••• Koti on sairaalle lapselle paras paikka •••

Muistan kuinka lapsena pöpöt jylläsivät meidän kotona ja oli flunssaa ja kuumetta. Me lapset yritimme salata vanhemmilta, että olimme kipeitä, koska pelkäsimme joukosta erottumista ja väsyneen äidin raivonpurkausta. En tiedä oliko tämä tarkoituksellista, mutta näin meidän perheessä tehtiin. Niinpä vatsataudissakin oksennusta pidäteltiin viimeiseen saakka - ja yleensä siinä vaiheessa vessa oli aivan liian kaukana.

Muistan kuinka äiti lähetti minut kouluun, vaikka kurkku oli niin kipeä, etten pystynyt puhumaan neljään päivään. Myös kuumeisena tuli hoiperreltua kouluun. Ne kilometrit ala-asteelle olivat pitkiä. Tai kun pikkusisko houraili 40 asteen kuumeessa ja olin ihan paniikissa enkä uskaltanut puhua asiasta vanhemmilleni.

Itse pidin ihan normaalina, että on paha olla, kun on kipeä ja että aika parantaa. Lääkkeitä meille ei syötetty. Pelkäsin koulukaverieni olevan kuolemansairaita, kun he kertoivat käyneensä ihan lääkärissä ja saaneensa antibioottia. Vanhempani sanoivat koulukaverien vanhempien olevan "luulosairaita", kun ravaavat lasten kanssa lääkärissä.

Opettajani ihmetteli miksei minua viedä lääkäriin ja lopulta erään erittäin vakavan sairauden alettua opettaja tuli meille kotiin asti puhumaan vanhemmilleni. Isä tietysti otti nokkiinsa, kun naisopettaja uskalsi ääneen tuoda esiin ikäviä asioita. Vanhempani eivät ensin suostuneet näkemään sairauttani, mutta myöntyivät sitten ja pääsin lääkäriin - joka sekin oli minulle elämys sinänsä.

Saattaa aluksi vaikuttaa, että vanhempani olivat lyöneet minua laimin, mutta asia ei näin ole. Isä oli työnsä takia paljon pois eikä äidillä ollut autoa millä olisi voinut ajaa lääkäriin asti. Niinpä äiti ei muuta voinut tehdä kuin antaa ajan parantaa.

Kyllä uskova koti on sairaalle lapselle se paras paikka. Terveyskeskuksessa ja sairaalassa kun on niin monia uskovalle lapselle sopimattomia asioita.

Kyllä Herra huolen pitää uskovasta lapsesta ja ottaa sen, mikä Herralle kuuluu. Herran tahtoa ei ole lupa vastustaa.
8416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täällä yksi opettaja kommentoi, että koti on ihan hyvä paikka levätä kun on sairaana, mutta kukaan vanhempi ei saa lähettää sairaita lapsiaan kouluun, ja kyllä lääkäriin kannattaa mennä, jos sairastelu on jatkuvaa... Minä ainakin lähetän sairaan lapsen koulusta takaisin kotiin ja soitan vanhemmille, että tulla hakemaan. Eli helpommalla pääsee, kun antaa jäädä alunperin kotiin. En ihan ymmärtänyt tuota alustusta.

Tehkää lapsia sen verran, että jaksatte ne itse hoitaa, sairaanakin.

Äänestä

Yksittäisiä tapauksia on tietysti monenlaisia. Otan osaa, jos sinulla on ollut ymmärtämättömät ja väsyneet vanhemmat. Siltä en voi kuitenkaan välttyä että avauksesi haiskahtaa provolta.

Yleinen ilmapiiri vl-liikkeessä on mielestäni ollut sairauksien suhteen maltillinen ja järkevä. Sairauksia ei ole yritetty henkiparantaa, tms. vaan sairauksien osalta on luotettu lääkäriin. Ainoastaan ehkäisyvalistukseen on suhtauduttu välillä jopa hysteerisesti.

>> Kyllä uskova koti on sairaalle lapselle se paras paikka. Terveyskeskuksessa ja sairaalassa kun on niin monia uskovalle lapselle sopimattomia asioita.

Äänestä
  • En voi kun ihmetellä, että eihän tuossa ole mitään tolkkua. Meillä on täällä kotona kaksi koululaista.. ja pari pienempää lasta. Mies vuorotöissä ja meillä siis pieni vauva. Monesti itseä väsyttää rikkinäisten öiden jälkeen kun vauveli itkee hampaita. Eilen pojalla oli hieman lämpöä ja yski kovasti. On jäänyt matikassa jälkeen enterorokon ja mahataudin takia kun oli pois koulusta. Tänään aamulla mies lähti kuudeks töihin. Minä sitten herään aikaisin myöskin mittaamaan kuumeet lapsilta, voivatko he lähteä kouluun, laitan aamupalaa, puen lämpimästi ja saattelen heidät matkaan...

    HELPOMMALLA minä olisin päässyt, kun illalla olisin päättänyt, että lapset ei lähde kouluun kun ja jos ovat kipeitä. En olisi laittanut herätyskelloa soimaan 6.30 vaan me oltais täällä jatkettu unia niin pitkään ku sitä ois riittäny, katseltu lastenohjelmia juniorilta ja pidetty ylimääräinen lepopäivä... väsyneet äidit varmaan tekee helpommin noin, ku näkee aamulla vaivaa koululaistensa kouluun laittamisessa.

    Äänestä

  • Nyt A. Mieti hieman, mitä kirjoitat. ””Yleinen ilmapiiri vl-liikkeessä on mielestäni ollut sairauksien suhteen maltillinen ja järkevä. Sairauksia ei ole yritetty henkiparantaa, tms. vaan sairauksien osalta on luotettu lääkäriin. Ainoastaan ehkäisyvalistukseen on suhtauduttu välillä jopa hysteerisesti.** Onko se todella huolehtimista, että äiti tapetaan synnytykseen?? Onko se huolehtimista, että estetään viisutta, joka pitää hukuttaa uskon kautta. Nyt keulii mopo. VL piireissä on salailu enemmän kun sääntö, se on jopa pakko. Olet tainnut päästä jo kauas todellisuudesta.

    Toisaalta, olet alkanut haistaa yhtälailla provot, kun vl- saarnamies väärän Hengen takapenkissä. Fiksuuttasi vois käyttää Hyödyllisempäänkin.

    Enpä ole moista kyllä aiemmin kuullut. Sen sijaan tiedän, että moni vl on töissä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa hyvin monenlaisissa työtehtävissä. Löytyy lukuisia vl:iä, jotka toimivat terveydenhoitajina, sairaanhoitajina ja lääkäreinä. Kyllä terveyskeskus on varmasti lähes jokaiselle lapsiperheelle tuttu paikka, mihin turvaudutaan ihan mielellään.** Missä on sitten VL lääketieteellinen opastus, missä gynekologi, missä perhesuunnittelu neuvonta, juuri tätä VL lääkärien lääkärivalan läpi tehtyjä rikkeitä on poliisi tutkinnassa, joten rukoile Heidänkin puolustaa, ennekuin tappavat lisää.

    Rauhaa sinulle, oli kynnys vastata.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Nyt A. Mieti hieman, mitä kirjoitat. ””Yleinen ilmapiiri vl-liikkeessä on mielestäni ollut sairauksien suhteen maltillinen ja järkevä. Sairauksia ei ole yritetty henkiparantaa, tms. vaan sairauksien osalta on luotettu lääkäriin. Ainoastaan ehkäisyvalistukseen on suhtauduttu välillä jopa hysteerisesti.** Onko se todella huolehtimista, että äiti tapetaan synnytykseen?? Onko se huolehtimista, että estetään viisutta, joka pitää hukuttaa uskon kautta. Nyt keulii mopo. VL piireissä on salailu enemmän kun sääntö, se on jopa pakko. Olet tainnut päästä jo kauas todellisuudesta.

    Toisaalta, olet alkanut haistaa yhtälailla provot, kun vl- saarnamies väärän Hengen takapenkissä. Fiksuuttasi vois käyttää Hyödyllisempäänkin.

    Enpä ole moista kyllä aiemmin kuullut. Sen sijaan tiedän, että moni vl on töissä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa hyvin monenlaisissa työtehtävissä. Löytyy lukuisia vl:iä, jotka toimivat terveydenhoitajina, sairaanhoitajina ja lääkäreinä. Kyllä terveyskeskus on varmasti lähes jokaiselle lapsiperheelle tuttu paikka, mihin turvaudutaan ihan mielellään.** Missä on sitten VL lääketieteellinen opastus, missä gynekologi, missä perhesuunnittelu neuvonta, juuri tätä VL lääkärien lääkärivalan läpi tehtyjä rikkeitä on poliisi tutkinnassa, joten rukoile Heidänkin puolustaa, ennekuin tappavat lisää.

    Rauhaa sinulle, oli kynnys vastata.

    >> Nyt A. Mieti hieman, mitä kirjoitat.

    Kiitos samoin :)
    Sairaan lapsen sairauksien hoito ja siihen suhtautuminen on mielestäni aivan eri asia kuin fundamentalistinen ehkäisemättömyysoppi, joka tosiasiallisesti on tappanut äitejä ja jättänyt lapsia orvoiksi.

    Avauksessa oli kuitenkin kysymys siitä, että sairaita lapsia ei vietäisi lääkäriin ja että kouluunkin laitettaisiin kipeänä. Laitapa käsi sydämelle Kempeläinen ja kerro että voitko oikeasti syyttää että tuollainen olisi vl-käytäntö?

    >> Toisaalta, olet alkanut haistaa yhtälailla provot, kun vl- saarnamies väärän Hengen takapenkissä. Fiksuuttasi vois käyttää Hyödyllisempäänkin. > Terveyskeskuksessa ja sairaalassa kun on niin monia uskovalle lapselle sopimattomia asioita.

    Kyllä Herra huolen pitää uskovasta lapsesta ja ottaa sen, mikä Herralle kuuluu. Herran tahtoa ei ole lupa vastustaa.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Avauksessa oli kuitenkin kysymys siitä, että sairaita lapsia ei vietäisi lääkäriin ja että kouluunkin laitettaisiin kipeänä. Laitapa käsi sydämelle Kempeläinen ja kerro että voitko oikeasti syyttää että tuollainen olisi vl-käytäntö?** En ehkä. Mutta aloittaja oli jo itsessään sellainen, mutta kokemusta on hyvin laajalti, että rakkaus lapsiin on hyvinkin näennäistä, jopa nollatasoa.

    Vaikea sanoa ylisesti näin, koska heissä on myös vahvempia, jotka rakastaa, osa heistä asuu Kuivajärven rannassa, Hän välittää jopa muistakin lapsista, muistakin ja kantaa huolta.

    Raja kai voidaan vetää siihen, missä perheessä uskotaan maallikkosaarnaajia ohjeena, - vaimo pelastuu synnyttämällä, ja he toetuttavat sitä, tuloksena on vain kennel, josta omavarkaus pulppuaa esille tekoina. Heille lapsi on vain lukuarvo. Muut ovat yleensä rakkaudellisia perheitä, mutta se ei ole SRK;n henki, vaan pakkosynnytys.

    Pyrin kuitenkin pohjaamaan oman "haisteluni" loogiseen vertailuun sen pohjalta mitä satun eri aiheista tietämään. Omasta mielestäni on hyödyllistä oikaista, olipa oikaisun kohde sitten valheellista vl-sumutusta tai sumutusta, missä vl:t halutaan nähdä pahempina kuin mitä he ovatkaan. Voitko Kempelainen rehellisesti antaa todistuksen että vl-piireissä ajateltaisiin näin sairaiden lasten osalta: ** Avaaja kertoi näin, ja olen omin silmin nähnyt. Mielstäni asia ei ole puolustettavissa, sillä Sana sanoo >>Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' > Terveyskeskuksessa ja sairaalassa kun on niin monia uskovalle lapselle sopimattomia asioita.

    Kyllä Herra huolen pitää uskovasta lapsesta ja ottaa sen, mikä Herralle kuuluu. Herran tahtoa ei ole lupa vastustaa.

    Äänestä

enempää ansainneet?

Mutta oikeasti.

Muistan kuinka äiti lähetti minut kouluun, vaikka kurkku oli niin kipeä, etten pystynyt puhumaan neljään päivään. Myös kuumeisena tuli hoiperreltua kouluun. Ne kilometrit ala-asteelle olivat pitkiä. Tai kun pikkusisko houraili 40 asteen kuumeessa ja olin ihan paniikissa enkä uskaltanut puhua asiasta vanhemmilleni.** Näin ei käy muuta kun koira kennelissä ja sikalassa. Sieltä uupuu äidin rakkaus, mutta kirjoituksestasi saa sen kuvan, että myös jossain perheessä. Mitähän ryhmää lienee.

Itse pidin ihan normaalina, että on paha olla, kun on kipeä ja että aika parantaa. Lääkkeitä meille ei syötetty. Pelkäsin koulukaverieni olevan kuolemansairaita, kun he kertoivat käyneensä ihan lääkärissä ja saaneensa antibioottia. Vanhempani sanoivat koulukaverien vanhempien olevan "luulosairaita", kun ravaavat lasten kanssa lääkärissä.** Eikö ole kuitenkin pää- asia, että äiti pelaistuu synnyttämällä, Hän on ilmietsi oikein uskomassa.

Opettajani ihmetteli miksei minua viedä lääkäriin ja lopulta erään erittäin vakavan sairauden alettua opettaja tuli meille kotiin asti puhumaan vanhemmilleni. Isä tietysti otti nokkiinsa, kun naisopettaja uskalsi ääneen tuoda esiin ikäviä asioita. Vanhempani eivät ensin suostuneet näkemään sairauttani, mutta myöntyivät sitten ja pääsin lääkäriin - joka sekin oli minulle elämys sinänsä.** Tuttua naapurista, tuttua kommunistimaista, tapetaan vaikka omat, kunhan ulos näyttää uskovaisilta.

Kyllä uskova koti on sairaalle lapselle se paras paikka. Terveyskeskuksessa ja sairaalassa kun on niin monia uskovalle lapselle sopimattomia asioita.** Huomaan saman, siellä saa sairastaa salaa, ja rakkaus on lapsilisien nostossa. Hallelujaa.

Kyllä Herra huolen pitää uskovasta lapsesta ja ottaa sen, mikä Herralle kuuluu. Herran tahtoa ei ole lupa vastustaa.** Kuka on Herrasi, joka sinua noin kohtelee.

Äänestä
  • Montako tuntia nimimerkki kempelaisellä menee päivässä tietokoneen ääressä istumiseen ja vl-palstoille kirjoittamiseen???

    Itse käyn tyyliin kerran kuussa suomi24 sivuilla ja sit jotenki eksyy välillä tänne.

    Täällä näkyy olevan aina toi yks ja sama kempelainen kirjoittelemassa ihan kaikkea mahdollista...

    Onko hänellä muuta kuin virtuaali elämä?
    Onko hänellä ystäviä??
    Onko hänellä harrastuksia?
    Perhettä? Sukulaisia?

    - surullista!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eikö vain.... kirjoitti:

Muistan kuinka lapsena pöpöt jylläsivät meidän kotona ja oli flunssaa ja kuumetta. Me lapset yritimme salata vanhemmilta, että olimme kipeitä, koska pelkäsimme joukosta erottumista ja väsyneen äidin raivonpurkausta. En tiedä oliko tämä tarkoituksellista, mutta näin meidän perheessä tehtiin. Niinpä vatsataudissakin oksennusta pidäteltiin viimeiseen saakka - ja yleensä siinä vaiheessa vessa oli aivan liian kaukana.

Muistan kuinka äiti lähetti minut kouluun, vaikka kurkku oli niin kipeä, etten pystynyt puhumaan neljään päivään. Myös kuumeisena tuli hoiperreltua kouluun. Ne kilometrit ala-asteelle olivat pitkiä. Tai kun pikkusisko houraili 40 asteen kuumeessa ja olin ihan paniikissa enkä uskaltanut puhua asiasta vanhemmilleni.

Itse pidin ihan normaalina, että on paha olla, kun on kipeä ja että aika parantaa. Lääkkeitä meille ei syötetty. Pelkäsin koulukaverieni olevan kuolemansairaita, kun he kertoivat käyneensä ihan lääkärissä ja saaneensa antibioottia. Vanhempani sanoivat koulukaverien vanhempien olevan "luulosairaita", kun ravaavat lasten kanssa lääkärissä.

Opettajani ihmetteli miksei minua viedä lääkäriin ja lopulta erään erittäin vakavan sairauden alettua opettaja tuli meille kotiin asti puhumaan vanhemmilleni. Isä tietysti otti nokkiinsa, kun naisopettaja uskalsi ääneen tuoda esiin ikäviä asioita. Vanhempani eivät ensin suostuneet näkemään sairauttani, mutta myöntyivät sitten ja pääsin lääkäriin - joka sekin oli minulle elämys sinänsä.

Saattaa aluksi vaikuttaa, että vanhempani olivat lyöneet minua laimin, mutta asia ei näin ole. Isä oli työnsä takia paljon pois eikä äidillä ollut autoa millä olisi voinut ajaa lääkäriin asti. Niinpä äiti ei muuta voinut tehdä kuin antaa ajan parantaa.

Kyllä uskova koti on sairaalle lapselle se paras paikka. Terveyskeskuksessa ja sairaalassa kun on niin monia uskovalle lapselle sopimattomia asioita.

Kyllä Herra huolen pitää uskovasta lapsesta ja ottaa sen, mikä Herralle kuuluu. Herran tahtoa ei ole lupa vastustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu