Kirjastossa

Heitänpä nyt täältä yliopiston kirjastosta pienen väitteen, jonka ainakin feministit tuomitsevat yksioikoisesti sovinistiseksi.
Entäpä jos onkin niin, että nainen on tarkoitettukin miehen iloksi, synnyttämään lapsia ja hoitamaan kotia.
Ehkäpä naisten yhteiskunnallinen osallistuminen rappeuttaakin yhteiskuntaa?
Suomen poliittista historiaa opiskeelleena olen tehnyt seuraavan havainnon: Vielä viiskyt luvulla (ennen Kekkosen aikaa), kun kansanedustajat olivat 99% miehiä, päätöksissä pyrittiin huolellisesti ottamaan huomioon naiset ja lapset sekä alemmat sosiaaliryhmät.
Naisten tultua mukaan politiikkaan, ovat arvot ja keinot siinämäärin hämärtyneet, että nykyään kaikki päätökset tehdäänkin vain hyvinvoivien hyväksi.
Ja nuo naistutkijat! Jokaisessa lukemassani tutkimuksessa ilmeni jotain ihme vääntöä feministiseen suuntaan ja usein ilman mitään perusteita. Aikani päättyy ja nyt joudun minä puolestani jättämään asian ilman perusteluja.
Kiittäkää tästä piruilusta erästä naisopiskelijaa, joka oli varannut vuoronsa ennen minua ja jättänyt tämän linkin avoimeksi. Ehkä hän kirjoitti tänne jotain?
5284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Entäpä jos onkin niin, että nainen on tarkoitettukin miehen iloksi, synnyttämään lapsia ja hoitamaan kotia."

Mikä on miehen tarkoitus? mikä on ylipäätänsä minkään elävän olemassaolon tarkoitus.
Jos väitteesi pitää paikkansa, naisen tarkoitus on lisääntyä. Mies ei pysty lisääntymään, jolloin miehen ainoa tarkoitus on palvella ja suojella arvokkaampaa sukupuolta, eli naista, jotta nainen voisi täyttää tämän "tarkoitetun" tehtävänsä.

Äänestä
  • Miksi kaikissa yhteyksissä pitää korostaa tuota naisten "ylemmyyttä" ja "arvokkuutta" miehiin nähden, halveksitteko naiset todellakin aivan yleisesti miehiä ja pidätte heitä täysin arvottomina?

    Äänestä

  • Mies vain kirjoitti:

    Miksi kaikissa yhteyksissä pitää korostaa tuota naisten "ylemmyyttä" ja "arvokkuutta" miehiin nähden, halveksitteko naiset todellakin aivan yleisesti miehiä ja pidätte heitä täysin arvottomina?

    lue aloitus, mihin vastasin!

    Äänestä

Et ole vieläkään puolustanut väitettäsi, että 99 % 1950-luvun alkupuolen kansanedustajista oli miehiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dosh kirjoitti:

Heitänpä nyt täältä yliopiston kirjastosta pienen väitteen, jonka ainakin feministit tuomitsevat yksioikoisesti sovinistiseksi.
Entäpä jos onkin niin, että nainen on tarkoitettukin miehen iloksi, synnyttämään lapsia ja hoitamaan kotia.
Ehkäpä naisten yhteiskunnallinen osallistuminen rappeuttaakin yhteiskuntaa?
Suomen poliittista historiaa opiskeelleena olen tehnyt seuraavan havainnon: Vielä viiskyt luvulla (ennen Kekkosen aikaa), kun kansanedustajat olivat 99% miehiä, päätöksissä pyrittiin huolellisesti ottamaan huomioon naiset ja lapset sekä alemmat sosiaaliryhmät.
Naisten tultua mukaan politiikkaan, ovat arvot ja keinot siinämäärin hämärtyneet, että nykyään kaikki päätökset tehdäänkin vain hyvinvoivien hyväksi.
Ja nuo naistutkijat! Jokaisessa lukemassani tutkimuksessa ilmeni jotain ihme vääntöä feministiseen suuntaan ja usein ilman mitään perusteita. Aikani päättyy ja nyt joudun minä puolestani jättämään asian ilman perusteluja.
Kiittäkää tästä piruilusta erästä naisopiskelijaa, joka oli varannut vuoronsa ennen minua ja jättänyt tämän linkin avoimeksi. Ehkä hän kirjoitti tänne jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu