Tietysti toistamme samoja asioita

Ylifariseus_1 ihmetteli kaikkien adventistien ja
jehovantodistajien puolesta, miksi Utulila, Eki ja
hirvas toistavat samoja asioita.
Tietysti evankeliumia ja vastaväitteiden kumoamista
toistetaan, kunnes (toivon mukaan) kaikki ihmiset
ovat pelastuneet.
Pelastuneet yleisestä jumalattomuudestaan tai
vuonna 1844 muka alkaneen "toisen vaiheen"
harhasta. (Kts. Adventtikirkon kotisivu - Näin me
uskomme - Viimeiset tapahtumat).

Mutta me uudistumme mieleltämme - korjaamme ja
terävöitämme oppimaamme alati. On traagista, että
sapatin levosta julistavat ovat jämähtäneet
velttoon lepotilaansa, kyvyttömiksi muuttumaan.
Todistus pitäisi aina olla tuore ja sisäistetty.

2. Kor. 3:14
Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa.
2. Kor. 3:15
Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa.
2. Kor. 3:16
Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. [2. Moos. 34:34; Room. 11:23]

Amen! VAsta kun sydän kääntyy vilpittömästi
Kristuksen puoleen, otetaan Mooseksen peite
pois. Kristuksen ulkopuolella näet niitä, jotka
sanovat olevansa israel - vartioidaan lain alla.
Vasta Kristus on lain loppu, uskoon tulleelle.

Room. 10:4
Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.
[Ap. t. 13:38,39; 2. Kor. 3:6; Gal. 3:24]

Eikä liitonarkkua laintauluineen enää muisteta!

Jer. 3:16
"Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]

Joka liitonarkkuun koskee, se kuolee, siitä on
esimerkkejä Herran Sanassa. Miksi kuolee?
No, siellä on se laki tuomioineen.

Room. 7:10
ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman.
[3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]

Koskettakaamme sensijaan Kristukseen, niin saamme
elää - emmekä enää ole kuolleina käveleviä.

Gal. 2:19
Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja Herra antaa aina uudet sanat.
"Teille annetaan sillä hetkellä ..."
Jos ilosanoma tympii, silloin on
syytä katsoa peiliin.

Fil. 3:1
Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa!
Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.

Äänestä

Sinä valehtelet Antti Kantola.

Mitään lain loppua ei ole, koska laista ei katoa yksikään piirto, yksikään kirjain, niin kauan kuin taivas ja pysyy.

Eikö jeesuskin opettanut niin.

Mooseksen peite; lue nuo peitetarinat uudelleen VT:n puolelelta.

Toisessa sanotaan peitteen koskevan niitä, jotka hyökkäävät Israelia vastaan.

Toisessa taas, profeetta kysyy, kuinka kauaksi aikaa peite kansan silmillä tulee olemaan.
Vastaus oli, niin kauan kunnes maa on tyhjä ja autio.
Siitä on kaksi tuhatta vuotta, kun maa autioitui, nythän se taas elää.

Näin minun muistini mukaan. Kristityillä tuntuu
sensijaan olevan todellinen peitemantteli silmien edessä.
Huomatkaa nyt edes se, kuinka usein Jeesus valehteli ja petti seuraajansa.
Ei palannut takaisin silloin kun lupasi, ei ilmestynyt taivasten valtakuntaa, ei taottu aseita auroiksi....kaikki meni vain hullummaksi.

Eikä Johannes kastajakaan mikään Elia ollut, vaikka Jeesus niin väitti.

Äänestä
  • /// Sinä valehtelet
    Kirjoittanut: Diana-ad-rem
    24.11.2008 klo 09.14
    Sinä valehtelet Antti Kantola.

    Mitään lain loppua ei ole, koska laista ei katoa yksikään piirto, yksikään kirjain, niin kauan kuin taivas ja pysyy. \\\

    Kyllä asia on niin, että se valehtelija on, se
    joka salakuljettaa Kristuksen seurakuntaan tuota
    lakikiihkoa. Sillä Herran Sana on aivan selkeää:

    Room.luku 10.

    1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
    2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
    3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
    4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

    Äänestä

Sinun kirjoituksesi kohdasta, jossa viittaat
Paavalin kirje room. 7:10

Äänestä
  • Teol.tri

    Äänestä

Täydellinen kuolema (Ilm 3:1)
Kirjoittanut: "Elät mutta olet kuoll... 24.11.2008 klo 16.12

   24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
[Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

DANIEL (!)

Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
[2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]

____________________

ELÄVÄNÄ HAUDATUT VÄNKÄÄJÄT
Kirjoittanut: Veli Herrassa 24.11.2008 klo 16.14

   Ilm. 3:1
"Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

Matt. 23:27
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antti_kantola kirjoitti:

Ylifariseus_1 ihmetteli kaikkien adventistien ja
jehovantodistajien puolesta, miksi Utulila, Eki ja
hirvas toistavat samoja asioita.
Tietysti evankeliumia ja vastaväitteiden kumoamista
toistetaan, kunnes (toivon mukaan) kaikki ihmiset
ovat pelastuneet.
Pelastuneet yleisestä jumalattomuudestaan tai
vuonna 1844 muka alkaneen "toisen vaiheen"
harhasta. (Kts. Adventtikirkon kotisivu - Näin me
uskomme - Viimeiset tapahtumat).

Mutta me uudistumme mieleltämme - korjaamme ja
terävöitämme oppimaamme alati. On traagista, että
sapatin levosta julistavat ovat jämähtäneet
velttoon lepotilaansa, kyvyttömiksi muuttumaan.
Todistus pitäisi aina olla tuore ja sisäistetty.

2. Kor. 3:14
Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa.
2. Kor. 3:15
Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa.
2. Kor. 3:16
Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. [2. Moos. 34:34; Room. 11:23]

Amen! VAsta kun sydän kääntyy vilpittömästi
Kristuksen puoleen, otetaan Mooseksen peite
pois. Kristuksen ulkopuolella näet niitä, jotka
sanovat olevansa israel - vartioidaan lain alla.
Vasta Kristus on lain loppu, uskoon tulleelle.

Room. 10:4
Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.
[Ap. t. 13:38,39; 2. Kor. 3:6; Gal. 3:24]

Eikä liitonarkkua laintauluineen enää muisteta!

Jer. 3:16
"Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]

Joka liitonarkkuun koskee, se kuolee, siitä on
esimerkkejä Herran Sanassa. Miksi kuolee?
No, siellä on se laki tuomioineen.

Room. 7:10
ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman.
[3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]

Koskettakaamme sensijaan Kristukseen, niin saamme
elää - emmekä enää ole kuolleina käveleviä.

Gal. 2:19
Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu