Olavi Paukkunen Paavo Suorannan kaveri

OLAVI PAUKKUNEN Päämajan tiedustelija Toimittanut Pekka Turunen. Ajatus Kirjat 2008, 237 s. Mannerheim-ristin ritarin Paavo Suorannan vaiheiden tutkijana sotahistorioitsijana aloittanut, vuonna 1970 syntynyt tohtori Pekka Turunen jatkaa samalla aihepiirillä tuodessaan julkisuuteen Olavi Paukkusen sodanaikaisiin päiväkirjoihin perustuvat muistelmat. Olavi Paukkunen ylennettiin rauhan aikana vääpeliksi ja sai jo sodan kuluessa arvokkaita kunniamerkkejä.

Kirjoittajana Paukkunen kuvaa vain päämajan tiedustelutehtävien suorittamista, raskaita jalkamatkoja saappain ja suksin. Hän näyttää olleen hyvä havainnoitsija, kylmähermoinen ja tasapuolinen mies. Juuri hänen asiallinen tekstinsä tekee lukijan kokemuksesta sellaisen, että väsymyksen, alituisen varppeillaan olon ja silloin tällöin purskahtavan luotisateen rytmit nostavat esiin hyytävän jännityksen tuntemuksen. Tunnelmaa lisää tieto siitä, että jutut ovat tosia.

Paukkusen havaintoihin kuuluu sellaisia seikkoja, jotka laajentavat yhteenottojen tutkijoiden kuvaa suomalaisten maailmansodasta. Esimerkkinä voi mainita lyhyen maininnan toukokuulta 1944: "Lisäksi salaisuutena kerrotaan, että puna-armeija on tuonut Kannakselle 12 valiodivisioonaa".

Tuntemieni tiedustelu-upseerien yhdenmukaisten kertomusten mukaan suurhyökkäyksen tulo tiedettiin viikkoja aikaisemmin myös marsalkka C. G. Mannerheimin päämajassa Mikkelissä.
Tutkimustyötä kertomuksesta

Rohkean ja tarkkasilmäisen rautulaisen evakkoviljelijän Paukkusen hoksottimissa ei ollut vikaa, mutta vajavaisen kansakoulun käyneen kirjoittajan tekstissä on riittänyt tutkittavaa ja toimitettavaa urakaksi asti.

Paukkusesta ei elinaikanaan tullut kirjailijaa, kuten partiomies Urho Lempiäisestä, joka myöhemmin otti nimekseen Arhosuo. Sotakirjojen ystävät tuntevat hänet nimellä Esa Anttala: sissikirjailija hyödynsi osaltaan 1960- ja 1970-luvun taistelukirjallisuuden menekkiboomia. "Rähmällään olon" ajan Suomessa ahmittiin sotakertomuksia.

Paukkusen postuumiin tekstiin liittyy Turusen laaja ja pikkutarkka tutkimustyö. Toimittaja on paneutunut työhönsä tutkijan intohimolla. Alaviitteitä ja aitoja partiokarttoja on riittävästi.
Uskallusta ja röyhkeyttä

Paukkunen kuului niihin hyväkuntoisiin karjalaisiin nuorukaisiin, joista värvättiin jo välirauhan ajan salaisia tiedusteluretkiä tehneet jalkavakoilijat. Partiomiehet joutuivat usein tekemisiin vastapuolen väen kanssa, mutta heidät yllätettiin harvoin. Suoranta, Paukkunen ja monet muut kykenivät toteuttamaan sellaisia sotarohkeita taktisia temppuja, joihin harvat ihmiset pystyvät. Toiminnassa oli ilkeiden pikkupoikien asennetta, sitä yllättävää röyhkeyttä, jonka isoin mestari taisi olla Paukkusen tekstissä yhden kerran mainittu Ilmari
Honkanen.

Voisi puhua asenteiden ylivoimasta, joka ei ole mitään kylmää uhkarohkeutta. Vuoteen 1991, Neuvostoliiton hajoamiseen saakka, vintillään kahta Suomi-konepistoolia piilotellut Paukkunen oli lämmin kaveri. Hän inhosi tappamista ja antoi arvon vastustajalle.

http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/päämajan-tiedustelija-olavi-paukkunen-toim-pekka-turunen/211166


http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kaukopartiomiehet yksin kylmässä/HS20080819SI1KU01p63

http://www.ajatuskirjat.fi/foorumi/forums/thread-view.asp?tid=331

5. elokuuta 1941
Osasto Loukola on siirtynyt Rautjärveltä Lindénin huvilaan Ruokolahden Haloniemeen. Hanski tulee sinne määräämään partion. Hän nimeää puhuttelussa sen ”Partio Auviseksi”, jonka johtajaksi määrätään kersantti Paavo Auvinen. Partioon kuuluvat alikersantti Olavi ”Olli” Paukkunen, alikersantti Paavo ”Pate” Suoranta, alikersantti Uuno ”Unkka” Suokas, korpraali Vilho Hännikäinen ja sotamies Arvi ”Are” Loponen.

Majuri Erkki ”Eetu” Saarinen on esittänyt Hanskille partion lähettämistä, koska II armeijakunnan esikunta on sellaista toivonut. Tehtävänämme on hyökkäysurien tiedustelu sekä Viipurin–Hiitolan rautatien katkaiseminen Sairalan aseman korkeudelta. Ajatuksena on estää puna-armeijan rautatietykistön toiminta Sairalan ja Hiitolan rataosuudella. Radan katkaisemisen jälkeen saamme lentotäydennystä Sirsjärven maantiesillan räjäyttämiseksi. Emme tiedä, onko se puu- vai betonisilta, miten se on vartioitu ja miten vilkas liikenne siellä on. Räjäyttämistä on kuitenkin yritettävä, sillä se on tärkeää armeijakunnan hyökkäykselle. Partio saa mukaansa Kyynel-radion, 12 kiloa trotyyliä ja kaksi suistajaa eli raiteeseen kiinnitettävää nallia. Räjähdysaineiden takia partiota on vahvistettu alkuperäisestä neljästä kuuteen mieheen. Aseistukseksi tulevat konepistoolit ja käsikranaatit. Toimintasuunta on Ylikuunusta Kirvuun ja paluun pitäisi tapahtua Kirvun kohdalta. Reitti, samoin kuin lähtöaika ja tehtävät, on suunniteltu II armeijakunnan esikunnan toivomukset huomioon ottaen.

Lähdemme liikkeelle heti. Luutnantti Kirves tulee saattamaan meitä antaakseen matkalla lisäohjeita. Jo alkumatkasta huomaamme, että nyt on sota lähellä. Ruokolahden ja Rautjärven välisellä tieosuudella näemme useita omia tykkipattereita asemissa kuorma-autojen ajaessa kranaattikuormia pattereille. Ammunta ei ole vielä alkanut, mutta oireet ovat uhkaavat. Pysähdymme Rautjärven vanhassa pappilassa. Entisessä majapaikassamme on nyt rykmentin esikunta, josta Ykä saa viimeiset tilannetiedot. Omien joukkojen etulinjassa olemme kello 22. Siellä Ykä antaa meille sitten viimeiset ohjeet.

– Rykmentti lähtee sitten huomenaamulla hyökkäämään kohti Hiitolaa. Viime hetken tietoja seuraa Ykän tutuksi käynyt toivotus:

– Onnea matkaan, olen hengessä mukana.

Sen jälkeen suuntaamme kohti Neuvostoliittoa. Etenemme Tammijärvien itäpuolitse Rätykylän itäreunassa olevaan tienristeykseen ja edelleen tien vartta itään noin kilometrin verran. Onnistumme väistämään vihollisia ja pääsemme tällä kertaa ulkomaille ilman vaikeuksia. Matkanteko pääsee hyvään vauhtiin.


6. elokuuta 1941
Pysähdymme Meskalasta noin 200 metriä länteen vihollisasemien eteen. Edessä on metsä hakattu aukeaksi 150 metrin leveydeltä. Vastapäätä on piikkilankaeste, ja sen takana kaivetut asemat. Kiikareilla tähystäen on helppo päätellä, että kaikki rakennelmat ovat äskettäin tehtyjä. Edes ampumahautoja ei ole alkuunkaan vielä naamioitu. Vihollisasemissa on täysi hiljaisuus.

– Eiköhän kävellä yli vaan, sanoo Suokkaan Unkka. Suorannan Pate on radisti ja hän kuitenkin muistuttaa yhteydenotosta kotiin kello 14.00. On yhteydenottoaika. Partio pysähtyykin tähän ja Pate lähettää sanoman eetteriin, kun me muut aloitamme ruokailun.

Yhteydenotossa ja ruokailussa menee tunti. Vihollisasemista alkaa kuulua kovaa puiden hakkaamista ja kaivamisen ääniä. Meidän on muutettava kulkusuuntaamme vasemmalle niin, että etenemme pitkin hakkuuaukean laitaa. Arvelemme, että se on kapea eteen työnnetty vihollisasema, jonka pystyy kiertämään. Näin onkin, sillä pian vihollisasemat loppuvat. Partiomme jatkaa matkaansa kohti tavoitettaan. Nahkurilan suunnalta ampuu puna-armeijan raskas patteri. Otamme kuulohavaintojen perusteella kompassisuuntia patteriin eri paikoista, kunnes sen paikka paljastuu.


7. elokuuta 1941

Pitkähkön marssin jälkeen pidämme tauon. Nukahdan tauolla poikkeuksellisen äkkiä. Unessa eteeni ilmestyy äitini, joka antaa ohjeita, miten meidän tulisi matkamme suorittaa. Sen jälkeen hän katoaa. Herättyäni ihmettelen, mitä uneni enteilee. Koko tapaus tuntuu yliluonnolliselta.


8. elokuuta 1941
Tulemme Sairalan ja Inkilän välille rautatien varteen yöllä kello 1.30. Maasto on avointa peltoa. Joudumme etsimään piilopaikkaa rautatien varresta. Radan varresta löytyy iso kivi, jonka juurella kasvaa jokunen pieni puu. Lisäksi halonhakkaajien jäljiltä on jäänyt paljon risuja ja kantoja. Tähän piiloudumme odottelemaan venäläisten tarkastuspartion tuloa. Olen ollut tämän radan varressa kerran aikaisemminkin, tosin hieman lähempänä Hiitolaa. Silloin 40 minuutin sisällä kulkivat tarkastuspartio ja moottorivaunu saman pisteen ohi. Tämän aikataulun mukaan teemme nytkin panostussuunnitelman. Kaikki on tehtävä nopeasti, lentotäydennystä ja Sirsjärven sillanräjäytystä ajatellen.

Tarkastuspartio kulkee kerran ohitsemme, mutta moottorivaunua ei kuulu eikä myöskään junaa. Kun venäläispartio on seuraavan kerran kulkenut ohitsemme, menemme Paten kanssa tutkimaan rautatietä.

Päätämme laittaa kummatkin suistajat paikoilleen vihollispartion kierrosten välissä. On kova kiire, koska rautatie on tässä kohtaa suora. Yö on valoisa, vihollisella on hyvä tähystysmahdollisuus. Laitamme ensimmäisen panostuksen metsäsaarekkeen kohdalle noin 300 metrin päähän kivestä. Alamme töihin osan miehistä varmistaessa. Pate menee kiskojen väliin kontalleen ja minä ulkopuolelle. Vedämme puukolla hiekan pois kiskon alta. Laitamme panoksen ratapölkkyyn kiinni ja yhdistämme virtapiirin suistajasta panokseen. Suistaja kiristetään ratapölkkyyn kiinni, jolloin räjähdys on tehokkain mahdollinen. Sen jälkeen se peitetään huolellisesti soralla. Sitä ei tarkastuspartio huomaa päivälläkään.

Siirrymme laittamaan toisen panoksen kiven kohdalle. Tämäkin panos saadaan paikoilleen.

– Suljen virtapiirin, tokaisee Paavo.

Silloin räjähtää!

Kun tajuntani jossain määrin toimii, käsitän että kädessäni ollut sähkönalli on räjähtänyt. Pate makaa verisenä kiskojen välissä, hän on pyörtynyt.

– Antakaa nalli. Laitan uuden tilalle, sanoo Loposen Are.

– Älä laita, suistaja meni samalla rikki, saan vaivoin sanottua. Auvinen ja Suokas tarttuvat Patea olkapäistä ja vetävät hänet pois. Se on viimeinen, mitä näen. Sitten tajuntani sammuu. Kun tulen tajuihini, Are painaa kädellään suutani kiinni ja kuiskaa korvaani:

– Ole hiljaa, meitä etsitään.

Kuulemme askelten ääniä ja risujen katkeilemista, kun vihollisjoukko etsii meitä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen nousemme ylös risukasasta kiven viereltä. Are on vetänyt minut risuläjään ja peittänyt risuilla. Patekin on tajuissaan ja toimintavalmis. Vihollisen etsintäketju on mennyt menojaan. Se on kiertänyt kuulemma kiven ja risukasan, muttei ole löytänyt meitä pimeässä. Are on ehtinyt ennen vihollisen tuloa käydä peittämässä viimeisen esille jääneen suistajan.

Menemme metsään tutkimaan haavamme. Patessa ja minussa on kymmeniä pieniä sirpaleita. Paten vasemmassa kädessä on paha haava, lisäksi hän on punaisena verestä, mutta kävelee ja viisastelee kovasti. Olen saanut sirpaleen oikeaan silmään, joka on verinen eikä sillä näe mitään. Toinenkin silmä vuotaa ja pakottaa. Sideharsot otetaan esille, ja pian olemme Paten kanssa muumioita. Sovimme Paten kanssa, että lähdemme kahden kotiin, muu partio saa jatkaa tehtävää.

– Voin taluttaa sinua, jos et näe muuten kävellä.

– Hyvä ettet ehdottanut sokean rampaa taluttavan, tokaisen hänelle takaisin. Auvisen Paavo tekee ratkaisun: koko partio palaa kotiin. Se ei voi toimia ilman radistia.

Meidänhän pitäisi saada vielä lentotäydennystä.

Kun pahimmat haavat on sidottu, aloitamme kotimatkan kohti hyökkäävien suomalaisjoukkojen kärkeä. Seuraamme Kirvun Inkilän kylän tietä. Päivän valjettua pidämme ruokatauon. Metsä on hiljainen. Unkka avaa lihapurkkia ja ihmettelee hiljaisuutta. Suomalaisten pitäisi hyökätä, mutta mitään ei kuulu. Samalla taivas repeää. Suomalainen tykistö iskee sadan metrin päähän eteemme. Useampi putki ampuu pikatulta, maa tärisee. Kun tuli loppuu, monikymmenpäinen ratsujoukko karauttaa kiitolaukkaa karkuun.

Lähestymme maantietä, missä puna-armeijan sotilas tulee meitä vastaan kädet ylhäällä. Hän antautuu ja kertoo olevansa kaukasialainen. Ihmettelee vielä, kun meillä on joka miehellä konepistoolit. Jalkaväen kärki tulee maantiellä vastaan. Miehillä on niin kiire, etteivät he kiinnitä meihin mitään huomiota. Miehiä menee pikamarssia eteenpäin. Heti kärjen tuntumassa tulee maastoauto, josta eteemme hyppää majuri Parabellum kädessään.

– Mitä miehiä te olette!?

Pian asia selviää. Hän nimittäin tietää, että oma partio on edessä. Annamme pikaselostuksen majurille siitä, mitä olemme nähneet. Kerromme, että venäläisiä liikkuu teiden suunnassa, mutta ei juurikaan metsissä. Majuri onnittelee meitä tehtävän suorittamisesta. Suorannan Paavo ja minut lähetetään kenttäsairaalaan kunnolla sidottavaksi. Sieltä jatkamme sotasairaalaan Lahteen, missä vietämme kaksi viikkoa. Mieleen hiipii epäilys, että kommunistit olisivat sabotoineet tehtaalla nallin. Saan sairaalassaoloajan lisäksi vielä kaksi viikkoa toipumislomaa silmäni parantelemiseksi.

Kun Sairala ja Hiitola on vallattu, Ykä ja Are käyvät purkamassa miinat. Tällä rataosuudella ei venäläisillä enää ollut junia.

Teimme matkaa 63 kilometriä

http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/lukunayte_4522.asp

check;

floor;

rather; ambien lethal dose; propecia generic name; buy meridia; levaquin coupon; levitra 2003 latest; accutane; bactrim ds keyword; zoloft and pregnancy;

water; order clomid; tetracycline; ampicillin side effects; order prednisone; propecia generic 90; antabus; cialis genuinerx.net viagra; accutane and kidney; long term effects of zoloft;

symbol; discounted cialis tramadol; cheap cafergot; baclofen pump implant; cymbalta; cheap cigarettes in spain; 20mg cialis; acomplia online;

1OYbMH qfcqptmqsofl, [url=http://dzetjdfnjnmo.com/]dzetjdfnjnmo[/url], [link=http://yuhxvugjtnms.com/]yuhxvugjtnms[/link], http://eroslwjlkgvi.com/