Onko Hirvas

"Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra."

Sak. 14: 16
26303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jumala tiesi, että ihmien TARVITSEE lepoa. Jeesus todisti myöskin sen, sanomalla, että ei ihminen ole sapattia varten, niin että se se olisi itsessään joku palvonnan kohde, vaan sapatti on IHMISTÄ VARTEN, ilon ja levon päivä. Niin että jos sinä, kuka lienetkin, olet ihminen, niin sapatin siunattu lepo on MYÖSKIN sinulle tarkoitettu. Jos me Jumalaa kunnioitamme ja rakastamme, niin pidämme myöskin pyhäpäivänä HÄNEN pyhittämänsä päivän.

Minkä Jumala on pyhittänyt, niin se tulee aina olemaan PYHÄ. Ja kuka tahansa tietää että KAIKKI ihmiset, jotka antavat kunnian Jumalalle myöskin Luojana, ilomielin ottavat vastaan Jumalan pyhittämän ja siunaaman lepopäivän, eivätkä lähde valitsemaan mitään ihmiskäskyä sen tilalle.

Englantilainen kalenderikin sen näyttää, että sabatti on viikon seitsemäs päivä, eli meidän lauantai.

Äänestä
  • Ei tieääkseni anglikaaninen kirkko mitään lauantaita pyhäpäivänä pidä. Ja vaikka pitäisikin niin entäs sitten?

    Siinä voit olla oikeassa, että ei tule valita ihmiskäskyjä jos ne ovat ristiriidassa Jumalan käskyjen kanssa. Siksipä ei kannatakaan valita Ellenin eikä adventistien Pääkonferenssin määräämiä lauantaisapatin viettokäskyjä niitä noudattaakseen nimittäin, jos ei pidä Elleniä ja Pääkonferenssia Jumalana.

    Äänestä

  • mitä tahansa. kirjoitti:

    Ei tieääkseni anglikaaninen kirkko mitään lauantaita pyhäpäivänä pidä. Ja vaikka pitäisikin niin entäs sitten?

    Siinä voit olla oikeassa, että ei tule valita ihmiskäskyjä jos ne ovat ristiriidassa Jumalan käskyjen kanssa. Siksipä ei kannatakaan valita Ellenin eikä adventistien Pääkonferenssin määräämiä lauantaisapatin viettokäskyjä niitä noudattaakseen nimittäin, jos ei pidä Elleniä ja Pääkonferenssia Jumalana.

    Minkä Jumala on pyhittänyt, niin se tulee aina olemaan PYHÄ PÄIVÄ.

    Ja KAIKKI ihmiset, jotka antavat kunnian Jumalalle myöskin Luojana, ilomielin ottavat vastaan Jumalan pyhittämän ja siunaaman lepopäivän, eivätkä lähde valitsemaan mitään ihmiskäskyä sen tilalle.

    On Jumalan kunnioitusta pitää pyhäpäivänä SE PÄIVÄ, minkä Jumala pyhäksi asetti.

    Äänestä

  • sapatin yllä. kirjoitti:

    juutalaiset käyttävät lepopäivästä nimitystä 'sapatti' ja viettävät sitä meikäläisittäin lauantaina. Islamilaiset viettävät 'sapattiaan' perjantaina ja kristittyjen 'sapatti' on sunnuntai. Kaikki nämä pyhittävät Jumalan käskyn mukaan lepopäiväänsä mutta kukin uskontokunta eri viikonpäivänä.

    Äänestä

  • lepopäivän. kirjoitti:

    ajat ja lain ja se on kauhistus Herralle!

    Äänestä

  • muuttaneet kirjoitti:

    ajat ja lain ja se on kauhistus Herralle!

    seitsemännen päivän. Se päivä, ninkä Jumala PYHITTI tulee AINOASTAAN aina olemaan pyhä, muistipa ihminen sen tai ei.

    Äänestä

  • ja siunasi kirjoitti:

    seitsemännen päivän. Se päivä, ninkä Jumala PYHITTI tulee AINOASTAAN aina olemaan pyhä, muistipa ihminen sen tai ei.

    osaava lapsikin tietää sunnuntain olevan pyhäpäivän. Arkipyhät ovat tietysti asia erikseen. Adventistithan tässä sekoilevat nimittäessään lauantaipäivää pyhäpäiväksi.

