimusta kovin monen kanssa. Siellähän on karsittu tuottamattomia idols-tähtiä muutenkin aika kovalla jäljellä (ykköskaudelta jäljellä kaksi, kakkoskaudelta yksi ja kolmoskaudelta vielä tässä vaiheessa kolme). Että luulisin, ettei sopimuksia tule, ellei platinamyynti vähintään vaikuta melko varmalta. Pete varmasti, Anna siinä ja siinä.

En usko, että näistä kukaan yltää Anna Abreun levymyyntiin. Fanitus ei ole yhtä kiihkeää kuin edellisellä kaudella - vastakkainasettelut ja tunteita herättävät persoonat puuttuvat.

Äänestä
  • on karsittu artisteja siksi etteivät tuottaneet tarpeeksi hyvin.

    Siinä tapauksessa tietosi ovat väärät ja puutteelliset, ainakin kakkoskauden suhteen. Kakkoskauden finalisteista Roni ja Pete saivat lähteä huonon levymyynnin vuoksi.

    Ilkka olisi saanut jäädä, mutta päätti lähteä etsimään itseään. Vaikka levy olisi myyntyt tuplaplatinaa hän olisi lähtenyt. Onko se niin vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • nykytekniikalla kuulostamaan kuunneltavalta, eivätkä pikkutytöt toisaalta niin välitä edes,miltä kuulostaa, jos naama vaan on ihq. Pete saattaa jopa yltää kultalevyyn, jos tekee pop-levyn pissiksille tai iskelmälevyn keski-ikäisille.

    Äänestä

Tuotantoyhtiö tekee sen verran isoa ja laajaa bisnestä, että muutaman Idols-kauden epäonnistuminen ei sitä paljoa horjuta.

Äänestä

että ei tän kauden tyypeistä ole mihinkään.

Äänestä
  • koko sakki.Kukaan ei ole toistaan parempi.Koko idols on ollut kovin vaisu tänä vuonna.

    Äänestä

kriteeri. Oikea kysymys kuuluu: ketkä saavat kultalevyn vielä 5. tai 10:stä levystään?

Äänestä
  • näkökulma asiaan tähän mennessä.

    Sitä ei tiedä vielä kenenkään Suomen Idols-tähden kohdalla miten lopulta käy.

    Äänestä

itse uskon, että levy-yhtiöt käärivät tämän vuoden tähtitulokkailla sievoiset summat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleeko kirjoitti:

tämän kauden pyhimyksistä joku myymään ensilevyään yli 70 000 kpl? Viime kauden hunsvoteista kaksi ylsi tähän. Itse uskon, että tästä kaudesta tulee tuotantoyhtiön painajainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu