Mitä tapahtuu

Mitä tapahtuu, kun länsimaissa yleisesti tunnustetaan, ettei Jeesus koskaan elänyt? Tämähän on fakta. Mikäli Jeesus olisi todellinen historian henkilö, joku varhainen historioitsija tuntisi hänen ihmetekonsa. Ajalta on säilynyt dokumentoitua tietoa paljon, Jeesuksen väitetyistä ihmeistä ei muuta kuin evankeliumit, joiden todistusarvo ei ole järin suuri.

Veikkaanpa, että New Age -kultit saavat jalansijaa ja wiccan kaltaiset uususkonnot keräävät laajan kannattajamäärän kaikkialla Euroopassa.
17360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Historia kertoo viimeisessä numerossaan asiasta, mutta en ehdi nyt asiasta kertoa enempää, mutta jos kukaan muu ei ehdi, teen asiasta aloituksen tänä iltana.

Äänestä
  • Olisi kiva tietää, mitä Historia-lehti asiasta kertoo. Tosin se on niin populaaristi kirjoitettu, että en aina luota, onko siinä perustelut kunnossa.

    Äänestä

  • Haluu tietää kirjoitti:

    Olisi kiva tietää, mitä Historia-lehti asiasta kertoo. Tosin se on niin populaaristi kirjoitettu, että en aina luota, onko siinä perustelut kunnossa.

    tulee, mutta tämä päivä on jo menetetty. Ajoin tuossa kamalassa kelissä tänään 220 km, enkä jaksa nyt tänään enää. Mutta palaan huomenna asiaan.:-)

    Äänestä

  • Haluu tietää kirjoitti:

    Olisi kiva tietää, mitä Historia-lehti asiasta kertoo. Tosin se on niin populaaristi kirjoitettu, että en aina luota, onko siinä perustelut kunnossa.

    siinähän on kysymys evankeljumien eroista. Tiedemiehet ovat verranneet niitä toisiinsa ja tuleet siihen tulokseen, että jesse ei mitenkään voinut syntyä vuonna 0000, koska eräiden todisteiden mukaan verollepanon aikaan Mr. Herodes oli jo kuollut. Mutta, kuten sanoin voin referoida sitä vasta huomenna.

    Äänestä

Ainakin minä ajattelen ja toimin itse. Onhan noita ihanteita muitakin, mutta viisainta on toimia niinkuin itse tuntuu, järkeilee ja älyää.

Äänestä

on turha. Noin ei tule koskaan tapahtumaan, että kristikansa hylkäisi uskonsa keskipisteen Jeesuksen.

Jos olet esim. vapaa-ajattelija, miettinet kaiken historiallisen tapahtuman ihmisajatusten luomaksi ja että se on markkinavoimien tuote.
Miten vapaa-ajattelijoiden markkinoima tiede todistaa kaiken vääräksi?

Äänestä

...Jeesusta ole koskaan ollu, hanki edes todiste!!!
Jos nyt vaikka Afrikassa syntyis uus messias ja se tekis kolmenkymmenen vuoden päästä ihmetekoja, luuletko sä että se tieto tulis tänne asti?

Äänestä
  • lohikäärmeitä ole koskaan ollut olemassa!
    Hanki todiste!

    Äänestä

  • Jos ihmeitä tehnyt Jumalan poika olisi todella joskus elänyt, hänestä aivan varmasti löytyisi mainintoja tuon ajan historiankirjoituksesta. Ainoa lähde ovat evankeliumit, mikä viittaisi siihen suuntaan, että Jeesus joko ei koskaan elänyt tai sitten hän oli niin vähäpätöinen hahmo, ettei tullut edes mainituksi juutalaisten historiankirjoituksessa.

    Äänestä

  • Evolutaari kirjoitti:

    Jos ihmeitä tehnyt Jumalan poika olisi todella joskus elänyt, hänestä aivan varmasti löytyisi mainintoja tuon ajan historiankirjoituksesta. Ainoa lähde ovat evankeliumit, mikä viittaisi siihen suuntaan, että Jeesus joko ei koskaan elänyt tai sitten hän oli niin vähäpätöinen hahmo, ettei tullut edes mainituksi juutalaisten historiankirjoituksessa.

    Miten vapaa-ajattelijoitten markkinoima TIEDE todistaa kaiken vääräksi?
    Ei kaiketi juutalaisuutta voi asiasta syyttää, eihän se vieläkään tunnusta Jeesusta Messiaaksi, vaan odottaa hänen saapumistaan. Heillä on oma historiantulkintansa.

    Äänestä

  • lammas haastaa suden kirjoitti:

    Miten vapaa-ajattelijoitten markkinoima TIEDE todistaa kaiken vääräksi?
    Ei kaiketi juutalaisuutta voi asiasta syyttää, eihän se vieläkään tunnusta Jeesusta Messiaaksi, vaan odottaa hänen saapumistaan. Heillä on oma historiantulkintansa.

    Tiede ei toki sinänsä mitenkään asiaa todista. Asian puolesta puhuvien todisteiden puuttuminen kylläkin.

    Äänestä

meneppäs lukemaan vähäsen historiaa! ;P

Äänestä
  • Olen lukenut. Jeesusta ei mainita missään paitsi Uudessa testamentissa. Sekin tarina tosin varastettiin vanhemmista uskomuksista.

    Tacitus (n. 55 - n. 117) viittasi kerran kristittyihin, tosin vain yhtenä lahkona mainitsematta mitään Jeesuksen väitetyistä ihmeistä.

    Äänestä

  • Evolutaari kirjoitti:

    Olen lukenut. Jeesusta ei mainita missään paitsi Uudessa testamentissa. Sekin tarina tosin varastettiin vanhemmista uskomuksista.

    Tacitus (n. 55 - n. 117) viittasi kerran kristittyihin, tosin vain yhtenä lahkona mainitsematta mitään Jeesuksen väitetyistä ihmeistä.

    aijaa.. Täytyy kyllä myöntää ettei hänestä kerrottu paljon mitään, mutta se on kylläkin todistettua että Jeesus on ollut olemassa.
    Sitä paitsi Raamattu on vähän niinkuin histirian kirja, mutta koska se käsittelee niin uskomatonta asiaa monet eivät usko sen sanomaan.
    JA kerros mulle mistä uskomuksesta Jeesus muka varastettiin ja milloin se uskomus oli keksitty?

    Äänestä

  • star:D kirjoitti:

    Jeesuksen historiallisuutta ei ole todistettu, vaikka tämä on varsin yleinen legenda jopa ateistien keskuudessa. Mikäli väität, että Jeesuksen historiallisuus on todistettu fakta, sinun velvollisuutesi on perustella asia.

    Epäoikeudenmukainen kuolema, laskeutuminen manalaan ja ylösnousemus sekä kaikkien ihmisten vapahtaminen tätä kautta olivat yleisiä uskomuksia lukuisissa Rooman valtakunnan kulteissa. Kristinusko ei ole kuin yksi niistä, eikä siitä olisi koskaan tullut menestystarinaa ilman, että Konstantinus olisi kääntynyt kristityksi näkemänsä harhan seurauksena.

    No eihän sitä vissiin tosiaankaan pystytty todistamaan että se olisi ollut Jeesuksen hauta, eikä sillä oikeastaan oo mitään merkitystä. Mä tiedän, mitä tiedän JA tiedän sen että Jumala ON olemassa. Jos joku väittää että Jumalaan uskominen on vain jotain typerää, lapsellista uskomista, niin se ihminen on todella pahasti väärässä, sillä se joka uskoo Jumalaan ei pelkästään usko vaan ihan oikeasti tietää ja tuntee ja jopa kuulee.
    Ja jos väität mulle vastaan ettei Jumalaa oo olemassa niin ole hyvä ja todista se mulle, mutta ongelmana on vain se ettet millään pysty tekemään sitä, koska kukaan muukaan ei koskaan pystynyt.
    On olemassa todisteita vain Jumalan olemassaolosta, mutta "järjellä" ajattelevat ateistit eivät usko edes oikeita todisteitakaan!

    Äänestä

  • Evolutaari kirjoitti:

    Jeesuksen historiallisuutta ei ole todistettu, vaikka tämä on varsin yleinen legenda jopa ateistien keskuudessa. Mikäli väität, että Jeesuksen historiallisuus on todistettu fakta, sinun velvollisuutesi on perustella asia.

    Epäoikeudenmukainen kuolema, laskeutuminen manalaan ja ylösnousemus sekä kaikkien ihmisten vapahtaminen tätä kautta olivat yleisiä uskomuksia lukuisissa Rooman valtakunnan kulteissa. Kristinusko ei ole kuin yksi niistä, eikä siitä olisi koskaan tullut menestystarinaa ilman, että Konstantinus olisi kääntynyt kristityksi näkemänsä harhan seurauksena.

    Historian tutkimus etenee tieteellisen keskustelun kautta, eikä siitä saada koskaan niin eksaktia kuin jostain luonnontieteistä. Historiassa joudutaan monesti tyytymään erilaisiin todennäköisyyksiin, kun ei ole riittävästi lähteitä. Ehkä Jeesuksen historiallisuutta ei voida 100% varmasti todistaa, mutta useimmat tutkijat pitävät sitä erittäin todennäköisenä eli käytännössä lähes varmana asiana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Evolutaari kirjoitti:

Mitä tapahtuu, kun länsimaissa yleisesti tunnustetaan, ettei Jeesus koskaan elänyt? Tämähän on fakta. Mikäli Jeesus olisi todellinen historian henkilö, joku varhainen historioitsija tuntisi hänen ihmetekonsa. Ajalta on säilynyt dokumentoitua tietoa paljon, Jeesuksen väitetyistä ihmeistä ei muuta kuin evankeliumit, joiden todistusarvo ei ole järin suuri.

Veikkaanpa, että New Age -kultit saavat jalansijaa ja wiccan kaltaiset uususkonnot keräävät laajan kannattajamäärän kaikkialla Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu