Älkää tuomitko toisianne, Room.14:1-12

ÄLKÄÄ TUOMITKO TOISIANNE
Room. 14:1-12
---
14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.

14:2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.

14:3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.

14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

14:6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.

14:7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.

14:8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

14:9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.

14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.

14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".

14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.

7

330

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paavali ottaa puheeksi sen, miten eri tavalla ajattelevien kristittyjen tulisi suhtautua toisiinsa.

      Seurakunnassa esiintyy kahta suuntaa. Toisen suunnan edustajat sanovat itseään ”vahvoiksi” ja nimittävät toisella kannalla olevia ”heikoiksi” (1).
      Erimielisyyksien aiheena on lähinnä ruoka ja juoma. Myös päivien valikoiminen tuotti epäsopua.
      Vahvat uskovat saavansa syödä kaikkea, heikot ovat kasvissyöjiä ja kieltäytyvät viinistä (2). Heikot myös tarkkaavat sopivia ja sopimattomia päiviä, kun vahvat eivät piittaa niistä (5,6).

      Nämä erottavat tekijät tulivat esiin räikeästi seurakunnan yhteisillä aterioilla, missä ruuan ja juoman pitäisi olla kaikille sama. Kukin otti esille omat ruokansa.
      Toinen toi yhteiselle aterialle lihaa, toinen vihanneksia.
      Toinen joi viiniä, toinen vettä. Yksi ja sama ruoka ei ravinnut kaikkia; yksi ja sama mieli ei yhdistänyt kaikkia.
      Vahva halveksi heikkoa tämän heikon uskon tähden.
      Heikko taas tuomitsi vahvan menettelyn, jossa hän näki liiallista vapaamielisyyttä ja suruttomuutta (10).

      Paavali itse lukeutuu vahvoihin. Siitä lähtökohdasta hän antaa neuvon: ”Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä” (1).
      Heikkoja on käsiteltävä tasaveroisina ja otettava mukaan uskon yhteyteen.
      Vahvojen on hyväksyttävä heikot sellaisina kuin he ovat: ”Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö” (3).
      Myös heikkojen tulee hyväksyä vahvat ; ”...ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa” (3).

      ”...ja jos teillä on jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on” (Filipp. 3:15). Älkäämme tuomitko ja halveksiko niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme ns. ehdonvallan asioissa (10). ”Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen” (10).

      Jumalalle yksin kuuluu valta ja voima ja kunnia, Vain hänelle on ”meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme” (12).

      • Virsi 155
        --
        1.
        Jo Herran päivä läsnä on,
        hän saapuu voimassansa,
        ja maailmalle tuomion
        tuo Jeesus tullessansa.
        Pois pilkka, nauru katoaa,
        kun tuli kaiken kuluttaa
        ja Herran sana täyttyy,
        ja Herran sana täyttyy.

        2.
        Soi silloin taivaan pasuunat
        kutsuen kaikkialta
        maan piirin kaikki asukkaat
        ja kuolleetkin maan alta.
        Myös meri antaa kuolleensa.
        Muutumme ajan rahdussa.
        Joudumme eteen Herran,
        joudumme eteen Herran.

        3.
        Kun silloin kirjat avataan,
        niin kaikki tulee julki
        ja päivänvaloon saatetaan,
        yö minkä kätköön sulki.
        Jokainen joutuu kuulemaan
        sen mitä teki aikanaan.
        Ei mitään voida peittää,
        ei mitään voida peittää.


      • ihminen,

        Sullon hyvää kirjoitusta, mutta älä nyt ylpisty.

        >>>ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa” (3).


      • ihminen, kirjoitti:

        Sullon hyvää kirjoitusta, mutta älä nyt ylpisty.

        >>>ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa” (3).

        1.Kor. 3:2
        "Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;..."

        Korinttin uskovat ottivat vasta uskon ensiaskeleita eivätkä he kestäneet vielä vahvaa ruokaa.
        Paavali joutui opettamaan heille uudestaan uskonelämän perusasioita.

        Opin alkeet ovat tärkeitä (Hebr. 6:1-2).


      • hellari83
        Tapio522 kirjoitti:

        1.Kor. 3:2
        "Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;..."

        Korinttin uskovat ottivat vasta uskon ensiaskeleita eivätkä he kestäneet vielä vahvaa ruokaa.
        Paavali joutui opettamaan heille uudestaan uskonelämän perusasioita.

        Opin alkeet ovat tärkeitä (Hebr. 6:1-2).

        1. Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin PARANNUS KUOLEMAAN JOHTAVISTA TEOISTA, USKO JUMALAAN,
        2. OPPI KASTEISTA ja PUHDISTUSMENOISTA sekä KÄTTEN PÄÄLLEPANEMISESTA, KUOLLEIDEN YLÖSNOUSEMUS ja IANKAIKKINEN TUOMIO.


    • Jeesuksen nimessä

      ´Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa. Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne? Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on, sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen, Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan? Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."´ (1. Kor 5)

      ´Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia? Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä. Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu. Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne! Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.´ (Gal 5)

    • Jeesuksen opetus

      ´Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.´ (Matt 18:15)

      Ulkopuoliset tuomitsee Jumala, mutta Jeesuksen seurakunnassa tulee hengellisten johtajien Pyhän Hengen johdatuksessa käyttää Jeesuksen antamaa tuomiovaltaa: ´Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. (Matt 18:18)´ Pelkoa sen väärinkäyttämisestä ei ole, sillä jos se tehdään Jeesuksen tahdon vastaisesti, niin se on pelkkää ihmisoppia vailla mitään Jeesuksen valtuutusta niinkuin antoi opetuslapsilleen vallan yli pahuuden valtojen ja käski ajaa riivaajat pois ja vapauttaa ihmisiä Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

      Ilmestyskirjasta nähdään ilmeisesti seurakunnan johtajille annetut sanat niiden paimentamiseen tahdossaan, vaikka esimerkiksi Laodikeassa hengettömät paimentavat itseään palkkaansa saaden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe