Matkustin ensimmäisen kerran Kannaksen läpi silloiseen Leningradiin 25 vuotta sitten.Tullin jälkeen vastaan alkoi virrata tyypillistä suomalaista maisemaa.Siinä vaiheessa aloin ymmärtää sitä miten katkeralta tuntuu niistä,jotka ovat joutuneet jättämään oman kotinsa suurvaltojen eturistiriitojen vuoksi.On päivänselvää että Karjala olisi Suomen kehittyneinpiä maakuntia myös nykyään.Sen nykyinen tila on häpeäksi sille maalle joka sen omistaa.
Asian toinen puoli on se,että Karjalan menetys asetti Suomen tapahtuneen tosiasian eteen.Menetetyllä alueella asuneiden kansalaisten uudelleensijoitus tapahtui ennennäkemättömän määrätietoisesti.Evakkojen tulo oli piristysruiske niille pitäjille jotka olivat sijoituskohteina.
Ne, jotka henkilökohtaisesti joutuivat lähtemään luovutetusta Karjalasta, ovat poistumassa keskuudestamme.
Heidän hartain toivonsa epäilemättä oli,että Karjala palaisi rauhanomaisesti Suomen osaksi.Muuta mahdollisuutta ei ole .
Karjalan evakkojen asuttaminen on ainutkertainen tapahtuma.Meidän suomalaisten on syytä olla ylpeitä omalaatuisesta kansalaisuudestamme.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo ja tätä paskaa riittäää....
Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran - nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen.
Mannerheim.
Nyt kun Venäjä tulee luhistumaan seuraavien viiden vuoden sisällä, niin suomalaisten tulisi tällä kertaa toden teolla valmistautua ottamaan Karjala vastaan, että ei enää toisteta samaa virhettä kuin Neuvostoliiton luhistuessa. On mielenkiintoista katsoa millaisia valtioita tulee muodostumaan nyky-Venäjän alueelle. Jos Suomi ei liitä itseensä koko Itä-Karjalaa, niin Karjalan Tasavallasta nyt ainakin tulee oma itsenäinen maansa. Ehkä myös Marin Tasavallasta. Tshetshenia ei ole edes kyseenalainen itsenäistymisen suhteen, mutta millaiseksi muodostuneekaan Pietarin piirin suhde moskoviitteihin? Kiina todennäköisesti kaappaa suurimman osan Siperiasta sen luonnonvarojen vuoksi. USA:n ja NATO:n tulisi varautua nopeaan miehitysjoukkojen lähettämiseen Venäjän rintamaille, jotta ydinaseet olisivat valvonnassa.
Asiallinen juttu, mutta sitä seuraavat kaksi juttua olivat mielenterveyspotilaiden juttuja, Heitäkin pitää ymmärtää. Neuvoisin heitä että pitää kirjoittaa paljon härskimmin, ei kannata ruveta miettimään ovelia juttuja, vain sitä ihteään tuutin täydeltä, se auttaa tervehtymistä.
70-luvun lopulla debatti kävi kuumana ravintola Pubbarissa Hietaniemenkadulla Helsingissä, jossa kokoontui tikkakerhon ja epämääräisten rikollisainesten lisäksi myös Domus Academican repsahtaneet vasemmistolaisopiskelijat. Outona lintuna piirissä ilmaisin erään keskustelun yhteydessä, että Neuvostoliitto tulee luhistumaan omaan mahdottomuuteensa viidentoista vuoden sisällä. Kommentit minulle olivat luokkaa: "PAINU HOITOON"!
Kirjoitin tuon Venäjä-analyysin tälle palstalle. Olen siis kokenut antamasi palautteen jo aiemmin.
Onko sinulla omaa kokemusta siitä ylpeydestä joka pitäisi olla "huutolaisten" syöttämisestä ja asuttamisesta, jouduitko ehkä luovuttamaan omaa kallista isänmaatasi näille "tsuhnoille"? Tulonsa jälkeen ei ole marinat vieläkään loppuneet niistä jätköksistä mitkä vieläkin on korvaamatta. Lopettaisivat jo ruikuttamisen ja ryhtyisivät Suomalaisiksi taikka sitten takaisin Venäjälle ekalla junalla koko sortinsakki.
Miksi kaikki hullut haukkuvat karjalaisia?
Käykö sääliksi näitten raukkojen jälkeläisenä ? Pitäisit pääsi kiinni etkä ihmettelisi, tai sitten jatkat niitä itkuvirsiäsi jossain muualla.