Lyhyt pikatiedote ja vetoomus Pohjanmaalta, sanon sen Tapani Kansan laulun sanoin,>>>tulkaa pojat takaisin, ja kirjoittakaa kuin ennenkin, me teitä niin kaiholla kaipaamme vaan
Uusi-Ukki Tiedotukseni 22.11.Aamu.
Uusi-Ukki
11356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
aamupaskasi vetelä vai kiinteä, niin tiedämme kaiken oleellisen sinustakin.
Jomppehan on jo vuosikaudet kertonut näin tärkeän tiedon saitilla.
Jos nyt kuitenkin muistutan, että pane lähtiessä vanhana rakuunana keppihevonen haarojen väliin, se kääntää naisten katseet vanhankin suuntaan ja kohottaa itsetuntoa.
Mieleni heti virkisty kun luin viestisi, meillä meni viisi kilsaa pururadalla että heilahti. Vielä kymmenen nousua jyrkkää mäkirinnettä ylös ja alas, siinä keuhkot työskentelivät korkepaineella, ja hiki nousi pintaan.
Tuolle toiselle tolvanalle vaan tiedoksi, ei tarvinnut käydä koko reisulla edes kusellakaan.?? Muuten minkälaisia ne sinun tiedonantosi ovat palstalla, siis tällä keskustapalstalla.
Tietenkin tyyliin, Vanhanen on hyvä Pääministeri Pekkarinen ja Sika Anttila ovat ministerien aatelia, Keskustassa on voimaa, Keskusta on suurin ja kaunein, Maanviljelijöiden tukiaisia pitäisi lisätä puolella nykyisestä, kaikki Demarit pois Valtionhallinnasta, kaiki valtion virat olisi täytettävä Keskusta-Aatteen omaavilla henkilöillä, ne kun ovat niin pirun viisaita ja lukeneita ihmisiä.
Kuinka pitkän litanian sinä haluat, että palsta olisi sinunmielestäsi asiallinen, jumakauta kun kun alkoi kusettaa, pitää mennä taas kuselle , aamupaskan minä jo kävin päästämässä voi piru kun haisi pahalle.? Johtunee varmaan siitä kun join eilen ilalla puolipulloa Konjakkia siihen vielä Siiderit päälle. Tämä vastaus on tuolle sinun edeltäjällesi joka tuossa pyrki asiakirjoitteluun, hyvät pyhät vaan sinulle innoittajani, minä koetan jaksaa pitää palstaa asialinjalla, näin on marjat.?????
Kun sillä on vaipat.
Siksihän se on joskus tavallista kiukkusempi, kun ei saa kuin kaksi vaippaa päivässä.
Sillä minä vaan opastin sinua lähtövalmisteluissa kun tuo ikä tuppaa tekemään hajamieliseksi mutta onneksi monella on kokenut vaimo kotona, joka huolehtii tarvittaessa meistä dementikoista, niin varmaan sielläkin?
Minä kerkesin käydä samaisen viisi kilometriä autolla aikaa säästääkseni ja lukea lehdet siihen kun sinä olit kotona, säästin voimia illaksi, tiedäthän!
Siitä tiedonannosta tällä palstalla!
Mitäs minulla suurempia revittelyjä pienviljelijä kun olen, kunhan sen verran, että joku huomaa edes olemassaoloni, siinä kaikki.
Oikeastaan sinä luettelit ne tyylitellyt aiheet, joista elämänkatsomukseni muodostuu, tietenkin harmittaa vasemmiston nopea hiipuminen, koska lyötyä ei saa enää lyödä.
Tuosta politiikastahan minun piti vielä sanoa. Isä neuvoi meitä poikia silloin lapsena, että opetelkaa asioita niin hyvin ettei aina tarvitse kysellä. Tulihan sitä koulunpenkkiä istuttua aina rippikouluun asti hyvällä menestyksellä.
Olet varmaan seurannut eduskunnan työskentelyä, minun silmään ja korvaan on käynyt ihmetys siitä kuinka vähillä tiedoilla ne vasemmiston kansanedustajat on joutuneet istuntosaliin.
Jatkuvasti vain kysellään ja kysellään kuin alakoululainen, niin että ministereitä naurattaa, eikö sinne pitänyt valikoitua edustajat viisaimmasta päästä, jotka voisivat tuoda sitä parasta tietoa hyviin päätöksiin?
En anna tämän asian viedä yöunia, sillä suurin osa joukoista näyttää tietävän ja näin ollen voin keskittyä iseäni koskeviin oleellisiin asioihin.
kuultavaa, että jopa miestä autetaan, no kymmeniä kilometrejä minunkin pitää ajella sinne Kempeleen urheilukeskukseen jossa meidän porukkamme aina kokoontuu. Minä en kyllä oikein ymmärtänyt, mitä sinä tarkoitit sillä, että jää voimia vielä muuhunkin, kun vain autolla ajelee.??
No eipä sillä enää niin väliäkään, sillä ymmärtämisellä, mutta tällä Politiikan ymmärtämisessä me vanhemmat ihmiset olemme kyllä omaa luokkaamme. Sinua tietenkin on ymmärrettävä sitä taustaa vasten, olethan Pienviljelijä jostakin pohjanmaalta, ja ikäsi jotakin 60-piä ja risat, koska vielä voimiakin keräät suuria koitoksia varten.
Sinulle on vaan jäänyt ne Tupailtojen tunnot, jotka Istutettiin silloin koulupoikana kaikkien Keskustalaisten kaaliin. Mutta muuten mitä Politiikkaan tulee Kaikki puolueet ovat niin pirun kiejen miesten ja Naisten johdettavissa, että pirukaan niistä ei ota selvää.
Ainakin tämän me vanhemmat miehet olemme tulleet tietämään, näin on näreet.??
Onko sinulla hamaata käsitystä mikä on tämän palstan tarkoitus. No ei ainakaan tarkoitus ole kehua jä ylistää kaikkien aikojen surkeinta politiikan kirjoittajaa. Tarkoitus ei ole myöskään kertoa omista kepinvetoreissuistasi, pidä vain nuo ihan omana tietonasi.
Kun et ole vielä ensimmäistäkään aiheeseen ja asiaan liittyvää tiedotusta saanut tehtailluksi niin eikö voida jo vetää loppupäätös, sinä et siihen kykene.
Joulukin lähestyy taas ja hallitus senkuin voi paksusti. Joko vihdoin ja viimein syöt sen paskahatullisen jonka jo yli vuosi sitten pyhästi lupasit tehdä. Eiköhän tuo ole jo senverran rapeutunut että eihän tuo nyt mieheltä ole temppu eikä mikään, vaan jos et sinä olekkaan mies niin silloinhan asia on toinen.
on aina jotakin asiantynkääkin, mutta sinun tiedotuksesi ovat täysin Perseestä, ainoastaan Kepun kehumista ja Kepuministereiden ylistystä mikä perustuu täysin haavekuviin, joita te Kepulit yritätte esilletuoda. Älä sinä Kepulireppana opeta isääsi kuselle.?
kun ukki on niin hoopo.
No miten se on sen kakansyönnin kanssa, vai mekkokankastako laitetaan tulemaan.
lukea avauksesi, heittäytyä selälleen lattialle ja nauraa, nauraa ja nauraaaa, koska sinä olet niin saatanan hullu punikki. Vain yksi on vielä hullumpi, peräsuoliastujasi Jomppe.