kaikkia, ihan kaikkia. Se on vaan jokaisen omalla vastuulla, ottaako Jeesuksen rakkauden vastaan. Mutta minä kehoitan ottamaan, eli ota Jeesus vastaan pelastajanasi.
Tuossa alempana joku epäili, että olenko eksynyt metsään. No en nyt sentään, eikä siellä laavutulilla nyt enää oikein viitsi istuskella, näin talvella, vaikka se aina joskus hauskaa onkin.
Samassa viestissä tuolla alempana, minua kehoitettiin pyytämään Todelta anteeksi sitä kun epäilin että hän ei olisi uskossa. No eipä hän sitä itse ole valheeksi väittänyt, mutta kun täällä näkyy olevan asiantuntijoita, jotka tietävät paremmin kuin mitä hänen kirjoituksensa minulle ovat osoittaneet, niin toivottavasti olen ollut siinä asiassa väärässä ja hän on uudestisyntynyt uskossa Jeesukseen. Joten PYYDÄN ANTEEKSI TODELTA SITÄ, ETTÄ OLEN EPÄILLYT SINUN USKOASI! Jumala yksin tietää totuuden.
Olen pitänyt taukoa ja pidän erelleenkin, kun tämä koneen ääressä istuminen ei ole mun juttu. olen sellainen luonto ihminen että liikun mieluummin luonnossa metsän siimeksessä, kuin istun koneen ääressä. Joskus taas sitten kirjoittelen, jos Jumala suo.
Siunaavin terveisin Il-Mari!

Vastaukset 9
Vanhimmat
tulossa uusi varjokin perässä.
Asko-kaverisihan hylkäsit ja kuten muutaman muunkin aikasemmmin.
Et sinä ainoa ole joka yrittää setviä sotkujaan muka "kaverina".
jukka.finlandilla on sama tapa että aletaan esiintymään kaverina kun pitää itseään kehua tai puolustaa.
kun mainitsit jf, esiintyi kerran Kittilästä Jorviin muuttaneena Lapinmiehenä.
tiedä? En voi sille mitään, jos joku esiintyy millon milläkin nimimerkillä, minä esiinnyn tuolla Il-Mari nimimerkillä. Olen aina kirjoittanut samalla nimimerkillä, silloin kun olen kirjoittanut. Kirjoitin sillä jo ennen kuin rekasin sen. Jos tulee mainitsemiasi "varjoja" siihen en voi vaikkuttaa mitenkään, sillä palsta on vapaa kaikkile, sinullekkin. Siunausta elämääsi ja ota Jeesus vastaan!
tuon puheeksi! Olen muuten ihaillut sinun kirjoituksiasi, niissä on asiaa. kiitos Pe.ku.
varjohan se siinä esiintyy.
Näin se menee.
Peku luulee, että kaikki toimivat samalla tavalla, kuin hän itse tekee.
Joten kerro lisää itsestäsi peku.
Jumalan rakkaus ei ole järin pyyteetöntä. Jumalan rakkauden ehtona on aina ehdoton vastarakkaus,
'Rakasta minua enemmän, kuin itseäsi' tuntuu Jumala ajattelevan. Muutoin kosto on oleva hirveä, julmuudessaan vailla vertaa, julmuudessa johon ihminenkään kaikesta kekseliäisyydestään huolimatta ei ole kykenevä.
Koirakin on pyytettömyydessään Jumalaa vilpittömämpi.
En ymmärrä, kuinka uskova ei kykene näkemään ristiriita väitetyn äärettömän rakkauden ja toisaalta äärimmäisyyksiin viedyn julmuuden välillä.
Jo yhden ainoan ihmisen kiduttaminen helvetissä ikuisuuden ajan ylittää kärsimyksen määrässä kaiken sen kärsimyksen määrän mitä ihmiskunta on koskaan tuottanut tai kykenee tuottamaan.
Jumala siis tuotaa äärettömästi tuskaa ja kärsimystä ja tämä kohtalo odottaa suurinta osaa Jumalan itse luomista olennoista. Se on Raamatullinen tosiasia mitä on mahdoton kiistää.
ihmisen oma valinta jos joutuu helvettiin? On vain kaksi mahdollisuutta, joko pelastua uskomalla Herraan Jeesukseen tai olla uskomtta. Kumman sinä valitset?
Ei välttämättä ole. Etkä tyypilliseen uskis-tapaan vastannut kysymykseen vaan kiersit kysymyksen.
Onko rangaistus (jonka määrä ylittää kaikkien esimerkiksi Juutalaisten yhteensä kokeman kärsimyksen määrän) yksilölle uskonpuutteesta oikeudenmukainen? Onko se julma, armoton ja ennenkaikkea turha tuossa muodossaan?
uskallanko sinulle vastata, ilman että joudut taasen pekun hampaisiin, mutta otin sen riskin.
Kysyisin että missä viipyy ilosanoma Jeesuksesta jota tällä palstalla oli kiva lukea sinulta?
Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle!