12. "- Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13. meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."
Paav. ensim. kirje Kor. 4: -12-13.
Kuinka moni voi tänä päivänä yhtyä näihin Paavalin sanoihin?
On kyllä paljonkin ihmisiä, joita herjataan, mutta KUINKAHAN MONI siunaa sydämestään herjaajiansa?
Eihän meidän tarvitse edes kärsiä mitään vainoa!
Mitänyt vähän ivallisuutta ja moitteita.
Voi kun Jumala antaisi silloin voimia pysyä lujana ja rukoilla heidän puolestaan, jotka meitä vainoavat!
Jumala suokoon meille ROHKEUTTA tunnustaa uskomme ristiin naulittuun Vapahtajaame, missä sitten olemmekin. Vaikka niin tehdessämme meistä tulisi "koko maailman tunkioita" ja "sylkykuppeja."
Se ei kuitenkaan merkitseisi MITÄÄN pelastuksen rinnalla.
13. meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."
Paav. ensim. kirje Kor. 4: -12-13.
Kuinka moni voi tänä päivänä yhtyä näihin Paavalin sanoihin?
On kyllä paljonkin ihmisiä, joita herjataan, mutta KUINKAHAN MONI siunaa sydämestään herjaajiansa?
Eihän meidän tarvitse edes kärsiä mitään vainoa!
Mitänyt vähän ivallisuutta ja moitteita.
Voi kun Jumala antaisi silloin voimia pysyä lujana ja rukoilla heidän puolestaan, jotka meitä vainoavat!
Jumala suokoon meille ROHKEUTTA tunnustaa uskomme ristiin naulittuun Vapahtajaame, missä sitten olemmekin. Vaikka niin tehdessämme meistä tulisi "koko maailman tunkioita" ja "sylkykuppeja."
Se ei kuitenkaan merkitseisi MITÄÄN pelastuksen rinnalla.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Uusitestamentillisessa seurakunnassa on Jumala uskonut viisinkertaisen palvelustehtävän yksinomaan veljille. Ei ole todellakaan yhtään ainoata Jumalan asettamaa profetissaa, apostolinnaa, opettajatarta jne. Jos kuitenkin tapahtuu, että jokin nainen esiintyy profeettana, apostolina tai opettajana jne, niin voidaan Pyhiin Kirjoituksiin vertaamalla todeta, että Saatana väärinkäyttää heitä koettelemukseksi seurakunnassa. Ennemmin tai myöhemmin tulee kiusauksen hetki jokaisen hengellisen herätyksen yhteydessä, kuten Eevankin kohdalla. Paavali on korostaen painottanut jumalallista järjestystä: "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen..." (1.Tim. 2: 11-14). Jokainen nainen, joka pitää itseänsä hengellisenä ja vetäytyy pois miehensä hallinnasta, minkä Jumala itse on käskenyt 1.Moos.3, asettuu automaattisesti Saatanan hallintaan ja tulee hänen välikappaleeksensa. Niinkuin Eedenin puutarhassakin, ei tämä tapahdu politiikasta tai muista maallisista asioista keskusteltaessa, vaan siitä, mitä Jumala on sanonut.
Missä tahansa jokin nainen astuu Sanassa säädettyjen rajojen ylitse ja ryhtyy opettamaan muille raamatullisista aiheista, alkaa hän asettua Pyhien Kirjoitusten ja miehensä yläpuolelle. Tämä on mitä varmin merkki siitä, että hän salassa on hurskaalla tavalla vihollisvoimien vallassa ja väärässä innoituksessa. Apostoli sääti: "...olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään..." (1.Kor. 14:34-35). Koska me olemme tekemisissä iankaikkisesti pätevän Jeesuksen Kristuksen Evankeliumin kanssa, ovat alussa säädetyt suuntalinjat loppuun asti voimassa. Apostoli viittaa Jumalan käskystä siihen, mitä Eedenin puutarhassa tapahtui, ja osoittaa naisille heidän paikkansa.
Samat kehotukset olivat tarpeen jo Vanhassa Testamentissa Israelin kansan keskuudessa: "Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Voi niitä naisia, jotka sitovat taikasiteet kaikkiin ranteisiin ja tekevät hunnut kaikenkorkuisiin päihin pyydystääksensä sieluja! Toisia sieluja te pyydystätte minun kansaltani pois, toisten sielujen annatte elää omaksi eduksenne." (Hes. 13:17-18). On hyväksi lukea tuo luku loppuun asti ja ottaa siitä opiksi tulevaisuutta silmällä pitäen. Erikoislaatuisella tavalla ei mikään ole vielä muuttunut. On todellakin kysymys naisista, jotka pitävät itseänsä hengellisinä, jakavat opetusta muille ja joutuvat väärän innoituksen valtaan. Heidän väärin innoitetut ennustuksensa omaavat taikasiteiden ja loitsujen luonteen ja sisältävät käärmeen kuolettavaa myrkkyä. Kaikki, jotka niitä kuulevat, ovat hengellisesti sidottuja, ja heidät täytyy vapauttaa Jeesuksen Kristuksen nimen arvovallalla.
Jumalan palvelijoiden sananjulistajina olisi paremmin tullut tietää se ja paljastaa heidän tekemisensä. Mutta niinkuin Eeva aikoinaan kuunteli "uroskäärmettä" ja veti Aadamin mukaan syntiinlankeemukseen, niin lankesivat he Iisebel-naisen viettelyksiin: "... eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua." Että tässä ei ole kysymys luonnollisesta haureudesta, vaan hengellisestä haureudesta, käy selvästi esiin asiayhteydestä. Naiset, jotka pitävät itseänsä naisprofeettoina, varovat harjoittamasta haureutta Jumalan palvelijoiden kanssa, sillä sitenhän he heti kadottaisivat hengellisen arvovaltansa ja menettäisivät vaikutuksensa heihin. Tuota «Iisebeliä», joka vaikutti sekä naisprofeettana että naisopettajana, kehotettiin tekemään parannus, ja myöskin niitä, jotka olivat joutuneet hänen vaikutuspiiriinsä. Nuo hengelliset lapset, jotka tulivat esiin tästä hengellisestä sekoituksesta, kärsivät hengellisen kuoleman.
Mutta niitä, jotka eivät sallineet itsenimitetyn naisprofeetan harhaannuttaa itseänsä eivätkä pitäneet kiinni hänen opetuksistansa, koski lupaus: "Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain ja minä annan hänelle kointähden." Lunastetut ovat yhdessä Lunastajansa kanssa perivä kaiken ja hallitseva tuhatvuotisessa valtakunnassa koko kansojen maailmaa.
SAISINKO RAAMATULLISEN VASTINEEN JOLTAIN NAISRAAMATUNOPETTAJALTA vai eikö vahvempi ruoka kiinnosta?
Muistaakseni Suomen Adventtikikrossa yli 70% on naisia.
Sehän tarkoittaa sitä että heitä on jopa vanhemmistossa ym. johtotehtävissä.
Jos nyt joku väittää että nykyaikana ei ole olemassa Iisebelin henkeä ollenkaan niin hän kyllä petkuttaa.
Tässä eräs todistus Iisebelin hengestä vapautumisesta.
"Olin kyllä kuullut nykyisen mieheni, Akin, puhuvan Iisebelistä, mutta ilmeiseti en vielä silloin ollut valmis siitä vapautumaan. Emily puhui selkeästi ja esimerkkejä kertoen Iisebelin toimintatavoista. Hetkessä huomasin, että kylläpä kuulostaa tutulta ja tajusin Iisebelin hengen toimivan minussa. Emily kertoi, että Pohjoismaisissa naisissa on paljon Iisebelin henkeä. Onko sinulle tuttu kuvio, että tunnet vastuuta muiden ihmisten hyvinvoinnista, vaikka sinua ei olekaan määrätty siihen tehtävään? Onko tutun kuuloista, että koet tarvetta olla oikeassa ja saada muut ihmiset olemaan kanssasi samaa mieltä? Haluatko antaa hyviä neuvoja ja ohjata muut valitsemaan mielestäsi oikean ja hyvän? Tahdotko suunnitella muiden asioita ja lupaatko asioita toisten puolesta? Keskeytätkö helposti muiden puheen vai kuunteletko loppuun asti, mitä sinulle ollaan kertomassa? Tahdotko manipuloida ja kontrolloida muita ihmisiä ympärilläsi, jotta säilyisi rauha? Tällaiset asiat kuuluivat minun toimintaani. Itse kuvittelin toimivani muiden ihmisten hyväksi. Halusin olla avuksi. Kuunnellessani Emilyn puhetta ymmärsin, että loppujen lopuksi toimintani pohjautui itsekkyyteen, jota Iisebelin henki johti. Halusin päästä irti Iisebelistä, halusin vapautua. Emily mursi Jumalan antaman auktoriteetin voimalla Iisebelin henkivallan minussa ja julisti minut vapaaksi. Kiitos ja ylistys valtasi minut hetkessä ja tunsin voimakasta rakkautta Jeesusta kohtaan. Muutamien päivien aikana huomasin vapautuneeni myös perfektionismista. Kotonani tajusin sen, kun siivotessani minun ei enää tarvinnutkaan oikoa maton reunahapsuja, eikä astiakaapissa kahvikuppien korvien tarvinnut sojottaa samaan suuntaan. Huomasin myös, miten olin vapautunut hylkäämisen pelosta. En kokenut enää pakottavaa tarvetta miellyttää jokaista ihmistä ympärilläni ja uskalsin käyttää sanaa "ei" tai "en jaksa.""
ovat vastoin raamatun opetusta seurakunnan viroissa.
Seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies. Nykynaiset ovat pyrkyreitä ja häpäisseet koko seurakunnan.
Sitä olen ihmetellyt että miksi on maailman vanhimmassa ammattissa yli 95% naisia.
12 opetuslapsen joukossa oli 12 miestä mutta ei yhtään naista. Kuvittele jos joukossa olisi ollut joku Sirkka-Iita tai Ellen White.
Naisille kuuluu ennenkaikkea hengellinen vaikuttaminen naisten ja lasten keskuudessa.
Mutta miesten opillisissa asioissa opettamiseen naisella ei ole oikeutusta.
Mirjamilla, Mooseksen sisarella ja "profeetalla" ,oli tehtävänsä juuri naisten keskuudessa.
Ja kun hän puuttui miesten asioihin veljensä Aaronin kanssa, MIRJAM sairastui spitaaliin!
Aaronin pelasti hänen esikoisasemansa suhteessa Moosekseen.
Esikoisen asema oli Aaronille annettu ennen hengellistä tehtävää, ja Jumalakin kunnioitti tuota antamisjärjestystä.
Eikös siinä ole aina mies mukana?
vaan useita,
että näin se menee ei nainen yksin pysty.
Joku sanoi että 95 prosenttia olisi naisia - kun puhutaan prostituutiosta - todellisuus ehkä onkin päin vastainen ... sillä asialla on usein yksi nainen ja ties kuinka monta miestä..
Tämä asiaan suhtautuminen osoittaa monen miehen sokeutta ... hieman samalla tavalla kuin se kun sanotaan että "käärme petti naisen - ei miestä" (mikä on totta) mutta ei tajuta että mies teki tahallaan Jumalaansa vastaan...
Paavali puhuu "meistä" puhuessaan tarkoittaen apostoleja.
Raamattua lukiessa olisi hyvä olla tarkka siitä, mitä oikeasti sanotaan. Muuten merkitykset ovat päinmäntyjä.
11. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
12. Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
13. Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
14. tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
15. Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
Valikoiva, naismainen ja korvasyyhyyn perustuva raamatunopetusta on eksytyksen ajassa ihan tarpeeksi.
"Kristuksessa ei ole miestä ja naista", tokaisi
Paavali sovinistisioille.
Arvaan, että tulkitset asian naisen logiikalla!
Noudattamisen uskollisuudessa ei ole miehen ja naisen välillä eroa. Kummallekin kuuluu elää miehenä ja naisena niiden opetusten mukaan kuin asiat kumpaakin kulloinkin koskee. Vai tarkoitatko, "ettei ole miestä tahi naista" tuon puolustuksena homoliitoille?
joka luki huolimattomasti (tai ehkä jopa ylenkatsoen?) mitä Sirkka-Iita aloitteessa kirjoitti.
Sinun olisi ehkä viisasta lukea kerran vielä, sillä en usko että olet sitä mieltä että meidän ei tulisi rukoilla vihamiestemme puolesta.
Jeesus kai kelpaa sinullekin?
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Sirkka Iitan aloitus seuraa juuri tuota linjaa ja oli sitäpaitsi kirjoitettu vaatimattomassa hengessä..
Jää suuhun väkisinkin se maku että olet vain hakemassa jotain josta saisit syyttää.. mikä on sekin tavallaan aloitteeseen sopiva vastaus - vaikkakin negatiivisessa mielessä - toivon että Sirkka-Iita rukoilee puolestasi.. :)
Naisten palvominen ei sovi kristityille, ei miehille eikä naisille.
Naisissa ja miehissä molemmissa on uskollisia Jeesuksen seuraajia.
Naisissa sekä miehissä löytyy myös korvasyyhyopettajiakin.
##Se ei kuitenkaan merkitseisi MITÄÄN pelastuksen rinnalla.##
Jos nyt tuohon Sirkka-Iitan opetukseen uskoisi:
* Sirkka-Iita opettaa pelastumista jo maan päällä
* Korvasyyhyoppia
* Oppia jossa laki on hämärtynyt tai jäänyt sapattiretostelun asteelle
* Sirkka-iita ei tunnista hapatusta
* Ihan mukavaahan se on puhua rakkaudesta niille jotka uskovat väärään profeettaan ja hapatuksiin :)
joka ei ollut sinulle.
"Kortit esiin" on kirjoitellut hyviäkin kirjoituksia, mutta tällä kertaa meni valitettavasti vähän pieleen..
En usko että olet "kortit esiin" - kuulut vaan huutosakkiin (jollaista ilman voisi jokainen paremmin tässä kuoleman laaksossa)..
Sirkka Iita on yksi niitä harvoja jotka puhuvat oman uskonsa mukaan - asia joka eräille on vaikeaa havaita.
Kaiken aikaa täällä yritetään väkisinkin panna ihmiset johonkin yhteisöön, jonka varjolla sitten voisi syyttää ja parjata ja sinä olet valitettavasti yksi heistä.
Uskossa ei todellakaan ole kysymys mistään usko-poliittisesta puolueesta tai kirkosta - vaan jokaisen ihmisen OMASTA todellisesta uskosta - ilman omaa uskoa ei todellista uskoa ole olemassakaan. Ei riitä että sanoo "minä uskon kuin 'xxxx' uskoo".
Se mitä sinä kutsut "ylpeydenhengeksi" on iloa Herrassa ja se että keräät yhteen kaikki ennakkoluulosi adventisteista ja heität ne sitten Sirkka-Iitan niskaan joka ei edes ole adventisti osoittaa vain että koko vastauksesi on nollan arvoinen.. valitettavasti.
Otan tähän Sirkka-Iitan kolainaaman kohdan.
""> 12. "- Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13. meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."
Kyllä Sirkka-Iita on riittävän selvästi ilmaissut
uskonsa ja käsityksensä ja riittävästi voidaan
päätellä se kaikki suhteessa adventismiin. Mutta
ei tarvitse.
Sillä sitäkin tervettä piirrettä on kunnioitettava,
että hän ei ole sellainen rääväsuu kuin me monet.
Saamme kyllä tuomion kaikesta arvostelu-innostamme:
Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi,
sillä te tiedätte,
että me saamme sitä kovemman tuomion.
Gal. 3:28
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Vai pidätkö juutalaista halvempana kuin me pakanat?
Matt. 22:30
Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.
Etusija juutalaisella naiselal ja miehellä on
jossain määrin sentään ...
Room. 1:16
Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Room. 2:10
mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
Kirkkaus, kunnia ja rauha israelilaisille!
Kyllä Sirkka Iita on aivan oikeassa siinä että kristityn osa on käyttäytyä Jumalan tahdon mukaan.. JA SIIHEN EI KUULU TOISTEN PARJAAMINEN TAI TUOMITSEMINEN.
Ei Sirkka Iita sanonut olevansa mikään apostoli - vaan puhui siitä kuinka todellisen kristityn uskovan osa on suhtautua lähimmäisiinsä sen mukaan mitä Jeesus opetti - Jumalan Sanan mukaan..
Se mitä Sirkka Iita sanoi on jokaiselle kristitylle niin miehelle kuin naiselle.. koska se on Jumalan tahto.. ei ole niin että Jumalan tahto olisi vain muutamille.. vaan se on jokaiselle..
------------------
Rehellisesti sanoen: Joskus tuntuu että muutamat teistä ajattelee että Sirkka Iita "lepertelee rakkaudesta" ja that's it. Mutta kuten Paavali kirjoitti rakkaudesta: siinä on elämä ja sen puuttuessa on edessä kuolema.. niin tärkeä rakkaus on ilman sitä ei ole iankaikkista elämää.. ja rakkauteen sisältyy aina oikeudenmukaisuus sillä ilman oikeudenmukaisuutta ei ole puhdasta rakkautta ...
Joh. 4:20
Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.
Luehan kerran Paavalin kirjoitus rakkauden VÄLTTÄMÄTTÖMYYDESTÄ.
Suurin on rakkaus
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, OLISIN VAIN KUMISEVA VASKI tai HELISEVÄ SYMBAALI.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, EN OLISI MITÄÄN.
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus,
EN SILLÄ MITÄÄN VOITTAISI.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
RAKKAUS EI KOSKAAN KATOA.
Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
"Jeesus Kristus on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti!"Pysytän Hänen rakkaudessaan!
Amen, amen!
Kukin "olkoon omassa mielessään täysin varma".
Silloin ei loukkaannu siitä, että joku on aivan
toista mieltä jossain asiassa.
Me emme tiedä mitään vainoista vielä.
Mutta kunhan opimme kestämään ja sietämään
sanallista moitetta, niin ehkä Herra katsoo
meidät aikanaan arvollisiksi tosi vainoihin
Kristuksen tähden.
on tätäkin...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000039568457
"Kirkasta Poiaksi, että Poikasi kirkastaisi sinut"
- Jeesus ei kiillota sinettejä, eikä edes
itseään, vaan Jumalaa taivaallisena Isänämme.
Kunpa saisi todelal kirkkaaksi kiillottaa meille!
________Sirkka-Iita:
Joh. 17: 1-2
"Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: "Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.
Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut."
Pahinta on tuomita muita uskovia, koska vain Jeesus näkee sydämeen, eihän pelastus perustu kirjaviisauteen, vaan JUMALAN ARMOON. (Sirkka-Iita)
Sirkka asian kun kirjotti.
"
Jeesukseen nähden, kuin joku muu, joka uskoo Kristukseen sovittajanaan, niin sinä elät itse valheessa.
Ei ole mitään minkään seurakunnan paremmuuteen perustuvaa pelastusta, vaan pelastus on ainoastaan Jumalan armosta Kristuksen ansion tähden.
SE ON TÄYTETTY!
Meidän tekomme ja täyteytemme on Jumalan silmissä vain kuin tahrainen vaate. Vasta uskomalla Kristuksen ansion omaksemme, meidät puetaan sopivaan "hääpukuun", joka ei ole oma viisautemme, eikä raamatunluku taitommekkaan, vaan KRISTUKSEN VANHURSKAUS:
Joh. 17: 1-2
"Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: "Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.
Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut."
Pahinta on tuomita muita uskovia, koska vain Jeesus näkee sydämeen, eihän pelastus perustu kirjaviisauteen, vaan JUMALAN ARMOON.
"
Ei kennekään tule tuomita muita - ei edes adventisteja.