Suurin osa eläkkeensaajista saa vain 20 euroa kuukaudessa lisää nettoeläkettä ensi vuoden alusta. Näin tapahtuu, jos työeläke jää alle 1500 euron.
Hyvätuloinen eläkeläinen sensijaan saattaa saada yli 200 euron nettokasvun eläkkeeseensä kuukaudessa.
Noita alle 1500 euroa kuukaudessa eläkettä saavia on varmasti suuri enemmistö eläkeläisistä. Lähes kaikki.
Samaan aikaan Kataisen poppoo on määräänyt korotettavaksi eläkeläisille tuikitärkeiden terveyspalveluiden ja muiden palveluiden hintojen korotukset niin, että se valtio tai kunnat perivät kaikki pois.
Lisää ongelmia kyseisille eläkeläisille syntyy ja on syntynyt viime vuodesta lähtien, kun Vanhanen ja Katainen päättivät saada vaalivoiton puhumalla ruokaveron alennuksista. Välittömästi elintarvikeketju päätti hyödyntää tilanteen ja lähdettiin hintaralliin. Odotettiin, että ruokaveron alennus tulisi jo vuoden 2008 alusta. Niin ei tapahtunutkaan. Vasta aikaisintaan sykysllä 2009. Hinnat ovat nousseet tosiasiassa 15-20 prosentti, vaikka virallinen tilasta puhuu vain yli 10 prosentista.
Euroopassa elintarvikkeet ovat nousseet alle 5 prosenttia. Nekin, joita tuodaan elintarviketeollisuuden tai maatalouden tarpeisiin. Ja siitä huolimatta meillä on yli kaksinkertainen ruokainflaatio.
Tätä ei tule korjaan ruokaveron alennus. Elintarvikeketju olisi pitänyt panna järjestykseen ja alentamaan hintojaan eurooppalaiselle tasolle. Ensi vuodelle kerrotaan, että eurooppalaisia elintarvikkeita edelleen alennetaan, mutta Suomen keskustalais-kokoomuslainen koalitio yhdessä MTK:laisen ja EK:n toimin luvataan ruokainflaation kehittyvän 2 prosentin vauhdilla.
Miksi Suomessa menetellään näin?
Selitys on se, että maatalous ja elintarvikeketju ei saa jatkossa oikeutta kansallisiin veronmaksajien tukiaisiin. Euroopan Union ne lopettaa kuitenkin.
Elintarvikeketju ottaa nyt vauhtia pysyäkseen pinnalla.
Elintarvikeketju tekee kaikkensa ettei Suomeen tuotaisi terveellisiä ja halpoja elintarvikkeita. Kauppa on tämän ketjun hallussa ja se määrittelee millaista hinnoittelua käyetään Euroopan Unionin maista tuoduissa elintarvikkeissa.
Terve kilpailu tyssää täsmälleen laivojen rantautuessa Suomen satamiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.