Sabttia pyhittäessäni minä vilkuilen kelloon.
Kirkossa laulan säkeistöstä sanan sieltä, toisen täältä - availen suuta . "Taivuttakaamme päämme rukoukseen". Ei onnistu, taipuu vain kaulasta. Rukoilija yrittää etsiä osuvia sanoja, mutta taas kaikki menee saman kaavan mukaan; kehutaan itseämme ja seurakuntaamme. loppuun muodon vuoksi "Jeesuksen nimessä aamen?"
Läksyn tutkiminen ei meinaa onnistua, koska kaikki istuvat takapenkeissä, harvalle edes Raamattu mukana. Kysytään itsestään selvyyksiä ja vastataan itsestään selvyyksiä. Joskus kuitenkin saattaa tulla kiperimpiäkin kysymyksiä, silloin Raamattu ei yksin riitä, otetaan avuksi "profetian henki", Ellenin Enkeleitä saadut viestit 2000 unta ja näkyä 70 v aikana.
Ellen on oikea profeetta! Mieti nyt, hän ei hengittänyt näyn aikana. Kerrankin tuli eräs meedio katsomaan, huomattuaan, että ei hengittänyt, juoksi pois ja huusi: "Hän on Jumalan profeetta hän ei hengitä!
Jos meedio näin todistaa, kyllä silloin täytyy olla kyseesä oikea profeetta!
Sitä paitsi Ellen itse sanoi , että oli vakuuttunut näiden taivaallisten sanansaattajien Jumalisesta alkuperästä. Mietippä sitä veli hyvä ja sisko siellä.
Ajattele, miten Jumala lähetti satoja kertoja enkelinsä tuomaan viestin Ellenille vietäväksi seurakuntalaisille. Mieti viestien sisältö; " Ne osoittavat tietä taivaaseen ja varoittavat matkan vaaroista. Ne opastavat kuinka saadaan Jeesuksen kaltainen luonne ja voitto synnistä.( isoäitini s.115)
Ellenin teokset, esim Alfa ja omega sarja, miten Ellen selittää ekelien ja sanansaattjien välityksellä koko Raamatun uusiksi. Kirjassa on mukana myös hienoja kuvia.Onhan sielä ristiriitoja raamatun kanssa, aika räikeitäkin, mutta luottakaamme Elleniin, hän on oikea profeetta, se on lisävaloa uupuneille!
Ajatelkaamme Ympäri maailmaa levinnyttä Tie Krisuksen luo kirjaa, miten kaunista kieltä " Luonto ja kukkaset puhuvat Jumalan Rakkaudesta, laaksot ja pellot. . .
Kirjan viimeisellä sivulla Ellen osuu ydin ajatukseensa, mikä on kaikissa hänen teoksissaan nähtävänä. " Taivaassa ei ole ilkeitä ihmisiä, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat voittaneet Saatanan Jumalisen armon avulla ja muodostaneet täydellisen luonteen. Jokainen synnillinen halu ja taipumus on voitettu! Siunaavaa!
Tämä sama ajatus on nähtävänä uusimmassa kirjassa: Turvassa Kriisin Kesellä. Joka viimeistään pitäisi avata kaikkien silmät näkemään, että Ellen ei ole väärä profeetta. Kirja kertoo hyvin paholaisen juonista, eksytyksistä, vääristä herätyksistä, siitä että ei saa arvostella adventtikirkkoa.... Kirjan hakusanoista ei löydy yhtään sanaa: Veri, Risti, Armo, Jeesus, Usko,Pelastus. Näitä ei ole siksi, koska pelastus on meille adventisteille itsestään selvyys koska kuulutaan lopunajan seurakuntaan ja Adv kirkko Ei ole Babylon! Kaikki muut kirkot ovat! Älä väitä vastaan, Wait on näin sanonut!
" Kuolema on vakava asia, mutta elämä on paljon vakavampi. Kohtaamme uudelleen elämämme jokaisen ajatuksen ja sanan ja teon. Olemme ikuisesti sitä, miksi teimme itsemme koetusaikana. Kuolema hajoittaa ruumiin, mutta ei vaikuta luonteeseen. Kristuksen tuleminen ei muuta luonnettamme, se vain sinetöi sen muuttumattomaksi ikuisiks ajoiksi" s.158
Lähtekäämme reippain mielin luonteenrakenustalkoisiin " Enkelit odottavat hetkeä, että me pyydämme niitä auttamaan meitä kristillisen luonteen rakentamisessa Prof hengen mukaan on näin meille ilmoitettu!
Päätämme läksyntutkistelun lauluun: Sapatti suloinen. . .
Väliajan ilmoitukset: Sympatia rynnistys alkaa jälleen, kaikki innolla mukaan. Kymmenys kuoria saa oven suusta. Toki voi maksaa myös netin kautta.
Väliajall kysytään samat kysymykset: " Miten menee? Ja saadaan samat vastaukset: Hyvin! Peilistä katson itseäni:" Näytänkö tarpeeksi vakuuttavalta. Myönnän, että minulla on mustat silmän aluset, mutta niin on muillaki! Varsinkin naisilla, jotka ovat niin pyhiä, että eivät käytä meikkiä.
Saarna alkaa valheella: " Rakkaat sisaret ja veljet" Valhetta ei tosin huomaa heti aluksi, vasta saarnan keskivaiheilla alan ymmärtää:"Etsitkö rauhaa Jeesuksessa, Jos et antaudu, et voi rauhaa löytääkkään, " Käytännössä se merkitsee, että annat lukemisesi, musiikkisi, harrastuksesi, ruokasi"oikeutesi" Hnelle, niin silloin sinä voit saada häneltä rauhan. Jokin minua sotii tätä vastaan. Haluaisin vain uskon, minkä jeesus antaa ja olla siitä autuas, mutta päätän kuulla pappia, koska hän on näin sanonut. Päätän antaa kaikkeni. varsinkin seksuaalisuuteni: " En enää ikinä edes ajattele sellaista - päätän Jumalalle. Loppuosaa en saarnasta oikein muista, adrenaalit nousi niin korkealle veressä.
Ajan säästämiseksi laulamme loppulaulusta vain ensimmäisen ja viimeisen.
Rukouksen aikana psyykkaan itseäni olemaan ikuisesti Jumalalle kuuliainen. Haluan muistaa erityisesti lupaukseni , lupaan vieläkaikkea muutakin. Taas Jeesuksen nimessä aamen? Jotenkin se ei sovi tähän sabluunaan? Jokin tässä mättää.
Toivotan siunausta niille joita en onnistu väistämään poistuessani kirkkosalista.
Kadulla autojen ääni kiviseiniä vasten ja pakokaasun käry tuntuvat jotenkin niin vapauttavilta. Miten nuo tavalliset ihmise näyttävät niin rennoilta ja aidoilta?
Pian muistan minun lupaukseni antautumisesta ja uskollisuudesta Herralle.. Päätän yrittää
Vielä on aikaa iltaan ja sapatti täytyy pitää vielä hetken aikaa. Koitan saada ajan jotenkin kulumaan! Hyvää sabattia kaikille ja Siunausta!
Ai Miten meni sen lupauksen kanssa, kysyt? Niin , no, tota . siinä parin korttelin päässä . .
Onneksi Raamattu lupaa meille ja kumoaa kaiken luonteenkehitysopin : Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli synniksi, että me tulisimme jumalan vanhurkadeksi... Hän on meidät pelastanut oman päätöksensä mukaan, antamalla meille uskon, Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikisen elämän
Synnin sairaus on pesty pois sinusta Jeesuksen verellä, Saat uskoa sen omalle kohdallesi!
Tulkaa ja juokaa, rahatta hinnatta!
Luther: Jos ymmärtäisimme todella mitä uskosta vanhurkautuminen tarkoittaa, kuolisimme ilosta!

Vastaukset 12
Vanhimmat
sinunkin lainen kelloon vilkuilija.
Saat kaikessa rauhassa kelloasi vilkuilla, jos siitä tulee sinulle parempi olo.
Miksi muuten työntäydyt kirkkoon?
Joukkoon!
Minä kun olen vilkuillut kelloon lähes puoli vuosisataa.
Nyt näen vain Jeesuksen
omituista, että yleensä kirkkoon menet,näköjään vaan menet arvostelemaan muita,turha sinun on
etsiä rikkaa toisista jos itselläsi on hirsi silmässä.
Silmässäni?
Ja mikä rikka se adventistien silmässä on , jos sanovat EGW tä profeetaksi, vaikka hänen profeetallisuutensa on paholaisesta. Tietäjähengen aikaansaamaa.
Noin sitä sitten kannustetaan jos sattuu olemaan itsekriittinen ja rehellinen.
Onneksi tuli viesti nimimerkillä, että voi taas ensi sapattina skarpata ja olla yksi muiden joukossa. Eiköhän sitä, kun kerran muutkin tuollaisina kelpaavat.
Toista se olisi publikaanina!
Jumalan lapset tuntevat toisensa siitä hengestä,
joka heissä on.Ikävä kyllä, sinulla ei näytä tuota henkeä olevan, paljastuit heti.
Mikä sisar Whitellä oli?
Profeetan henkeä?
Onko Ellen mielestäsi oikea profeetta?
"Älkää tuomitko , ettei teitä tuomittaisi"
Miten voit Pedon erkki kirjoitukseni jälkeen tuomita minut?
Olen uskossa, ja vapautunut EGW kirjainyhdistelmän pauloista Jeesuksen ylistämiseen:
Nyt vain Jeesus on Jumalani. ennen palvontani kohteita oli sapatti ja tervyssäännöt.
Tietenkin röyhistin rintaani myös kuvitellulla lopunajan seurakunnallamme
EGW on kyllä ollut ongelmallinen. Äitini joutui hänen pauloihinsa ja rupesi kuulemaan ääniä-
Onneksi tuli uskoon kuolinvuoteellaan
"Taivuttakaamme päämme rukoukseen". Ei onnistu, taipuu vain kaulasta. Rukoilija yrittää etsiä osuvia sanoja, mutta taas kaikki menee saman kaavan mukaan; kehutaan itseämme ja seurakuntaamme. loppuun muodon vuoksi "Jeesuksen nimessä aamen?"
Kylläpä paljastit meidän ihmsiten raadollisuuden.
Pikku vahvistus Herran Sanasta, mainitsemastasi itsekehusta:
Luukas 18:11-12
11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
On sivistyneenpiäkin - Jeesus ja syntiset:
Luukas 18:13-14
13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
ja lausui syntisen rukouksen, kohta ulos päästyään oli taas tupakka kourassa ja viinalasi kädessä, että näin useat bublikaanit. Hetken oli vanhurskas, jo kohta toisessa käänteessä krapula.
Paholaisen, viinakaupan.
Tia mitä vaikutti Adventtikirkon tekopyhä opetus, jossa sanoja pyöritellään niin, että aitoa uskoa ei voi yntyä ja rakkautta Jeesukseen.
Jeesuksen seuraamista
armon vasta siellä kapakassa
Tai punaisten lyhtyjen alla.
Jeesus kun ei jätä eikä hylkää