Jotta talouden rattaat saadaan pidettyä pyörimässä, kehoittaa eduskunnan puhemies ihmisiä itsensä hemmotteluun. Taksilla naisiin jne.
Hyvä että kohta Halosen mentyä päästään viimeisestä demarinaisten riippeestä. Tilalle tulee kokoomuslainen presidentti joka arvostaa ihmisten itsemääräämisoikeutta ja suvaitsevaisuutta. Suomessa on liian kauan hyväksytty erilaisuuden sietämättömyyttä.
Muutaman vuoden päästä vapautetaan prostituutio kokonaan bordelleineen myös Suomessa muiden sivistyneiden ja vapaiden EU demokratioiden mukaisesti. Osa Suomen prostituutiopykälistä ovat vastoin YK'n ihmisoikeusjulistuksen, Human Rights Watchin ja Amnestyn kantoja itsemääräämisoikeuksista. Jokaisella on oikeus itsensä määräämiseen, omistamiseen, hallintaan ja vapauteen. Itsemääräämisihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille maan päällä, myös Suomalaisille. Ei ole muuta vaihtoehtoa jatkaa kohti parempaa tulevaisuutta kuin vapauttaa loputkin seksi muun vapaan Euroopan perässä. Oi ihana tulevaisuus, ei enään Puolaan pornoluolaan. Kohta nahkahuilu naukuu ja viheltää vitunhuulet vapaasti myös Suomessa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
... jos esteenä ei olisi Kokoomuksen kaksinaamaiset, KEPU:n änkyrät ja kristilliset kuin luonnostaan. Siinä seksinvastaisin porukka, Niinistö mukaanlukien.
Nythän näiden porvallisten "vapaamielisten" pitäisi tehdä lakialoite bordellilaitoksesta, kun ovat hallituksessa. Missä viipyy?
Aloittaja on pelkkä paskanjauhaja, joka yrittää puoluepolitisoida seksinkin. Kyrpä kyllä ei seiso, eikä vittu kastu poliittisella aatteella muilta kuin korkeintaan tuollaisilta impotenteilta nilviäisiltä.
Voisihan se ihailemasi pahvisauli tehdä ihan henkilökohtaisen esityksenkin eduskunnalle bordelleista. Luulisi, että puhemiehen vaikutusvallalla aloitteen tekijänä sentään olisi vaikutusta. Otapa yhteyttä ja pyydä!
pillumeri
Olikse joku Kyrpelä, vai mikä?
Asikkalassa on saatu hyviä tuloksia, kun lääkäri on alkanut määräämään potilaille, jotka kärsivät liika lihavuudesta, niin kuntoilua. Tämä kuntoilu tapahtuu valvotuissa olosuhteissa.
Lääkäri voisi määrätä myös henkilölle, joka kärsii seksuaalisista turhautumista, käyntiä maksullisissa naisissa.