Jippu

Joku sanoi hyvin aiemmin tuossa, että kyseinen tuomari arvosteli biisiä, eikä esitystä.

Totta, että nuori lauluntekijä on tehnyt yhden kauniin hitin. " Mun koti ei oo täällä", mutta ei se tee hänelle kotia tuomaristossakaan
Tuo tuskassavääntelehteminen ei kiinnosta yleisöä.
Samoin Anna-Kaisan paljastama tuska-akseli ahdisti.
Yleisö tahtoo Idolinsa täytenä. Irwinit syntyvät harvoin ja KariTapiot, joiden rääkkiä kestää aikansa kuunnella, nekin syötettynä pienin annoksin ajoittain.
Uuden esillepyrkivän tähdenalun ei kannattaisi aloittaa sillä, eikä Jipputuomarin yrittää kerätä pisteitä Tuskadraamalla. Nimim. Ärtynyt
2295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Mun koti ei oo täällä" -hitti on itseasiassa Chisun esittämä. Mutta Jipusta. Eikös kyseinen nuori nainen ole laulaja-lauluntekijä? Ohjelmassa hän esiintyi kuin olisi suuren luokan psykologi ja ihmistuntija, jolla on vastaukset itse elämään. Oli niin näkevinään kaikkien kilpailijoiden läpi heti ja tietävinään ja ymmärtävinään heistä kaiken. Ärsytti kun hän vouhotti aitoudesta, vaikka hänessä itsessä ei ollut sitä tippaakaan.

Tuomarointiosuus ei mennyt yhtään paremmin. Kommentoi lähinnä nimenomaan alkuperäistä kappaletta, ei kilpailijan esitystä. Kiroilu ja riehuminen oli tyylitöntä. Sai muut tuomarit (jopa Nikulan!) vaikuttamaan superammattimaisilta. Omilla vaikeilla kokemuksilla ylpeily oli ällöttävää. Peten esitystä kommentoidessa taisi sanoa jotenkin "sinä et taida olla ihan noita kappaleen juttuja kokenut". Just joo. No itse hän varmaan sitten on ja se tekee hänestä paremman ihmisen.

Kamala tekopyhä ja tekotaiteellinen nainen.

Äänestä
  • Jippu on ärsyttävä leuhka ämmä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miinusmerkki kirjoitti:

Joku sanoi hyvin aiemmin tuossa, että kyseinen tuomari arvosteli biisiä, eikä esitystä.

Totta, että nuori lauluntekijä on tehnyt yhden kauniin hitin. " Mun koti ei oo täällä", mutta ei se tee hänelle kotia tuomaristossakaan
Tuo tuskassavääntelehteminen ei kiinnosta yleisöä.
Samoin Anna-Kaisan paljastama tuska-akseli ahdisti.
Yleisö tahtoo Idolinsa täytenä. Irwinit syntyvät harvoin ja KariTapiot, joiden rääkkiä kestää aikansa kuunnella, nekin syötettynä pienin annoksin ajoittain.
Uuden esillepyrkivän tähdenalun ei kannattaisi aloittaa sillä, eikä Jipputuomarin yrittää kerätä pisteitä Tuskadraamalla. Nimim. Ärtynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu