JOULUU a

Hyvää vappua ja joulua ja juhannusta! Ihan sama, mitä!
Jeesus johdattakoon omiaan kaikessa hyvässä ja oikeassa! Aamen.
Niin Hän tekeekin.
Uusia asioita on edessämme paljon, joissa saamme kysyä, mikä on Hänen tahtonsa. Hänen tahtonsa on ilmaistu Raamatussa.
Uskonelämä on siitä mielenkiintoista, että saa olla liikkeellä...,
suuntana ETEEN PÄIN, TAKAISIN ALKUUN!

Itse en ota osaa joulunviettoon. Miksi? Koska Raamattu ei sellaista opeta. Raamatussa ei ole vähäisintäkään opetusta joulunvietosta!
Iloitsemme Jeesuksesta, Hänen syntymästään, kuolemastaan, ylösnousemuksestaan ja takaisin tulemisestaan yhtä suuresti vuoden jokaisena päivänä! - Sapatinlepokin on sydämissämme viikon jokaisena päivänä ja hetkenä. -
Todellisuudessa Jeesus syntyi syys- lokakuun vaihteessa. Lampaat paimenineen eivät ole yöllä kedolla enää joulukuussa...
Alkuseurakunta ei alkanut mitenkään huomioida Jeesuksen syntymää kerran vuodessa toistuvana juhlana. He iloitsivat kesäkuussa ja heinäkuussa Jeesuksen syntymästä aivan samoin kuin kaikkina muinakin vuodenaikoina ja päivinä. Gal. 4:4.
300 -luvun puolivälistä jKr. tunnetaan ensimmäinen ns. kristillinen joulunvietto. Joulu otettiin 'aurinkojumalan' pakanallisen vieton päivän kohdalle. Joulunvietto alkoi siis langenneen luopiokristillisyyden keskellä. Tästä historian tapauksesta voimme lukea tietokirjoista. Myös googlettamalla löytyy asiallista tietoa joulun alkuperästä. Tiedoista käy ilmi, että joulunvietto ei ole Jeesuksen syntymän kunnioittamista.

Siunausta tähän päivään kuten kaikkiin tuleviinkin päiviimme!
Tänään iloitsemme, että synnit on annettu anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä.

Aamen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Joulun Aikaan kirjoitti:

Hyvää vappua ja joulua ja juhannusta! Ihan sama, mitä!
Jeesus johdattakoon omiaan kaikessa hyvässä ja oikeassa! Aamen.
Niin Hän tekeekin.
Uusia asioita on edessämme paljon, joissa saamme kysyä, mikä on Hänen tahtonsa. Hänen tahtonsa on ilmaistu Raamatussa.
Uskonelämä on siitä mielenkiintoista, että saa olla liikkeellä...,
suuntana ETEEN PÄIN, TAKAISIN ALKUUN!

Itse en ota osaa joulunviettoon. Miksi? Koska Raamattu ei sellaista opeta. Raamatussa ei ole vähäisintäkään opetusta joulunvietosta!
Iloitsemme Jeesuksesta, Hänen syntymästään, kuolemastaan, ylösnousemuksestaan ja takaisin tulemisestaan yhtä suuresti vuoden jokaisena päivänä! - Sapatinlepokin on sydämissämme viikon jokaisena päivänä ja hetkenä. -
Todellisuudessa Jeesus syntyi syys- lokakuun vaihteessa. Lampaat paimenineen eivät ole yöllä kedolla enää joulukuussa...
Alkuseurakunta ei alkanut mitenkään huomioida Jeesuksen syntymää kerran vuodessa toistuvana juhlana. He iloitsivat kesäkuussa ja heinäkuussa Jeesuksen syntymästä aivan samoin kuin kaikkina muinakin vuodenaikoina ja päivinä. Gal. 4:4.
300 -luvun puolivälistä jKr. tunnetaan ensimmäinen ns. kristillinen joulunvietto. Joulu otettiin 'aurinkojumalan' pakanallisen vieton päivän kohdalle. Joulunvietto alkoi siis langenneen luopiokristillisyyden keskellä. Tästä historian tapauksesta voimme lukea tietokirjoista. Myös googlettamalla löytyy asiallista tietoa joulun alkuperästä. Tiedoista käy ilmi, että joulunvietto ei ole Jeesuksen syntymän kunnioittamista.

Siunausta tähän päivään kuten kaikkiin tuleviinkin päiviimme!
Tänään iloitsemme, että synnit on annettu anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä.

Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu