Pyhä Henki

on puhunut kauta aikain monella tapaa, sis Jumala on kutsunut ihmisiä yhteyteensä KOKO ajan.
Ei niin että VAIN YHTÄ Jumalan Henki olisi kutsunut
vain YHDELLE puhunut.
Joka näin ajattelee olen YKSIN Jumalan Hengen puheen
saanut kuulla on silloin harhassa.
Tämä on Totuus vaikka jonkun henki vänkää väen väkisin niin MINÄ YKSIN.

Tuon asian jo pitäisi "hullunkin" ymmärtää ei Jumala
YHTÄ AINOAA ole kutsunut ja omakseen ottannut.

Kiitos Jumalalle Hän on minutkin kutsunut ja armon kurin kautta yhteyteensä saanut ja nyt tiedän olen Jumalasta. Jumalan levossa ja rauhassa saan matkaa tehdä.

Ja Kiitos Jumalalle on muitakin jotka ovat Jumalan Hengen kutsumana Hänen yhteyteensä päässeet tai ovat sillä tiellä joka johtaa
Jumalan yhteyteen.

Siis kavahtakoon jokainen joka luulee MINÄ YKSIN.
271034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ei uskottavaa tuo, kun riita sunin kanssa vasta tuon tunnustuksen kirvoitti.
Ymmärrätkö kuin vakavan asian jälleen otit riepoteltavaksi?

Äänestä

Kun sanoit, että Jumala on kutsunut ihmisiä yhteyteensä koko ajan, niin tänä päivänä vaan sen kutsun huomatessaan, moni taitaa kopsauttaa lumet kengistään jonkun seurakunnan ovella, ja astuu sisään lavealle tielle.

Äänestä
  • Aloittaja

    eri asia mihin ihminen Jumalan kutsusta kääntyy.

    Näin on MONET OVAT KUTSUTUT, harvat valitut.

    Monia Jumala siis on kutsunut ja kutsuu, mutta mitä tekevät ihmiset?

    Lähtevät etsimään seurakuntaa ja toden totta sieltä tulevat sen seurakunnan oman jumalan löytämään minkä seurakunnan oven ovat avanneet.

    Mutta tämä aloitus lähti siitä kun näyttää, että
    on ihmisiä jotka luulevat olevansa YKSIN Jumalan Hengen omia.

    Ja silloin kun ihminen niin luulee ja hänen hengensä sitä vahvasti todistaa silloin ei ole kyllä kyse Jumalan Hengestä VAAN AIVAN TOINEN
    henki on silloin kyseessä.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Vihjaat Teuvoon. Hän ei luule vaan tietää olevansa Jumalan hengestä.

    Milloin sinä viimein kerrot oman tarinasi?

    Ja pielessähän silloin on, jos niin luulee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sattumalta palstalle poikennut kirjoitti:

    Vihjaat Teuvoon. Hän ei luule vaan tietää olevansa Jumalan hengestä.

    Milloin sinä viimein kerrot oman tarinasi?

    valheeseen YKSI ihminen on tullut Jumalan kutsumaksi?

    Minä tiedän olen Jumalasta ja tiedän että muitakin on jotka ovat Jumalasta ja on niitä jotka Jumalan Hengen johdatettavana ovat tiellä joka Jumalan yhteyteen johtaa.

    Ja vaikka en tuntisikaan yhtään toista niin silti Jumalan Henki minussa ei sano olen ainut.

    Ja niin kuin sanoin JO "HULLUKIN" sen ymmärtää
    ettei Jumala yhtä ihmistä ole kutsunut ja saanut yhteyteensä.

    Joten pahasti ollaan pielessä silloin kun luullaan
    minä yksin. Tämä on TOTUUS.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_41305 kirjoitti:

    Ja pielessähän silloin on, jos niin luulee.

    jo pitäisi sen ymmärtää.

    Pielessä on ja pahasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mieleeni "sattumalta palstalle poikennut".

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    valheeseen YKSI ihminen on tullut Jumalan kutsumaksi?

    Minä tiedän olen Jumalasta ja tiedän että muitakin on jotka ovat Jumalasta ja on niitä jotka Jumalan Hengen johdatettavana ovat tiellä joka Jumalan yhteyteen johtaa.

    Ja vaikka en tuntisikaan yhtään toista niin silti Jumalan Henki minussa ei sano olen ainut.

    Ja niin kuin sanoin JO "HULLUKIN" sen ymmärtää
    ettei Jumala yhtä ihmistä ole kutsunut ja saanut yhteyteensä.

    Joten pahasti ollaan pielessä silloin kun luullaan
    minä yksin. Tämä on TOTUUS.

    Teuvo on profeetta ja hänelle Jumala puhuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sivullinen. kirjoitti:

    Teuvo on profeetta ja hänelle Jumala puhuu.

    yhdelle ihmiselle se on Totuus se.

    Se on valheen profeetta joka näin valehtelee vain
    yksi on kuullut Jumalan Hengen puhetta.
    Näin on Jumalan Totuus. Jonka jo "hullunkin" pitäisi nähdä ja ymmärtää.

    Itse muuten tiedän että olen Jumalan Hengen johdossa
    ja on muitakin jotka ovat ja jotka ovat sillä tiellä jolla Jumalan Henki saa johdattaa.

    Joten tämä on omakohtainenkin tieto ei luulo.
    Ja vaikka ei olisi tietoakaan sen jo tietää EI JUMALA VAIN YHDELLE OLE PUHUNUT.

    Joten valheessa olet kiinni jos tuollaiseen väittämän uskot mitä sanoit.

    Äänestä

  • Eikös sinusta Hssu ole luonnollista, että uskovaiset kokoontuvat yhteen niinkuin alkuseurakunnan aikanankin? Mikä siitä tekee lavean tien?

    Äänestä

  • pertti.e kirjoitti:

    Eikös sinusta Hssu ole luonnollista, että uskovaiset kokoontuvat yhteen niinkuin alkuseurakunnan aikanankin? Mikä siitä tekee lavean tien?

    Kokoontui samassa hengessä, Totuuden Hengessä, oli vain yksi usko, yksi evankeliumi, vaikkakin niitä toisien evankeliumien levittäjiä oli jo silloin.

    Tänä päivänä kokoonnutaan, kuka minnekin, missä se itselle mukavin evankeliumi on. Uskovaiset eivät näe siinä mitään outoa tai väärää, se käsitys on vahvistunut tätä palstaa lukiessa, eikä tuo sinun vastaus sitä käsitystä heikentänyt. Vaikka pitäisi olla vain yksi lauma ja yksi usko. Ja niin ei ole.

    Kapealla tiellä mennään/päästään ensin Jeesuksen luo, ja sitä kautta se lauma muodostuu, ei niinpäin, että ensin valitaan sopiva seurakunta, se on se lavea tie, kun mennään ohi Jeesuksen ja ollaan omassa uskossa, koskaan Jeesusta kohtaamatta.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Olet sitä mieltä että Jeesusta ei voi kohdata seurakunnissa?
    Jos niin sanot,se on aika raskas väite jolle pitäisi olla todistusaineistoa.
    Oletko käynyt eri seurakunnissa? Miten niissä se evankeljumi poikkeaa?
    Miten se oma usko poikkeaa Jeesukseen uskomisesta?

    En oikein usko, että saisin sinut näkemään asiat niinkuin itse näen. On näistäkin asioista varmaan puhetta ollut tällä palstalla ja jos ne eivät ole yhtään auenneet niin vaikea on uskoa, että nyt minun perusteluilla "todistusaineistolla", aukeaisivat.

    Laitan tämmöisen kohdan, kun se kuvaa jotenkin sitä minun omaa uskoa, mikä ei vielä ole sama, kuin se Jeesuksen antama usko, elämä:

    Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
    Hepr. 11:6

    Tuskin tämäkään valaisee sitä asiaa, miten meidän ajattelumme menee ristiin. Niinkuin sanoin, minä en saa sitä sinua, sitä näkemään.

    Äänestä

  • Hssu.,.,. kirjoitti:

    Minusta vain tuntuu pahalle kun "tuomitaan" sellaiset lavean tien kulkijoiksi, joista ei edes tiedä mitään.
    Itse olen kulkenut yli 10 vuotta näissä eri seurakunnissa ja kyllä siellä ihan Raamatun sanomaa julistetaan. Ja kaikkihan on koiteltava kuten Sana kehoittaa, se hyvä julistuskin.

    Äänestä

Herra sanoi, että jos Paha riitautuu itsensä kanssa ei pahan valtakunta voi pysyä pystyssä ja hänen loppunsa on lähellä. Näinhän kävi myös sunilaisuudessa kun vaikuttava kolmikko riitautui, on loppu lähellä.

Äänestä
  • On se vaan kumma Petri Paavolan kirjoitukset pysyvät,
    Sunin häviää bittitaivaaseen,
    miksi ne eivät nouse ylös vaan jäävät kiermurtelemaan Sunin kopiointiin vaan.==????

    Äänestä

  • Aloittaja

    en ole ollut koskaan sunilainen vaan Jeesuksessa
    Kristuksessa olen ollut ja olen.

    Sunilaisuuden on paha itse kauttasi keksinyt näin se yrittää pettää sinua ettei ole olemassa YHTÄ OIKEAA USKOA, TOTUUTTA JOKA ON JUMALASTA.

    Kerran sen tulet näkemään, mutta jos liian myöhään niin voi sinua.

    Ja pahalta näyttää olet nyt niin kevyessä välinpitämättömyyden hengessä että voi, voi.

    sinä, KariH ja Teuvo Suni muodostitte sen vaikuttavan kolmikon, joka julisti yhteistä henkeään ja samaa uskoa tuomiten kaikki muut.

    Olit siis sitaateissa sunilainen, mutta nyt olette riitautuneet, loppu on siis lähellä.

    Ja näkeehän sen siitäkin, ettei Suni enää niin kiinnosta kuien ennen.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    en ole ollut koskaan sunilainen vaan Jeesuksessa
    Kristuksessa olen ollut ja olen.

    Sunilaisuuden on paha itse kauttasi keksinyt näin se yrittää pettää sinua ettei ole olemassa YHTÄ OIKEAA USKOA, TOTUUTTA JOKA ON JUMALASTA.

    Kerran sen tulet näkemään, mutta jos liian myöhään niin voi sinua.

    Ja pahalta näyttää olet nyt niin kevyessä välinpitämättömyyden hengessä että voi, voi.

    Tässä se sinäkin AK olet.
    Luuk. 10:18
       
    Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    en ole ollut koskaan sunilainen vaan Jeesuksessa
    Kristuksessa olen ollut ja olen.

    Sunilaisuuden on paha itse kauttasi keksinyt näin se yrittää pettää sinua ettei ole olemassa YHTÄ OIKEAA USKOA, TOTUUTTA JOKA ON JUMALASTA.

    Kerran sen tulet näkemään, mutta jos liian myöhään niin voi sinua.

    Ja pahalta näyttää olet nyt niin kevyessä välinpitämättömyyden hengessä että voi, voi.

    Taisit sotkeutua omaan sukkeluuteesi Armi?

    >>>Valitettavasti
    Kirjoittanut: ArmiK 25.11.2008 klo 16.44

       en ole ollut koskaan sunilainen vaan Jeesuksessa
    Kristuksessa olen ollut ja olen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    on "VALITETTAVASTI"? kirjoitti:

    Taisit sotkeutua omaan sukkeluuteesi Armi?

    >>>Valitettavasti
    Kirjoittanut: ArmiK 25.11.2008 klo 16.44

       en ole ollut koskaan sunilainen vaan Jeesuksessa
    Kristuksessa olen ollut ja olen.

    sinäkö omaan ymmärtämättömyyteesi?

    Mieti toinen kerta mitä sanoin ja miksi?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    sinäkö omaan ymmärtämättömyyteesi?

    Mieti toinen kerta mitä sanoin ja miksi?

    valitettavasti et ole ollut sunilainen, vaan Jeesuksessa Kristuksessa olet ollut! Onko se valitettavaa, että olet ollut Jeesuksessa Kristuksessa, etkä sunilainen. Minun kohdallani olisi valitettavaa se jos en olisi ollut Kristuksessa, vaan olisin ollut sunilainen. Mietipä itse jos ....?

    Äänestä

  • Aloittaja

    että, kirjoitti:

    perille.

    Tuskinpa menee kun sanon, muta sanon nyt kuitenkin.

    Sanomani oli ETTÄ VALITETTAVAA on SINUN niin kuin
    tuon EDELLISENKIN (jos et ole sama)kohdalla, että olette valehdelleet olen sunilainen ja nyt se on paljastunut (jota ette vieläkään TUNNUSTA) EN OLE
    TODELLAKAAN OLLUT SUNILAINEN aivan niin kuin
    olen sitä lukemattomia kertoja sanonut VAAN OLEN
    OLLUT JA OLEN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

    Ja kun näin on, että olen toden totta Jeesuksessa
    niin se on teille valitettava asia.

    Joten valhetta tuot olet Kristuksessa vaan olet tämän maailman kristuksen antikriostuksen oma.

    SE ON VALITETTAVASTI kohdallasi näin.

    Jeesus ei puhu sinun kauttasi, vaan syyttäjähenki, joka tuomitsee Kristuksen omia.

    Suni oli oikeassa suhteesi.

    Tee parannus ja ota vastaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.

    Jeesus sanoi:

    "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukukunnasta."

    Äänestä

  • Aloittaja

    osoittaa sen. kirjoitti:

    Jeesus ei puhu sinun kauttasi, vaan syyttäjähenki, joka tuomitsee Kristuksen omia.

    Suni oli oikeassa suhteesi.

    Tee parannus ja ota vastaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.

    Jeesus sanoi:

    "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukukunnasta."

    syyttäjä henki puhuu sinussa.

    Silloin kun tuon sanomaa Jeesuksessa joka on sanomaa
    joka YKSIN ihmisen pelastuksen tielle voi johdattaa ja kun sitä vastaan olet et TODEN TOTTA silloin
    Kristuksen oma ole.

    Sehän on selvä asia. Älä siis petä itseäsi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    syyttäjä henki puhuu sinussa.

    Silloin kun tuon sanomaa Jeesuksessa joka on sanomaa
    joka YKSIN ihmisen pelastuksen tielle voi johdattaa ja kun sitä vastaan olet et TODEN TOTTA silloin
    Kristuksen oma ole.

    Sehän on selvä asia. Älä siis petä itseäsi.

    sinun rakkautesi ähimmäisiä kohtaan?
    Ei se ainakaan tällä tule ilmi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

on puhunut kauta aikain monella tapaa, sis Jumala on kutsunut ihmisiä yhteyteensä KOKO ajan.
Ei niin että VAIN YHTÄ Jumalan Henki olisi kutsunut
vain YHDELLE puhunut.
Joka näin ajattelee olen YKSIN Jumalan Hengen puheen
saanut kuulla on silloin harhassa.
Tämä on Totuus vaikka jonkun henki vänkää väen väkisin niin MINÄ YKSIN.

Tuon asian jo pitäisi "hullunkin" ymmärtää ei Jumala
YHTÄ AINOAA ole kutsunut ja omakseen ottannut.

Kiitos Jumalalle Hän on minutkin kutsunut ja armon kurin kautta yhteyteensä saanut ja nyt tiedän olen Jumalasta. Jumalan levossa ja rauhassa saan matkaa tehdä.

Ja Kiitos Jumalalle on muitakin jotka ovat Jumalan Hengen kutsumana Hänen yhteyteensä päässeet tai ovat sillä tiellä joka johtaa
Jumalan yhteyteen.

Siis kavahtakoon jokainen joka luulee MINÄ YKSIN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu