Vanhan liiton arkku haudattu tauluineen

Jer. 3:16
"Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?'
Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä.
[Jer. 31:33]

Paljon puhuva sanankohta. Jeesuksessa täyttyivät
vanhan liiton esikuvat Jeesuksesta.
Liitonarkku vaihdetaan Jeesukseen.
"He luovat katseensa Häneen, jonka ovat lävistäneet". "Ette näe minua ennenkuin sanotte:
'Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen'."

2. Kor. 3:14
Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa.
2. Kor. 3:15
Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa.
2. Kor. 3:16
Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. [2. Moos. 34:34; Room. 11:23]

Mutta halleluja! Me pakanat, jotka emme vanhassa
liitossa olleet sisällä, pääsemme mukaan uuteen
liittoon Jeesuksen veressä!:

Jes. 49:6
hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.

13

256

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jer. 3:16
      "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?'
      Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä.
      [Jer. 31:33]

      Jer 3:16 toteutuu lopullisesti siinä, kun Herra
      ottaa Mooseksen peitteen pois israelilaisten
      silmiltä ja he näkevät Jeesuksen Messiaanaan.
      Jer 3:16 toteutuu siis Joh 3:16 myötä.

      Laajasti ottaen, Jer 3:14-18 kuvaa aikaa "tämän
      jälkeen" eli vuodesta 1948 jKr. Jer 3-4. luvut
      kuvaavat siis lopun aikoja, pedon aikaakin.

      Luopuneet palaavat Siioniin - Jer 3:14-18

      14
      "Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra. "Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin -- vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä.
      15
      Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti. [Jer. 23:4; Hes. 34:23]
      16
      "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]
      17
      Silloin Jerusalemia kutsutaan Herran valtaistuimeksi. Kaikki kansat kokoontuvat Jerusalemiin palvelemaan Herraa eivätkä kulje enää pahan ja paatuneen sydämensä mukaan.
      [Jes. 2:2; Miika 4:1; Sak. 8:20-23]
      18
      Niinä päivinä Juudan heimo liittyy Israelin heimoon, ja yhdessä ne tulevat pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin omaksi teidän isillenne."

      "Kaikki kansat kokoontuvat Jerusalemiin palvelemaan Herraa",(Jer 3:17). Vrt:

      Sak 14:16-17
      16
      Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
      17
      Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6]

      Vertaa vielä:
      Jes 66:23-24
      23
      Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
      24
      Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
      Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
      [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

      • Eskatologi

        Daanin suku hylätään ja syystä:

        Aam. 8:14
        ne, jotka vannovat sen nimeen, joka on Samarian syntivelka, ja sanovat: "Niin totta kuin sinun jumalasi elää, Daan, ja niin totta kuin elävät Beerseban menot!" -He kaatuvat eivätkä enää nouse.

        Joh.Ilm. havaitsemme, että Daanin sijaan on
        tosiaankin nostettu toinen; Manassen suku.
        (Joh.Ilm. 7. luku).

        Joh.Ilm. silläkin lailla todistaa, ettei Israelia
        suinkaan ole heivattu esikoisasemastaan. Jäännös
        kokonaisuudessaan pelastuu, lopunajan vainoista
        jäljelle jäävät, (kaksikolmasosaa saa surmansa!).
        (Room 9.).

        Sef. 3:12
        Mutta minä jätän jäljelle sinun keskuuteesi kurjan ja vaivaisen kansan, ja he luottavat Herran nimeen.

        Sak. 14.
        3 Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
        4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
        5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
        6 Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.


    • ketkä---kehen

      • "He ...". Väitätkö, että legioona roomalaisia
        keihästi Jeesuksen, vai ihan pilanpäitenkö koetat
        saivarrella tervettä oppia vastaan?

        Monet senajan juutalaiset loivat katseensa Häneen.
        Kerran vielä koko jäännös vapautuu Mooseksen
        peitteestä ja näkee. (Room.kirje ynnä profeetat).

        Muutama nainen ja apt. Johannes olivat ristin
        juurella ja uskoivat. Liitonarkin ja laintaulujen
        perään eivät enää haikailleet. Milloin adventisti
        vapautuu pyhäkköopeistaan ja uskoo Jeesukseen
        temppelin esirippuna?

        Hepr. 10:10
        Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa. [Hepr. 9:12,28]

        Hepr. 10:20
        ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta

        Ja tässä suitset sinulle, suurisuiselle suupieliin.

        Jaak. 3:2
        Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. [Ps. 34:14; Sir. 19:16; Jaak. 1:26; 1. Piet. 3:10]


      • kauheaa
        AnttiVKantola kirjoitti:

        "He ...". Väitätkö, että legioona roomalaisia
        keihästi Jeesuksen, vai ihan pilanpäitenkö koetat
        saivarrella tervettä oppia vastaan?

        Monet senajan juutalaiset loivat katseensa Häneen.
        Kerran vielä koko jäännös vapautuu Mooseksen
        peitteestä ja näkee. (Room.kirje ynnä profeetat).

        Muutama nainen ja apt. Johannes olivat ristin
        juurella ja uskoivat. Liitonarkin ja laintaulujen
        perään eivät enää haikailleet. Milloin adventisti
        vapautuu pyhäkköopeistaan ja uskoo Jeesukseen
        temppelin esirippuna?

        Hepr. 10:10
        Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa. [Hepr. 9:12,28]

        Hepr. 10:20
        ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta

        Ja tässä suitset sinulle, suurisuiselle suupieliin.

        Jaak. 3:2
        Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. [Ps. 34:14; Sir. 19:16; Jaak. 1:26; 1. Piet. 3:10]

        Älä enää uskottele kenellekään ihmisuhritarinoita.

        Ei mene perille, koska emme elä Maya-kansan aikoja.
        Jumala ei hyväksy ihmisuhreja, ne ovat ankarasti kielletty. Muistele Abrahamin tarinaa. Samoin Molokin lapsiuhreja. Eihan Jumala toimi vastoin omia ohjeitaan.

        Hus hus, ottamaan pois peite kasvoilta, ja VT:tä lukemaan.


    • kuka mikä ken

      Mitään uutta liittoa ei vielä edes ole.
      Liitto on ikuinen ja laki on ikuinen.
      Ilman lakia ei ole mitään osallisuutta mihinkään liittoon.
      Jos laki kirjoitetaan sydämiin, se on silti sama laki.
      Kristityt ovat naulinneet lain ristille, eivät siis kunnioita Jumalan tahtoa.

      • Olet oikea vanhanaikainen juutalainen sydämeltäsi!
        Mutta Jeesus ylistää uutta israelilaista:

        Joh. 1:47
        Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"

        Sinusta, vanhakantaisesta, sanotaan Herran Sanassa:

        Ap. t. 13:10
        ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?


      • Veli Herrassa
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Olet oikea vanhanaikainen juutalainen sydämeltäsi!
        Mutta Jeesus ylistää uutta israelilaista:

        Joh. 1:47
        Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"

        Sinusta, vanhakantaisesta, sanotaan Herran Sanassa:

        Ap. t. 13:10
        ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?

        Sak. 13:6
        Ja jos häneltä kysytään:
        "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?"
        vastaa hän:
        "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".

        Naulojen arvet


      • suomalainen..................
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Olet oikea vanhanaikainen juutalainen sydämeltäsi!
        Mutta Jeesus ylistää uutta israelilaista:

        Joh. 1:47
        Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"

        Sinusta, vanhakantaisesta, sanotaan Herran Sanassa:

        Ap. t. 13:10
        ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?

        Jos jonkun ajatukset eivät miellytä, hän on tietysti silloin juutalainen.
        Minä satun olemaan ihan suomalainen ja niin pohjoisesta, ettei täällä edes näy juutalaisia.

        Sinä perkeleen sikiö, tai oliko se Jeesusta lainaten koiranpenikat ( muukalaiset ) ja muut Hitlerit ja Lutherit teette Herran suorat tiet niin mutkaisiksi, että jokainen poikkeaa omalleen, eikä samaa tietä käy enää kukaan.
        Jumala on yksi ja laki on yksi, ne ovat ikuiset,
        siinä on sinulle suora tie.

        Älä poikkea mutkaisille teille, vaikka omapa on asiasi.


      • Roomalaiset naulat
        Veli Herrassa kirjoitti:

        Sak. 13:6
        Ja jos häneltä kysytään:
        "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?"
        vastaa hän:
        "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".

        Naulojen arvet


    • Tänään "Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina":
      Markku kävi Konserttisalissa juuri samaan aikaan
      kuin Jeesus siellä pelasti ja paransi monia sieluja.
      Mukana luterilainen pappi, Christer Borg.
      Tämä sai tiedon sanat parantuneista ja tulivathan ne suurin piirtein kaikki esiin, näyttäytymään ja
      lyhyesti esittämään stoorinsa.

      Borg oppi Pakistanissa muslimikuorolta, kuinka
      todella lauletaan voimallisesti halleluja-laulu
      Herralle. Hän kertoi myös hindujen olevan hyvä
      esimerkki meille länsimaalaisille siitä, miten
      radikaalisti ihminen muuttuu ja innostuu, kun
      usko Jeeseen tulee.
      Christeriltä on tuore kirja "Lääkäri" Nokia Mission kustantamana.

      Eräs toinen Ruotsin kirkon pappi, Hans Weichbrodt,
      on kirjoittanut Ilmestyskirjan selityksen.
      Sekin on tuore Markku Koiviston toimittama teos:
      "Ilmestyskirja toteutuu". Nokia Missio Kustannus.

      Ote yllämainitusta:

      "" Saatana on yhä pahan arkkitehti, vaikka
      antikristus ja väärä profeetta ovatkin poissa
      pelistä. Nyt paholainen sidotaan tuhanneksi
      vuodeksi, eikä maailmassa ole tänä aikana mitään
      pahaa. Jeesus hallitsee, ja jakeesta neljä voimme
      lukea, että marttyyrit ja muut Jeesuksen omat
      saavat hallita ja tuomita yhdessä Hänen kanssaan.
      Matteuksen evankeliumissa kerrotaan samasta
      asiasta:

      27 Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?"
      28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
      29 Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän.
      30 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi. (Matt 19:27-30)

      Amen! Tämän kaiken hyvän saa aikaan se, että
      pelottavan liiton arkin (laintauluineen) sijaan
      on noussut Jeesus. "Liitonarkkia ei enää kysytä"!

      • roomalaiset naulat

        Ilman Jumalan tahdon ( Lain ) kunnioittamista, sinulla ei ole koskaan asiaa Jumalan yhteyteen.
        Sitä, joka kilpailee Jumalan kanssa, lain nurkkaan heittäminen tosin voi miellyttää, mutta lopputulos on sen mukainen seuraajillakin.
        Niinkuin Baabelin kuningas Kointähti aamuruskon poika, se heitetään syvinpään miekalla lävistettyjen kuoppaan.


    • ylifariseus_1

      Liiton-arkki kätkettiin siksi, että jos lain kumoajat olisivat sen löytäneet olisivat he arkin sisällön muuttaneet ja tehneet käskyt mieleisekseen.

      Viimeisinä päivinä Jumala on paljastava sen paikan kansalleen, sillä se on oleva todistuksena sen sisällöstä taivaalliseen liiton-arkkiin jossa säilytetään samanlaisia tauluja kuin Jumalan piilottamassa liiton-arkissa on.

      Eivät ne ole enää muistelon kohde, vaan todistuksen kohde Jeesuksen tullessa, jolloin kahden liiton-arkin sisältöjä verrataan toisiinsa.
      Kummankin arkin laintauluissa lukee: Muista sapatti, että sen pyhittäisit.

      Moosekselle näytettiin taivaallinen pyhäkkö liiton arkkuineen ja Mooses valmisti samanlaisen maan päälle sisältöineen, vertauskuvallisessa muodossa.

      Ellen G. White kirjoittaa, että tullessaan Jeesuksella on käsissään kaksi lain taulua, ja silloin Jumalan kansalleen paljastamat lain taulut tulevat näkymään vanhassa liiton-arkissa.

      Tällä hetkellä Israelin kansa hakee liiton-arkkia temppeli vuoren alta, löytääkseen sen, sillä Jumala on ilmoittanut sanassaan, että Jumala ajan lopussa tulee sen kansalleen ilmoittamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1056
    2. 64
      1042
    3. 93
      827
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      57
      813
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      640
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      570
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      565
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe