Kymmenykset unohdettava jouluksi

On tarpeen jättää syrjään kymmenysajattelu ainakin
joulun ajaksi. Meidän on yleensäkin vaikea huolia
mitään lahjaa. Lahjaksi ihmisiltä saati sitten
Jumalalta.
Aina olemme kaikesta maksamassa,
ikäänkuin meitä eo muutoin hyväksyttäisi.
Monet saarnamiehetkin opettavat, että VÄHIN,
mitä voit Jumalalle antaa, on kymmenykset
bruttotuloistasi.

Jouluna voi opetella antamista ja myöskin saamista.

Jumala lahjoitti meille Jeesuksen - parhaan
joululahjamme. Hän lahjoittaa Jeesuksen vielä
toistamiseen, nyt niille, jotka uskovat lahjan
antajaan.

Alkaa adventtiaika, ulkonaisesti ajatellen.
Lahjojen antamisen jouluaika. helppo pysyä valveilla.
Mutta Jeesuksen toista tulemista odottelevina
me kaikki nukahdamme, vaikka kunnostaisimmekin
lamppumme. Äkkiarvaamatta kuuluu huuto:
ylkä tulee. Silloin moni meistä havahtuu siihen,
että lampussa ei olekaan öljyä.
Ja sillä välin, kun öljyä lähtevät hakemaan,
ylkä vie omansa ylös - nousevat tuuliin ja
pilviin, jonne Jeesus tulee vastaan.
Näin sanoo Raamattu.

Kun Ihmisen Pojan merkki nähdään taivaalla,
(ei otsassa), katkerimmin parkuvat ne uskovat,
jotka eivät olleet huolehtineet öljystä lampussa.

Tiedämme itsekukin omalla kohdallamme, mitä tuo
öljyn puuttuminen kuvaa.

3

68

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätä se on

      1. Moos. 49:10
      Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat.
      [4. Moos. 24:17; 2. Sam. 8:2; Ps. 2:6, 110:2; Matt. 2:6]

    • Sillä tässä on kyse rakkaudenlahjasta,
      lähimmäisenrakkaudesta ja sellaisen lain
      noudattaja ei koskaan jää palkkaansa vaille.

      "Joka kolmas vuosi tuo kaikki kymmenykset sinä vuonna saamastasi sadosta ja pane ne talteen porttiesi sisäpuolelle.

      Ja sitten tulkoon leeviläinen, jolla ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi,
      niin myös muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella,
      ja he syökööt ja tulkoot ravituiksi,
      että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua
      kaikissa kättesi töissä, joita teet." 5Moos.14:28-29.

    • OPETTAMAASI

      LUOPUMUSTA!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1892
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      137
      962
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      728
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      24
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe