Moverista

että joku sheriffi jaksaa olla näin aktiivinen. Kaikki tukeni Moverille. Kiitos!
6363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

- kun minulla on jotain opponoitavaa ("vastaansanomista"), mutta nyt täytyy vain nöyrästi myötäillä - tämä on sen verran harvinaista herkkua...(!) Kiitos!

Ajatuksiani, moderointiani ym. saa kyllä vapaasti kritisoidakin. Otan kiitollisena hedelmällisen palautteen vastaan. Minua nyt viimeksi kritisoitiin, vissiin juuri tuon aktiivisuuteni vuoksi, "addiktiudesta" tähän nettiin.

En yhtään kiistä, etteikö tämä olisi kivaa - koen kirjoittamisen täällä yhdenlaiseksi ihmisoikeustyöksi - ja itselleni luontevaksi. Sen vuoksi kirjoittamisvauhtini on vissiin ihan kohtalainen - vastaan periaatteessa kaikkiin minulle osoitettuihin viesteihin ja moderoin yleensä materiaalin vähintään ainakin aloitusten tasolla.

Elämäni on kuitenkin tasapainossa - ja netti on karsinassaan. Tässä yhteydessä toivon, että muutkin pitävät huolen siitä, että löytyy myös ihmissuhteita, kulttuuria ja ulkoilua liikuntoineen. Ne kaikki tuovat omalla tavallaan lisänautintoa toisiinsa. Kohtuus kaikessa - joskus kuitenkin myös kohtuullisuudessakin...!

Äänestä
  • aikaisemmin, voisi siellä olla täysin pimee tyyppikin.
    vakavsti puhuen edistystä on tapahtunut,entinen
    seriffi huitoi netin piilosta edes selittämättä.
    kyllä minullekin nykyinen kelpaa.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    aikaisemmin, voisi siellä olla täysin pimee tyyppikin.
    vakavsti puhuen edistystä on tapahtunut,entinen
    seriffi huitoi netin piilosta edes selittämättä.
    kyllä minullekin nykyinen kelpaa.

    Tänks, tänks. Tämähän menee ihan överiksi - kaksi positiivista palautetta samana päivänä(!)

    Kerrotko, ss, meille "noviisikirjoittajille" palstan historiasta - milloin viimeksi täällä on sefu ollut? Koska hiipiessäni pikkuhiljaa portaaliin vuoden 2006 aikana ei sellaista ollut - ei ainakaan enää sinä syksynä...

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    kyllä siitä pari vuotta -aika tullut häipyä- vähän ylikin ,kun mestariteokseni hävisivät vauhdilla,ilman selityksiä. se oliennen kuin sinä sait duunin jota itse tarmokkaasti hain.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    kyllä siitä pari vuotta -aika tullut häipyä- vähän ylikin ,kun mestariteokseni hävisivät vauhdilla,ilman selityksiä. se oliennen kuin sinä sait duunin jota itse tarmokkaasti hain.

    Muistatko vielä nikin - että mahtaneeko vielä portaalissa kirjoitella...?

    Äänestä

Moverin aloittama ketju...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ilahduttavaa kirjoitti:

että joku sheriffi jaksaa olla näin aktiivinen. Kaikki tukeni Moverille. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu