Jos joskus kyllästyt tämän maailman menoon ja arvoihin, kunnian hankintaan, pätemiseen ja maallisiin materioihin, niin kokeilepa uskoa Jeesukseen! Nimittäin usko Jeesukseen on aivan erilaista kuin mikään muu tässä maailmassa siis aivan erilaista.
Uskossa ei enää haalita maailman kunniaa eikä kunniaa maailmassa eikä mitään muutakaan maallista. Saat ikäänkuin "vajota" heikkojen ihmisten joukkoon vapautettuna tämän maailman pätemisestä, kunniasta ja vahvana olemisesta.
Ylpeilemisen sijaan saat kokoontua yhdessä kaikkien halveksittujen, kehitysvammaisten ja yms. maailman silmissä halpa-arvoisten ihmisten kanssa ylistämään Jeesusta vapauttajaa.
Siinä on ilo, vapaus ja rakkaus, sinun ei tarvitse olla hyvä itsessäsi vaan saat olla syntinen ja vajavainen mutta armahdettuna. Kun tiedostat oman suuren syntisyytesi, se tekee nöyräksi ja koskee myös uskovaisia.
Uskossa kaikki maallinen kunnia ja materia on taakse jäänyttä elämää, muista että Jeesuskin ratsasti aasilla! Usko on lapsen kaltaisuutta, huomaan että lapset viihtyvät hengellisissä tapahtumissa, ne juoksevat siellä iloisina edestakaisin ja halaavat äitiään hymyillen.
Uskossa tyhjenee kaikesta omasta hyvyydestä ja "paremmuudesta", saat olla yhtälailla syntinen kuin muutkin. Samaistut muihin ihmisiin.
Kun pelastus on armoa en voi kerskata mistään, en ole itse ansainnut mitään, kaiken olen saanut lahjaksi. Eikä minulla entisessä maailmallisessa elämässäkään mitään saavutuksia ole, miksi ylipäätänsä pitäisi saavuttaa jotain tai päteä tai olla hyvä jossakin? Miksei voi vaan olla tämmöinen heikko reppana?
Tämä elämä on vähän niinkuin suuri synnin turmelema sairaala jossa itsekin olen potilaana.
Hyvää päivänjatkoa vain kaikille!

Vastaukset 17
Vanhimmat
jeesukseen. Se on mahdotonta, ei ihminen voi päättää nyt ruveta uskomaan mihinkään. Ateistmi jumaluskon puutetta, eikä sitä voi millään päätöksellä muuttaa.
Joo myönnän, sana kokeilla on vähän huono tässä yhteydessä. Kun on kysymys iankaikkisuutta koskevasta päätöksestä, on sana kokeilu hieman liian kevyt ilmaisu.
Toisaalta muistaakseni edesmennyt saarnaaja Niilo Yli-vainio sanoi kerran jollain kasetilla jotenkin näin että: "tule uskoon ja jos ei miellytä, niin voithan aina lähteä lätkimään..."
se ei toimi noin. Ihminen ei voi valita uskoa tai ei uskoa.
Kuinkas paljon sinä itse omistat maallista materiaa...kyllä sinulta varmaan liikenee niille joilla ei ole mitään?
Vai joko olet antanut kaikki pois?
enkä päde koskaan ja tiedän olevani heikko ihminen kaikkine vikoineen ja hyvine puolineen. En tavoittele kunniaa tai maallista materiaa yms. En.Vain.Usko.Enää.Satuolentoihin.
En voisi vilpittömästi ryhtyä uskomaan 2000 vuotta sitten kuolleeseen puuseppä-taikuriin enkä tahdo valehdella itselleni. Väistämättömänä seurauksena luonnontieteiden oppimisesta olen vahvasti sillä kannalla, että kaikki oleva koostuu materiasta, joten yliluonnolliset olennot on lakaistava takaisin sinne mistä ne ovat tulleetkin: mielikuvitusmaailmaan. Lisäksi en näe mitään syytä olettaa, miksi Jeesus (jumalan poikana) olisi yhtään se todellisempi kuin miljoonat muut keksityt tai keksimättömät yliluonnolliset asiat.
Rahan tai tavaran yliarvostamisella ei taas ole mitään tekemistä ateismin tai teisminkään kanssa. Monet uskovaiset ikään kuin luulevat, että jos ei usko hengelliseen maailmaan, on siitä välttämättä seurauksena rahan ja esineiden "palvominen".
Joo myönnän, sana kokeilla on vähän huono tässä yhteydessä. Kun on kysymys iankaikkisuutta koskevasta päätöksestä, on sana kokeilu hieman liian kevyt ilmaisu.
Toisaalta muistaakseni edesmennyt saarnaaja Niilo Yli-vainio sanoi kerran jollain kasetilla jotenkin näin että: "tule uskoon ja jos ei miellytä, niin voithan aina lähteä lätkimään..."
Siunausta!
Eli jos on hengisesti vajaavainen, kaikkien vihaama hylkiö jolla ei ole yhtään kaveria ja ystävää, niin paras teko on vetää aivot nollille ja maksaa uskonnolliselle yhteisölle siitä että ne kertovat kuinka mielikuvitusystäväsi rakastaa sinua?
Kiitos, ei kiitos.
Tuo "vapautus" kuulostaa täysin samanlaiselta "vapautukselta" kuin mitä ameriikat suoritti irakissa. Kaikki omilla aivoillaan ajattelevat kyllä tajusivat ettei sinne menty ihmisiä pelastaan vaan se oli ihan vain bisnestä.
Kirjoitit:
"ja maksaa uskonnolliselle yhteisölle siitä että"
Usko Jeesukseen ei maksa mitään.
>>Usko Jeesukseen ei maksa mitään.>Ylpeilemisen sijaan saat kokoontua yhdessä kaikkien halveksittujen, kehitysvammaisten ja yms. maailman silmissä halpa-arvoisten ihmisten kanssa ylistämään Jeesusta vapauttajaa.
Ei ole pakko kuulua mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, itsekään en vielä kuulu mihinkään seurakuntaan vaikka olen ollut uskossa jo 6 vuotta.
Ja vaikka kuuluisitkin uskonnolliseen yhteisöön niin kolehti on vapaaehtoinen eikä muita maksuja ole. Kolehdin koko on myös sinun päätettävissäsi, paljonko uhraat Herrallesi. Itse olen käynyt kokouksissa mutta en ole vielä kertaakaan antanut kolehtiin mitään.
höperö. Helpoimmat bisnekset tehdään uskonnoilla. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Mitäs jos sinä kokeilisit joskus käyttäytyä, niin kuin keskustelupalstoilla Keskustelevilla on tapana käyttäytyä? Ihan vain käymällä vuoropuhelua, eikä vain nakkomalla saarna-läjiä ruutuun ja jättämällä vastaamatta suurimpaan osaan ketjuun osallistuvien kysymyksistä tai kannanotoista.
Muussa tapauksessa minä ainakin luen sinut spämmääväksi saarnarobotiksi, joka ei tajua millään luuraavansa väärällä palstalla.
"Samaistut muihin ihmisiin."
Kerro yksi hyvä syy, miksi kenenkään pitäisi samaistua uskonnollisessa mielessä muihin ihmisiin. Ammu kovilla.
Kirjoitit:
"Kerro yksi hyvä syy, miksi kenenkään pitäisi samaistua uskonnollisessa mielessä muihin ihmisiin."
Oikein hyvä kun kysyt asioita, mutta en ymmärtänyt mitä tuolla lauseella tarkoitit. Mitä tarkoitat samaistumisella uskonnollisessa mielessä muihin ihmisiin? Tarkoitin itse ihan vain samaistumista muihin ihmisiin, ei siinä välttämättä ole mitään uskonnollista.
Sinä kirjoitit näin:
"Uskossa tyhjenee kaikesta omasta hyvyydestä ja "paremmuudesta", saat olla yhtälailla syntinen kuin muutkin. Samaistut muihin ihmisiin.
Kun pelastus on armoa en voi kerskata mistään, en ole itse ansainnut mitään, kaiken olen saanut lahjaksi. Eikä minulla entisessä maailmallisessa elämässäkään mitään saavutuksia ole, miksi ylipäätänsä pitäisi saavuttaa jotain tai päteä tai olla hyvä jossakin? Miksei voi vaan olla tämmöinen heikko reppana?
Tämä elämä on vähän niinkuin suuri synnin turmelema sairaala jossa itsekin olen potilaana.
Hyvää päivänjatkoa vain kaikille!"
Luehan nyt ihan ajatuksella läpi surullinen höpinäsi ja kerro, miksi kenenkään pitäisi haluta samaistua noin surkean kuuloiseen ihmiseen?
Tarkoitin "uskonnolisessa mielessä samaistumista" siksi, että näkökulmasi on uskonnollinen ja suodatat sen läpi elämääsi. Ja muiden elämiä.
Minä
1. En koe olevani sen parempi ja hyvempi, kuin kukaan muukaan.
2. Kykenen kyllä samaistumaan ja eläytymään muiden elämiin ilman uskonnollista uskoakin. Sitä sanotaan myös kyvyksi tuntea sympatiaa. Miksi ateisti/uskonnoton ei sellaiseen kykenisi?
3. En koe olevani heikko reppana, enkä halua myöskään samaistua sellaisen ihmisen elämään liiaksi. Jos joku noin tuntee, haluaisin minä olla lähinnä avuksi. En istahtaa viereen itkemään ja surkuttelemaan.
4. Ihmettelen, miten sinä voit toivotella hyvää päivänjatkoa kaikille tuollaisen matelun jälkeen.
"Jos joskus kyllästyt tämän maailman menoon ja arvoihin, kunnian hankintaan, pätemiseen ja maallisiin materioihin, niin kokeilepa uskoa Jeesukseen!"
Kokeilehan sitten olla syömättä ja juomatta, käyttäytymättä minkään yhteiskunnallisten normien mukaisesti jne. Katsotaan, kuinka kauan sinä täällä kirjoittelet pelkällä uskolla Jeesukseen.
"Tämä elämä on vähän niinkuin suuri synnin turmelema sairaala jossa itsekin olen potilaana."
Sori vaan, mutta mä en pysty jakamaan sinun synkkää maailmaasi, koska mun elämässsä on ihan toisenlainen tunnelma, kuin sinun elämässäsi.