    Äänestä

  • lepopäivän. kirjoitti:

    juutalaiset käyttävät lepopäivästä nimitystä 'sapatti' ja viettävät sitä meikäläisittäin lauantaina. Islamilaiset viettävät 'sapattiaan' perjantaina ja kristittyjen 'sapatti' on sunnuntai. Kaikki nämä pyhittävät Jumalan käskyn mukaan lepopäiväänsä mutta kukin uskontokunta eri viikonpäivänä.

    Sunnuntaina, joka on "KEKSITTY" pyhäksi.

    Vanha katekismuskin sen todistaa, että sunnuntai alkoi vähitellen muodostua tärkeimmäksi juhlapäiväksi syrjäyttäen täysin lauantaisen sapatin vieton. Näin toimii antikristillisyys kaikki muutokset tehdään vähitellen.

    Naiset vähitellen pappisvirkaan, homo ja lesboliitot ollaan hyväksymässä vähitellen, vähitellen, vähitellen.

    Äänestä

  • SAPATTI ON kirjoitti:

    olivat anti-kristillisiä kun eivät Paavalin kehoituksesta halunneetkaan alistua juutalaisia tapoja noudattamaan vaikka osa juutalaiskristityistä heitä siihen painosti.

    Äänestä

Hirvas on voimakas eläin.

Jeremia 16
19 Herra, minun voimani ja varustukseni, minun pakopaikkani hädän päivänä! Sinun tykösi tulevat pakanat maan ääristä ja sanovat: "Petosta vain perivät meidän isämme, turhia jumalia, joista ei ainoakaan auttaa taida.
20 Voiko ihminen tehdä itsellensä jumalia? Eivät ne jumalia ole!"
21 "Sentähden, katso, minä saatan heidät tuntemaan-tuntemaan tällä haavaa-minun käteni ja minun voimani, ja he tulevat tietämään, että minun nimeni on Herra."

Äänestä

Jää sinä miettimään, onko hirvas ihminen vai
Miikael, mutta me muut menemme eteenpäin.

### Onko Hirvas
Kirjoittanut: ihminen?
23.11.2008 klo 22.02
"Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra."
Sak. 14: 16 ###

Seurakuntakaudelle eli pakanain ajalle on tämä
Herran sana:

Kol. 2:16
Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.
[Room. 14:3; Gal. 4:10; Tit. 1:14,15]

Tänään ei näinollen saa tuomita juhlapyhien
viettämisestä eikä viettämättä jättämisestä!

Et kyennyt sanankohtaasi selittämään ja vaikeaa
se olisikin siellä pusikon pimeydessä.
Sak 14. luku puhuu Herran päivästä, josta lähtien
tosi sapatti on taas kunniassaan, Israelin
johdolla. Jae 12 varoittaakin siitä, ettei pidä
Israelia ja Jerusalemia korvata. Vaikkapa
sapattisinetillä tai uudella a-israelilla.

Sakarja 14. luku:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

Äänestä
  • pyhäpäiviä, jotka kuuluvat juutalaisten pyhitettäviksi.

    Yleisesti jokaista pyhäpäiväksi nimettyä sanotaa juutalasten sapatiksi. Kysymys EI SIIS OLE JUMALAN SIUNAAMASTA JA PYHITTÄMÄSTÄ LEPOPÄIVÄSTÄ:

    Kol. 2:16
    "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä."

    Äänestä

  • Tarkoittaa niitä "muit... kirjoitti:

    pyhäpäiviä, jotka kuuluvat juutalaisten pyhitettäviksi.

    Yleisesti jokaista pyhäpäiväksi nimettyä sanotaa juutalasten sapatiksi. Kysymys EI SIIS OLE JUMALAN SIUNAAMASTA JA PYHITTÄMÄSTÄ LEPOPÄIVÄSTÄ:

    Kol. 2:16
    "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä."

    Lainaamasi Paavalin kohta tarkoitti nimenomaan kaikkien päivien pyhänä pitämistä ihan turhana.
    Juutalaisella sapatilla on kansallinen merkitys.
    Eikä kansantapoja pidäkään siirtää kansakunnista toisiin. Muutenhan niiltä alkuperäinen kansallinen merkitys muuttuu.
    Samaa on sanottava juutalaisten ympärileikkauksesta.
    Se pitää juutalaisen kansakunnan olemassa.

    Äänestä

  • Jotka syövät sianlihaa, ynnä muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu "SANOO HERRA".

    Myöskin Jumala sanoo: Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin minä kuljetan sinut jne...

    Äänestä

ja lakata tuo omassa voimassaan teutaroiminen.

Äänestä
  • Eivät pelkät ruumiittomat henget (millaisiahan ne sitten ovat?) näppäimistöä näpelöitse eikä hiirtä heiluttele. Kyllä täällä kaikki kirjoittajat ovat lihaa ja verta olevia ukkoja ja akkoja.

    Äänestä

  • Ihminen ei ole sapattia varten, sanoo Jumala.
    Koska hirvas ei ole sapattia varten, niin
    todettava on, että hirvas on sittenkin ihminen.

    Mutta adventisti on sapattia varten!

    Äänestä

  • ihmisiä olekaan. kirjoitti:

    Eivät pelkät ruumiittomat henget (millaisiahan ne sitten ovat?) näppäimistöä näpelöitse eikä hiirtä heiluttele. Kyllä täällä kaikki kirjoittajat ovat lihaa ja verta olevia ukkoja ja akkoja.

    Lihaa syövä on tietsyti lihallinen ja pitääkin
    syödä kunnon lihaa, että olisi hyvin lihallinen.

    Adventisti syö naurista ja ... en tiedä, mikä
    hänestä tulee, muttei ainakaan liha va.

    Äänestä

  • Kasvissyöjä on jottain muuta kirjoitti:

    Lihaa syövä on tietsyti lihallinen ja pitääkin
    syödä kunnon lihaa, että olisi hyvin lihallinen.

    Adventisti syö naurista ja ... en tiedä, mikä
    hänestä tulee, muttei ainakaan liha va.

    kasviksia syövästä tulee tietysti kasvis.

    Äänestä

Se totta, että on puhuvia poroja?

Äänestä
  • nimenomaan kuohitsematon urosporo.

    Äänestä

  • lepopäivän ja minkä päivän????

    Äänestä

  • Suomalaisille kirjoitti:

    lepopäivän ja minkä päivän????

    kaiken. Siksi he yrittävät rakennella omia linnojaan ja pyhiään Väinämöisestä alkaen.

    Saapui tänne pohjolaan kristinuskokin, mutta ei se monellekaan ole kelvannut, vaan muuneltuversio, joupukkineen, tonttuineen, mennikäisineen, metsänpeikkoineen, hiidenkirnuineen.. Useissa kirkoissa vielä tapaa seinillä koristeena sarvipäitä.

    Tuolta tuleekin se hirmuinen rölli...

    Eli Suomi on pakanallinen pakanallisine tapoineen sekoittunut kristinuskoon, minä perusteella. Minä määrään milloin lepään, minä määrään mikä on oikein... Minä osaan raamatun, ymmärtää ei tarvii, kun voi sivuja laittaa toisille kuulumaan, vallankin ne, jotka ei itseä mielytä, niin ne koskee vaan toisia kansoja ja osaan repiä jopa lehtiä raamatusta pois. Näin ne palaiset loksahtaa kohdalleen. Useimiten on Jumala sivuseikka ja minä se ykkönen, periksi ei anneta mentaliteetillä, kun jotain saan päähäni niin....

    Äänestä

  • ulkopuolella.. kirjoitti:

    Näin kaamoksen aikana kun on vaikea seurata sapatin alkamisen auringonlaskuja, niin ehdottaisin, että se korvattaisiin jollakin näkyvällä.
    Koska aurinko ei tule näkyviin moneen kuukauteen, niin tuleehan kuu näkyviin ja se nousee ja laskee, ja onnistuu joskus sapattin aikanakin nousemaan tai laskemaan.

    Täytyy olla aina joku taivaallinen näkymä, jota voidaan alkaa kumartelemaan, ja laskemaan sen toimintojen aikatauluja.

    Sapatti alkaa illasta-iltaan, olivatpa taivaan merkit näkyvissä tai ei, mutta Periksi ei anneta.

    Tosi adventistit uskoo auringonlasku sapattiin, näkyipä se sitten tai ei, mutta periksi ei anneta.

    Äänestä

16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

Sak. 14:16

Ei tässä mainita sapattia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihminen? kirjoitti:

"Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra."

Sak. 14: 16

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu