Ou Jeee

Huoneistoketju jätti velkasaneeraushakemuksen
17:10 - 20. marraskuuta 2008
Asunnonvälitystä harjoittava Suomen Huoneistoketju Oy on jättänyt velkasaneeraushakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Yhtiön varatoimitusjohtaja Jarmo Vainioniemi kertoo Ess.fi:n haastattelussa, ettei velkasaneeraus vaikuta toimistojen henkilöstöön tai asiakkaisiin millään tavoin. - Yritystä halutaan nyt vakauttaa yrityssaneerauksen avulla, että päästäisiin eteenpäin ja kehittämään toimintoja. Suunnitelmiin ei Vainioniemen mukaan kuulu yhdenkään toimiston lopettaminen Suomessa.
120 henkeä eri puolilla Suomea työllistävällä Huoneistoketjulla on myös yt-neuvottelut käynnissä muutaman henkilön lomauttamiseksi pääkonttorissa. Neuvottelut koskevat sihteereitä.
Vainioniemen mukaan asuntokaupan tilanne on huonontunut erityisen voimakkaasti viimeisten kahden kuukauden aikana. - Edelleen näyttää siltä, että etenkin Etelä-Suomessa jäädään marraskuussa todella kauas viime vuoden vastaavan ajan kauppamääristä.
Kaikkiaan Etelä-Suomessa asuntokauppa väheni vuoden takaiseen lokakuuhun verrattuna 40 prosentilla. - Koko ala näyttää nyt reagoivan laskuun kaikin keinoin.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UUUUUUUUuuuuuuuuuu kirjoitti:

Huoneistoketju jätti velkasaneeraushakemuksen
17:10 - 20. marraskuuta 2008
Asunnonvälitystä harjoittava Suomen Huoneistoketju Oy on jättänyt velkasaneeraushakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Yhtiön varatoimitusjohtaja Jarmo Vainioniemi kertoo Ess.fi:n haastattelussa, ettei velkasaneeraus vaikuta toimistojen henkilöstöön tai asiakkaisiin millään tavoin. - Yritystä halutaan nyt vakauttaa yrityssaneerauksen avulla, että päästäisiin eteenpäin ja kehittämään toimintoja. Suunnitelmiin ei Vainioniemen mukaan kuulu yhdenkään toimiston lopettaminen Suomessa.
120 henkeä eri puolilla Suomea työllistävällä Huoneistoketjulla on myös yt-neuvottelut käynnissä muutaman henkilön lomauttamiseksi pääkonttorissa. Neuvottelut koskevat sihteereitä.
Vainioniemen mukaan asuntokaupan tilanne on huonontunut erityisen voimakkaasti viimeisten kahden kuukauden aikana. - Edelleen näyttää siltä, että etenkin Etelä-Suomessa jäädään marraskuussa todella kauas viime vuoden vastaavan ajan kauppamääristä.
Kaikkiaan Etelä-Suomessa asuntokauppa väheni vuoden takaiseen lokakuuhun verrattuna 40 prosentilla. - Koko ala näyttää nyt reagoivan laskuun kaikin keinoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu