Peruskysymys?

Ketkä olivat opetuslapsia?

Mat.10:2-4 vs. Luuk.13-16

Miksi toinen mainitsee opetuslapseksi Lebbeuksen (Taggeus) mutta jälkimmäinen onkin korvannut hänet Jakobin poika Judaksella?

Ihan ilman kynsiä ja hampaita, tuohon on varmasti olemassa selitys? Tuskin noin keskeisessä asiassa, kuin opetuslapsien nimissä on oikeasti ristiriitaa?
7169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä voisin koittaa vastata tähän kysymykseen.
Duoda niin, sulla on väärä käännös, no ei vaiskaa.
Vastaus:
On mahdollista, että Juudas Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen muutti nimensä.
Eihän tämä nyt aivan tavatonta siihen aikaan ollut ja oikeastaan se oli hyvin yleistäkin.
Olisihan Juudaksella ollut myös ainakin yksi hyvä syy tähän nimen vaihtoon.
Päättele itse mikä se syy voisi olla.

Äänestä
  • Ihan ensiksi "hatun nosto" sinulle, joka kykenee keskusteluun, eikä vain "julista puskista" kuten esim. Mohikaani_27 tms.

    Sitten asiaan.

    Molempien evankeliumien tapahtumat, sijoittuvat samaan aikaan, eli molemmissa opetuslapset mainitaan nimeltä, silloin kun Jeesus kutsuu heidät kokoon, ennen kuin lähtee parantamaan sairaita.
    Eli nimen vaihtaminen tuskin on selitys?

    Äänestä

  • Ihmisen viisaus kirjoitti:

    Ihan ensiksi "hatun nosto" sinulle, joka kykenee keskusteluun, eikä vain "julista puskista" kuten esim. Mohikaani_27 tms.

    Sitten asiaan.

    Molempien evankeliumien tapahtumat, sijoittuvat samaan aikaan, eli molemmissa opetuslapset mainitaan nimeltä, silloin kun Jeesus kutsuu heidät kokoon, ennen kuin lähtee parantamaan sairaita.
    Eli nimen vaihtaminen tuskin on selitys?

    kohta jonka esiin nostit on hyvin vaikea selittää mitenkään muuten kuin nimen vaihdolla.
    Tietysti on sekin vaihtoehto aina olemassa, että kirjoittajalla on tullut virhe.
    Kuitenkin tuntuisi aika erikoiselta, jos noinkin selvässä asiassa kuin opetuslasten nimissä kirjoittaisi väärin.
    Viittasit siihen, että kirjoittajat ovat kuvanneet samanaikaiset tapahtumat.
    Kuitenkin kirjoittajat ovat kirjoittaeet eri aikoina ja silloinhan nimi on voinut jo muuttua.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Voiko raamatussa siis olla virheitä, joka johtuu esimerkiksi kirjoitusajankohdasta? Eikö se olekaan erehtymätöntä Jumalan sanaa?

    Nimen vaihdosta sen verran, että Jeesus antoi uudet nimet seuraajilleen (opetuslapsille) kuten esimerkkikohdasta saimme lukea. Joten kuinka todennäköisenä pidät, että he hylkäsivät Jeesuksen antaman nimen, ja vaihtoivat uuteen?

    Oliko se todella yleinen tapa? Olisiko tuo uusi nimi kirjoitettu raamattuun, ilman mainintaa, että kyseessä on kuitenkin sama opetuslapsi?

    toiset ovat sitä mieltä, että Raamatussa voi olla virheitä.
    Itse en kuitenkaan niin ajattele.
    Toisaalta Raamatussa on joitain asioita, jotka jäävät vaille tyhjentävää vastausta.

    Itse uskon edelleen, että hän joko vaihtoi nimeä tai sitten hänellä vain yksinkertaisesti oli useampi nimi.
    Mielenkiintoista hänen nimessään on myös se, että Taddeus ja Lebbeus tarkoittavat käännetynä samaa sanaa, rakastettu, lämminsydämmistä tai kokosydämmistä.
    Kun vielä muistetaan, että esim. Tuomaksella oli muistaakseni peräti kolme nimeä.
    Tuomas Juudas Didymos.
    Tuomas-nimen kantamuoto, aramean te'oma, että kreikan didymos tarkoittavat kaksosta.
    Eli samaa tarkoittavat nimet, niin kuin Lebbeus ja Taddeus.
    Ei tämä minusta enään vaikuta mitenkään epätavalliselta.

    Jos joku sanoo "Jukka voitti lotossa yksin eilen pääpotin" ja toinen tietääkin kertoa Timon voittaneen sen illan pääpotin yksinään.

    Aika harva, ei epäile ristiriitaa noiden kahden lauseen välillä, vaan sanoo kylmästi. "Ai Jukka vaihtoi siis nimensä Timoksi"?

    No lottovoittajia on tietysti valtavan paljon enemän, kuin opetuslapsia, joita oli vain kolmetoista, ei kun anteeks kaksitoista, joista yksi vaihteli nimeään. Mutta selityksen lievä "ontuminen" on kuitenkin havaittavissa tässäkin esimerkissä.

    Kiitoksia mielenkiintoisesta keskustelusta, tämä ei johtane enää pitemmälle, koska kumpikaan tuskin luopuu näkökannastaan.

    PS:Olet muuttanut hieman näkemyksiäni "uskovista" ennen oletin kaikkien olevan Mohiksen kaltaisia "puskista huutelijoita"

    Toivottavasti voimme vertailla näkemyksiämme myös tulevaisuudessa.

    Jos kirjoitukset olisivat saman aikaisia ja keskittyisivät vain yhteen aiheeseen, vaikka siihen ketkä olivat opetuslapsia, niin ymmärtäisin tuon logiikan, jonka esitit.
    Nyt on kuitenkin niin, että näiden kirjoituksien sisältö on muodostunut hyvin toisistaan poikkevalla tavalla ja varsin eri aikoina.
    Lisäksi opetuslasten nimet ovat vain yksi aihe monien muiden aiheiden mukana.

    Oli mukava keskustella kanssasi aiheesta.
    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmisen viisaus kirjoitti:

Ketkä olivat opetuslapsia?

Mat.10:2-4 vs. Luuk.13-16

Miksi toinen mainitsee opetuslapseksi Lebbeuksen (Taggeus) mutta jälkimmäinen onkin korvannut hänet Jakobin poika Judaksella?

Ihan ilman kynsiä ja hampaita, tuohon on varmasti olemassa selitys? Tuskin noin keskeisessä asiassa, kuin opetuslapsien nimissä on oikeasti ristiriitaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu